Oswald Spengler ja preussilaisuus

Oswald Spengler, Preussilaisuus ja sosialismi. Kiuas 2020, 209 s.

Oswald Spengler kuuluu epäilemättä 1900-luvun huomattavimpiin ajattelijoihin. Tämä siitä huolimatta, että hänen metodinsa, jos sellaisesta voi puhua, on lievästi sanoen sekava ja pakenee kaikkea kriittistä analyysiä.

Maailmanhistorian morfologia oli se titaaninen tehtävä, jonka Spengler itselleen asetti ja sellainen työ tuskin voisi onnistua yhdeltäkään yksilöltä. Sen jakaminen jollekin ryhmälle saati komitealle olisi taas aivan hullunkurinen ajatus.

Puhtaan tieteen näkökulmasta Spengler jää loistavaksi diletantiksi, esseistiksi, joka Egon Friedellin tapaan tarttui yksityiskohtiin ja kammoksui täydellisyyteen pyrkimistä. Vain osat saattavat kaunopuheisesti kertoa jotakin olennaista myös kokonaisuudesta. Vain siten voidaan historiasta luoda runoutta, jonka sisältämä totuus tuntuu ylittävän ymmärryksemme rajat.

Vaarana tietenkin on, että se, mitä kirjoittaja pitää aikakauden henkenä, onkin vain hänen oma henkensä, kuten Goethe asian ironisesti ilmaisi.

Kun kyseessä kuitenkin on aikakautensa intellektuaalista huippua edustava kirjoittaja, ei hänen tekstinsä suinkaan jätä välinpitämättömäksi sitä, joka haluaa tarkastella asioita pintaa syvemmältä.

On ilmeistä, että Spenglerin intuitio usein tavoittaa jotakin paljon syvempää kuin naiivi tarkkailija koskaan kykenisi näkemään. Hänen valtava lukeneisuutensa ja maailmanhistoriallinen perspektiivinsä yhdessä älyllisen avoimuuden ja rohkeuden kanssa, antavat hänelle eväät eräänlaisen historiallisen runoelman kirjoittamiseen.

Spengler on usein leimattu natsismin henkisten isien joukkoon, mikä tuskin sinänsä on sen virheellisempää kuin Jean-Jacques Rousseaun sijoittaminen 1900-luvun totalitarismien henkiseksi esi-isäksi.

Todettakoon joka tapauksessa, ettei tämä ole koskaan estänyt myös älyllisesti avoimia liberaaleja henkiä kiinnostumasta enempää Rousseaun kuin Spenglerin ajatuksista. Meillä Georg Henrik von Wright kuului Spenglerin ihailijoiden joukkoon.

Mahtavan Länsimaiden perikadon ohella Spengler kirjoitti myös aikalaisesseitä soveltaen niissä samoja ajatuksia kuin pääteoksessaan.

Teoksensa Preussentum und Sozialismus Spengler julkaisi vuonna 1920, jolloin hän jo oli noussut maailmanmaineeseen.

Kirjoittaja tunnustautuu siinä sen preussilaisen prinsiipin suureksi ihailijaksi, jonka Fredrik Suuri nosti kunniaan ja joka sittemmin valloitti Saksan siltä yömyssyiseltä nahjukselta, jota kuvattiin deutscher Michelin käsitteellä.

Mitä vallankumousten luonteeseen tulee, niitä Spengler erotti läntisessä maailmassa kolmea laatua: englantilaisen, joka juontui tuon kansan merirosvoluonteesta ja joka pyrki saalistamaan, tavoitteenaan valioyksilöiden hyvinvointi ja yltäkylläisyys ilman työtä.

Ranskalaiset taas uskoivat sellaiseen ihannetilaan, jossa saavat tehdä mitä huvittaa kenenkään sitä estämättä. Kuninkaan pää kepin nenässä oli tuon ihanteen sopiva symboli.

Saksalaisuus ja siinä nimenomaan preussilaisuus sen sijaan uskoi kuriin ja velvollisuuteen: Jedem das Seine eli jokaiselle se, mitä hänelle kuuluu, oli Preussin valtion tunnus ja tuon pyrkimyksen symboli.

Spenglerin silmin katsoen lännessä oli ollut kolme suurta vallankumousta: Englannin mainio vallankumous, Ranskan suuri vallankumous ja Saksan naurettava vallankumous, tarkoittaen vuosien 1918-1919 hulinoita.

Todellinen saksalainen vallankumous olisi Spenglerin mielestä tapahtunut pystyttääkseen preussilaisen komennon, jollainen edustaa myös todellista, preussilaista sosialismia. Sellaista olisi voinut johtaa August Bebel, jos olisi elänyt.

Mutta vallankumous ei ollut vielä ohi, toteaa Spengler profeetallisesti.

Venäjä, jota Spengler käsittelee erikseen, kuului hänen mielestään jo eurooppalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelle. Venäläinen kulttuurihan oli pseudomorfoosi: se oli lainannut länneltä vain muotonsa, mutta valanut niihin oman sisällyksensä.

Venäjän historiallisena roolina saattoi vielä olla sille vihamielisen läntisen, faustisen kulttuurin kukistaminen, kuten salaperäinen hyksos-kansa aikoinaan valloitti Egyptin. ”Venäläisen ja länsimaisen hengen eroa ei voi painottaa liikaa”, korostaa Spengler.

Maanalainen Venäjä oli lopulta tuhoava myös sille vieraan, eurooppalaisperäisen eli pietarilaisen bolševismin, ennusti Spengler.

Näistäkin poiminnoista voimme todeta Spenglerin ajattelun syvän originaalisuuden. Sen keskeisenä ideana on itsessään selittämättömien kulttuuristen prinsiippien hallitsevuus historian liikevoimina.

 Tulevan, ei-bolševistisen Venäjän Spengler näkee ennen muuta uuden uskonnollisuuden läpäisemänä ja uuden tsaarin hallitsemana. Bolševismin eli nihilismin tulevaisuuden hän sen sijaan arvelee olevan ennen muuta Pariisissa…

Olisi kohtuutonta odottaa, että yksi syvällinenkään ajattelija olisi kyennyt ennustamaan sadan vuoden päähän poliittista historiaa.

Kuitenkin, sitä mukaa kuin aika on rientänyt, sitä kiinnostavammilta myös Spenglerin visiot näyttävät myös poliittisessa suhteessa. Hänen teoksiaan kannattaa lukea jokaisen, jolla on siihen riittävästi henkistä kapasiteettia. Vähintäänkin ne ärsyttävät vastaväitteisiin.