Blogi: Timo Vihavainen, pe 20.03.2020 23:48

Spenglerin pamfletti

Oswald Spengler ja preussilaisuus

 

Oswald Spengler, Preussilaisuus ja sosialismi. Kiuas 2020, 209 s.

 

Oswald Spengler kuuluu epäilemättä 1900-luvun huomattavimpiin ajattelijoihin. Tämä siitä huolimatta, että hänen metodinsa, jos sellaisesta voi puhua, on lievästi sanoen sekava ja pakenee kaikkea kriittistä analyysiä.

Maailmanhistorian morfologia oli se titaaninen tehtävä, jonka Spengler itselleen asetti ja sellainen työ tuskin voisi onnistua yhdeltäkään yksilöltä. Sen jakaminen jollekin ryhmälle saati komitealle olisi taas aivan hullunkurinen ajatus.

Puhtaan tieteen näkökulmasta Spengler jää loistavaksi diletantiksi, esseistiksi, joka Egon Friedellin tapaan tarttui yksityiskohtiin ja kammoksui täydellisyyteen pyrkimistä. Vain osat saattavat kaunopuheisesti kertoa jotakin olennaista myös kokonaisuudesta. Vain siten voidaan historiasta luoda runoutta, jonka sisältämä totuus tuntuu ylittävän ymmärryksemme rajat.

Vaarana tietenkin on, että se, mitä kirjoittaja pitää aikakauden henkenä, onkin vain hänen oma henkensä, kuten Goethe asian ironisesti ilmaisi.

Kun kyseessä kuitenkin on aikakautensa intellektuaalista huippua edustava kirjoittaja, ei hänen tekstinsä suinkaan jätä välinpitämättömäksi sitä, joka haluaa tarkastella asioita pintaa syvemmältä.

On ilmeistä, että Spenglerin intuitio usein tavoittaa jotakin paljon syvempää kuin naiivi tarkkailija koskaan kykenisi näkemään. Hänen valtava lukeneisuutensa ja maailmanhistoriallinen perspektiivinsä yhdessä älyllisen avoimuuden ja rohkeuden kanssa, antavat hänelle eväät eräänlaisen historiallisen runoelman kirjoittamiseen.

Spengler on usein leimattu natsismin henkisten isien joukkoon, mikä tuskin sinänsä on sen virheellisempää kuin Jean-Jacques Rousseaun sijoittaminen 1900-luvun totalitarismien henkiseksi esi-isäksi.

Todettakoon joka tapauksessa, ettei tämä ole koskaan estänyt myös älyllisesti avoimia liberaaleja henkiä kiinnostumasta enempää Rousseaun kuin Spenglerin ajatuksista. Meillä Georg Henrik von Wright kuului Spenglerin ihailijoiden joukkoon.

Mahtavan Länsimaiden perikadon ohella Spengler kirjoitti myös aikalaisesseitä soveltaen niissä samoja ajatuksia kuin pääteoksessaan.

Teoksensa Preussentum und Sozialismus Spengler julkaisi vuonna 1920, jolloin hän jo oli noussut maailmanmaineeseen.

Kirjoittaja tunnustautuu siinä sen preussilaisen prinsiipin suureksi ihailijaksi, jonka Fredrik Suuri nosti kunniaan ja joka sittemmin valloitti Saksan siltä yömyssyiseltä nahjukselta, jota kuvattiin deutscher Michelin käsitteellä.

Mitä vallankumousten luonteeseen tulee, niitä Spengler erotti läntisessä maailmassa kolmea laatua: englantilaisen, joka juontui tuon kansan merirosvoluonteesta ja joka pyrki saalistamaan, tavoitteenaan valioyksilöiden hyvinvointi ja yltäkylläisyys ilman työtä.

Ranskalaiset taas uskoivat sellaiseen ihannetilaan, jossa saavat tehdä mitä huvittaa kenenkään sitä estämättä. Kuninkaan pää kepin nenässä oli tuon ihanteen sopiva symboli.

Saksalaisuus ja siinä nimenomaan preussilaisuus sen sijaan uskoi kuriin ja velvollisuuteen: Jedem das Seine eli jokaiselle se, mitä hänelle kuuluu, oli Preussin valtion tunnus ja tuon pyrkimyksen symboli.

Spenglerin silmin katsoen lännessä oli ollut kolme suurta vallankumousta: Englannin mainio vallankumous, Ranskan suuri vallankumous ja Saksan naurettava vallankumous, tarkoittaen vuosien 1918-1919 hulinoita.

Todellinen saksalainen vallankumous olisi Spenglerin mielestä tapahtunut pystyttääkseen preussilaisen komennon, jollainen edustaa myös todellista, preussilaista sosialismia. Sellaista olisi voinut johtaa August Bebel, jos olisi elänyt.

Mutta vallankumous ei ollut vielä ohi, toteaa Spengler profeetallisesti.

Venäjä, jota Spengler käsittelee erikseen, kuului hänen mielestään jo eurooppalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelle. Venäläinen kulttuurihan oli pseudomorfoosi: se oli lainannut länneltä vain muotonsa, mutta valanut niihin oman sisällyksensä.

Venäjän historiallisena roolina saattoi vielä olla sille vihamielisen läntisen, faustisen kulttuurin kukistaminen, kuten salaperäinen hyksos-kansa aikoinaan valloitti Egyptin. ”Venäläisen ja länsimaisen hengen eroa ei voi painottaa liikaa”, korostaa Spengler.

Maanalainen Venäjä oli lopulta tuhoava myös sille vieraan, eurooppalaisperäisen eli pietarilaisen bolševismin, ennusti Spengler.

Näistäkin poiminnoista voimme todeta Spenglerin ajattelun syvän originaalisuuden. Sen keskeisenä ideana on itsessään selittämättömien kulttuuristen prinsiippien hallitsevuus historian liikevoimina.

 Tulevan, ei-bolševistisen Venäjän Spengler näkee ennen muuta uuden uskonnollisuuden läpäisemänä ja uuden tsaarin hallitsemana. Bolševismin eli nihilismin tulevaisuuden hän sen sijaan arvelee olevan ennen muuta Pariisissa…

Olisi kohtuutonta odottaa, että yksi syvällinenkään ajattelija olisi kyennyt ennustamaan sadan vuoden päähän poliittista historiaa.

Kuitenkin, sitä mukaa kuin aika on rientänyt, sitä kiinnostavammilta myös Spenglerin visiot näyttävät myös poliittisessa suhteessa. Hänen teoksiaan kannattaa lukea jokaisen, jolla on siihen riittävästi henkistä kapasiteettia. Vähintäänkin ne ärsyttävät vastaväitteisiin.

 

 

Timo Vihavainen pe 20.03. 23:48

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44