Ylen ottama rooli luonnottomuuden ja erilaisten vääristymien äänitorvena kannustaa nyt lapsia olemaan hyväksymättä biologista sukupuoltaan.

"Voidaanko sopia, että tytöllä voi olla pippeli ja pojalla pimpsa - ja että jokainen voi olla ihan sitä sukupuolta mitä haluaa?"

Näin Yle mainosti Trans-Perjantai -ohjelmaansa, jossa "translapsi- ja transnuori-ilmiön" vauhdittamiseksi vieraiksi oli kutsuttu sukupuolensa miehestä naiseksi muuttanut, "transnainen" Amanda Sofia Majasaari ja biologisen sukupuolensa hyväksynyt, "transprosessin" hylännyt Viivi Luoma.

Lisäksi ohjelmassa nähtiin Perjantai-dokkari: Btw, mä en oo tyttö, jossa 5-vuotiaan Neean vanhemmat sekä 12-vuotias Mesi ja 14-vuotias Mika kertoivat translapsen elämästä. Ohjelmassa mukana oli myös Translasten ja -nuorten perheet -yhdistyksen puheenjohtaja Riikka Aapalahti, joka kirkkain silmin muun muassa väitti, ettei "lasten ja nuorten kohdalla ole merkitystä sillä mitä ne tekee tulevaisuudessa tai neljäkymppisenä". Hormonihoitojen antamista lapsille eli normaalin tytöstä naiseksi ja pojasta mieheksi kehittymisen ja murrosiän rikkomista Aapalahti puolusteli sillä, että se antaisi lisäaikaa nuorille miettiä, miksi he haluavat tulla.

Lasten ja nuorten ristiriitaisia tuntemuksia "väärässä sukupuolessa elämisestä" ei mitenkään kyseenalaistettu, vaan niitä sen sijaan pidettiin normaalina asiana, "sukupuolisuuden monimuotoistumisena". Vääristyneen kehonkuvan kokeneille ainoaksi vaihtoehdoksi Trans-Perjantaissa tarjottiin sen muuttamista dramaattisesti ja peruuttamattomasti - vastakkaiseksi sukupuoleksi.

"Mieheksi muuttumisen" keskeyttänyt Viivi Luoma kertoi avoimesti ja rohkeasti olleensa "ihan tavalllinen poikatyttö", joka oli vierastanut tyttömäisiä leikkejä, pukeutunut pojaksi, lukenut tarzaneita ja ritariromaaneja.

Murrosikä oli ollut "äärimmäisen vaikea" kehonmuutoksineen, parikymppisenä hän oli kokenut "hankalan ajanjakson" eikä häntä oltu huolittu armeijaan masennuksen takia, mikä oli ollut sotilasurasta haaveilevalle Viiville kova paikka. Yksityiselämän ongelmien takia hän oli lähtenyt hakemaan apua omien sanojensa mukaan "liian helposti transprosessista".

"Murrosikä oli hankala siinäkin mielessä, että mulla ei ollut ensinnäkään yhtään ystävää. Pojat ei huolinut mua piireihinsä ja tyttöjen kanssa ei koulumaailmassakaan tuntunut olevan juuri yhteistä tekijää", Viivi muisteli.

Omaa turvautumista transsukupuolisuuteen hän käytti lääkkeenä yksinäisyyteen, kehoon liittyviin inhoihin, pelkoihin ja ahdistukseen ja ilmaisi sanoilla oikotie ja kiitorata.

Painissa tyttöjen sarjassa Pohjoismaiden mestariksi palkitulle urheilulliselle Viiville painisali oli ollut nuoruudessa pakopaikka, josta "löytyi unohdusta" ja keino pysäyttää naiselliset kehonmuutokset treenaamalla kovaa.

Hän oli miettinyt sukupuoliasioita "koko siihenastisen ikänsä", mutta oli tajunnut hetken ja ajoituksen olleen kuitenkin silloin väärä alkaa keinotekoisesti muuttaa sukupuoltaan.

Motiivitkaan eivät olleet "ihan niin puhtaat mitä silloin itselleen ja muille uskotteli".

Viivi pitää transsukupuolisuutta sukupuolirooleilla leikittelynä ja muodikkaana hurvitteluna. Omaa päätymistään transprosessiin Viivi luonnehti "moraalisesti ja esteettisesti rajoittavien tekijöiden puuttumisella".

"Ahdistusten tiimellyksessä" Viivin asiat olivat kärjistyneet niin pahasti, että hän oli joutunut nuorisokotiin ja sai parikymppisenä F64 -diagnoosin eli transsukupuolisuusdiagnoosin.

Hän on onnellinen kuitenkin siitä, ettei jatkanut transkokeilujaan.

"Luojan kiitos olin nuori silloin, kun suurinta sukupuolirooleilla leikittelyä oli se kun lumilautailijapojat virkkas pipoja - että sain aika myöhäisellä iällä vasta kuulla tällaisesta mahdollisuudesta edes."

"Matkan varrella" hänellä oli alkanut herätä epäilyksiä ja tunteita siitä, onko hän ajamassa itseään "täysin ojasta allikkoon".

Hän kertoi havahtuneensa ajatukseen:

"Muuttaako se mitään, jos masentuneesta yksinäisestä naisesta lähdetään muuttamaan masentunutta yksinäistä kääpiökokoista eunukkia?" Viivi analysoi kylmän rauhallisesti taannoista "transsukupuolisuuttaan" ja sai Trans-Perjantain klubiyleisön kohahtamaan.

Ylen toimittaja Pekka Vahvanen piti Viivin positiivista suhtautumista perinteisiin sukupuolirooleihin "tässä yhtälössä erikoisena".

Viivi itse ei pidä kummallisena sitä, että hän kannattaa konservatiivisia sukupuolirooleja.

"Sukupuoliroolit nousee vahvasti biologiasta ja on näin ollen luonnollisia ja hyviäkin", Viivi perusteli.

Hän seuraa julkista keskustelua transsukupuolisuudesta surullisena.

"Tää nykytilanne surettaa mua suuresti, tää transhype, transaktivismi ja transideologia on julkinen puheenaihe ja lähtenyt aivan lapasesta ja saanut käsittämättömiä mittasuhteita."

Viivin mukaan kyseessä on "hyvin pieni vähemmistö sairaita ihmisiä". Hän korosti, etteivät he ole mikään sorrettu ryhmä, joka "pitäisi vapauttaa jonkun pahan patriarkaatin puristuksista".

Viivin mielestä kyse on yksilöistä, joiden sairaus olisi hoidettava "samalla hienotunteisella tehokkuudella miten yhteiskunta muutkin krooniset tai psyykkiset sairaudet hoitaa, oli kyseessä sitten suolistosairaudet tai vaikkapa anoreksia".

Viivillä on omakohtaista kokemusta siitä, että transsukupuolisuus oli nimenomaan hänen toimintakykyään rajoittava haitta, joka on aiheuttanut paljon kärsimystä ja epämukavuutta.

"Tää ei todellakaan ollut mulle mikään muodikkaan identiteetin ja omakuvan lähde."

Viivi vierastaa sanaa sukupuoli-identiteetti.

"Ensinnäkin se tuntuu laajentavan ihmisen valinnanvapauden sellaiselle alueelle, johon se ei kuulu eli sukupuoleen ja toisekseen se supistaa identiteetin jonkinnäköiseksi henkilökohtaiseksi perversioksi."

Viivin elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin "omat tuntemukset" ja hän näkee ihmisen sisäisen todellisuuden hyvin pienenä ja rajattuna.

"On paljon traditioita ja historiallisia jatkumoita, vaikkapa ihan länsimainen kulttuuriperinne joka on kohottanut perinteiset sukupuoliroolit sinne hovirakkauden korkeuksiiin."

Katolisena usko on hänelle rakas ja läheinen:

"Tää katolisen kirkon perinne, jonka moraaliopetus on etenkin tässä hajaannuksen ja rappion aikakaudessa virkistävän looginen ja suunnattoman kaunis."

Toinen Trans-Perjantain vierailijoista, "transnainen" Amanda ylisti heti haastattelunsa alussa vuolaasti Ylen innokkuutta ajaa yhteiskuntaamme "kulttuurin muutosta" ja kiitteli "suomalaisen transyhteisön puolesta" Ylen "tiimiä" asian esille tuomisesta.

Vastapalveluksi Ylen toimittaja Sean Ricks toivotti Amandan tervetulleeksi ohjelmaan kehumalla häntä "ihanaksi ja suorastaan sädehtiväksi naiseksi".

Omien sanojensa mukaan "väärässä muotissa" 44-45 -vuotiaaksi asti ollut Amanda kertoi tulleensa tietoiseksi "sisäisestä naisestaan" noin 13-vuotiaana. "Valetta ja kaapissa oloa" oli kestänyt 30 vuotta.

Hän myönsi sukupuolen muutosprosessin läpikäymisen olleen kuitenkin tuskallinen kokemus ja kaikkein raskainta kahdelle tyttärelleen, veljelle ja läheisille ystäville, jotka olivat "ajautuneet oman kokoiseen yksilölliseen kriisiin".

Amanda ei koe transsukupuolisuutta sairautena, vaan häiriönä kokemuksen ja kehon tasolla, "joka vaan sit oikaistaan". Erityisen merkille pantavaa ja ristiriitaista kuitenkin on se, että Amanda kertoi maskuliinisen elämän olevan hänelle voimavara.

"Perjantai-dokkari: Btw, mä en oo tyttö" näytöksen jälkeen Viivi totesi painokkaasti, että maailmasta on tullut satu:

"Ei mitään voimaannuttavaa prinsessasatua, vaan keisarin uudet vaatteet! Jonkun pitää huutaa että tää touhu ei oo totta, ihan aikuisten oikeesti ei sukupuolta voi vaihtaa!"

Viivin mielestä ihminen pystyy vaihtamaan sukupuolta "sosiaalisella representaatiolla", mutta biologinen pohja on aina "alkuperäinen ja synnynnäinen".

"Omassa haluamassaan laajuudessa" genitaalikirurgian läpikäynyt, karvapolitiikkaansa, aataminomenansa poisrouhimista, skalpeerausta ja laserhoitoihinsa upotetuilla 30 000 euron rahoilla rehennellyt Amanda sen sijaan tsemppasi translasten "avoimuutta tuoda esille oman itsensä" ja intti, että elämme erilaista ja muuttunutta maailmanaikaa.

Hän antoi ohjeita ja nimitti translapsia "tulevaisuuden airueiksi ja lipunkantajiksi".

Amanda kuitenkin varoitti sukupuolen muuttamiseen liittyvien ihannekuvien ongelmista ja totesi haaveiluun joka tapauksessa tulevan "pikkasen pettymyksiä", johon "kandee ehkä tehdä jonkinlainen varasuunnitelma".

Viiville ei annettu mahdollisuutta jakaa neuvoja transnuorille, mutta hän sai lopussa vihdoin puheenvuoron "katastrofaaliseen translakiin liittyvään pakkosterilontiin".

Tämänhetkinen translaki edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, diagnoosi transsukupuolisuudesta ja lisääntymiskyvytön.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translain väitetään olevan merkittävä eli "katastrofaalinen" niille ihmisille, jotka eivät koe syntymässä määritellyn sukupuolen vastaavan heidän sukupuoli-identiteettiään.

Viivi korosti, ettei Suomessa ole mitään pakkosterilointia vaan hedelmättömyys on suora seuraus transsukupuolisille annettavasta hormonihoidosta.

"Ensinnäkin noi hormonihoidot steriloi ihmisen ihan luonnostaan ettei ole mitään tämmöistä pakkosterilointia jos sä syöt sitä mieshormonia niin sun kuukautiset lakkaa sä et oo enää hedelmällinen ja viimeistään sitten nää leikkaushoidot tekee susta hedelmättömän että kyseessä ei oo mikään rikos ja pakkosterilointi, vaan se kuuluu tähän prosessiin."

Hänen lauseensa keskeytettiin hänen ihmetellessä niitä, jotka eivät halua olla naisia, mutta kuitenkin kestävät sen "naisellisimman asian" eli raskaanaolon.

Viivi sanoi kyllästyneensä kokemuksiin, haluavansa unohtaa ne ja keskittyä siihen, mikä on totta.

"Totuus ei riipu musta, se on jotain annettua!" Viivi kuittasi lopuksi ja hiljensi koko klubiyleisön.