Puolueiden kannatus Helsingissä on yhteydessä äänestysalueen monikulttuurisuusasteeseen. Graafeihin on piirretty kaupunginosat palloina, joiden koko on suhteutettu asukaslukuun. Sijainti vasemmalta oikealle kertoo paikan monikulttuurisuuden asteen siten että monikulttuurisuus kasvaa oikealle mentäessä. Puolueen suhteellinen kannatus on sitä suurempi, mitä korkeammalla kuvaajaa se sijaitsee.
Kaupunginosan nimi ja tiedot näkyvät, kun pitää hiirtä hetken kohteen päällä.
Jos puolueen kannatus korreloi positiivisesti monikulttuurisuuden kanssa, on trendi nouseva oikealle mentäessä. Jos taas kannatus löytyy pääasiassa kantaväestön asuttamista kaupunginosista, on trendi vasemmasta yläkulmasta kohti oikeaa alakulmaa. Jos kuvaaja ei ole kallellaan kumpaankaan suuntaan, ei puolueen kannatuksella ole yhteyttä äänestysalueen monikulttuurisuuteen.
Vertailussa on mukana viisi suurinta puoluetta. Näistä kaksi, Sdp ja Perussuomalaiset, saavat paljon ääniä monikulttuurisilta alueilta, sen sijaan Kokoomuksen ja Vihreiden kannatus on heikompaa siellä missä monikulttuurisuus on voimakasta. Vasemmistoliiton kannatus ei riipu äänestysalueen monikulttuurisuuden asteesta.
Monikulttuurisuuden mittarina on käytetty vieraskielisten (muu kuin suomi, ruotsi, saame) prosentuaalista osuutta asukkaista vuonna 2014. On huomattava, että suurimmat vieraskielisten ryhmät Helsingissä ovat venäjää ja viroa puhuvat, joten tämä monikulttuurisuus ei suoraan mittaa esimerkiksi kehitysmaista tulleiden osuutta.
Tulokset on saatu yhdistämällä Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisema aineisto väestöstä äidinkielen mukaan eri kaupunginosissa Tilastokeskuksen julkaisemiin tuloksiin eduskuntavaaleista 2011 ja 2015 sekä kunnallisvaaleista 2008 ja 2012.
Äänestysalue 90 eli alue 'Muut' on jätetty pois tarkastelusta, sillä se ei varsinaisesti ole kaupunginosa.
Lähteet:
Helsingin kaupungin tietokeskus Helsingin väestö äidinkielen mukaan 1.1.
Kokoomus
Kokoomuksen kannatus on selvästi korkeimmillaan siellä missä muunkielisiä on vähän ja heikoin siellä missä monikulttuurisuus on suurinta. Tämä on järkeenkäypä tulos, sillä Kokoomuksen kannattajat varakkaina voivat valita asuinalueensa melko vapaasti.
Periaateohjelmassaan Kokoomus tunnustautuu monikulttuurisuuden kannattajaksi:
"Haluamme edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja vastustamme syrjintää ja rasismia sen kaikissa muodoissa. Aidon monikulttuurisuuden toteutuminen edellyttää suvaitsevaisuutta kaikilta osapuolilta. Monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa. Suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin sekä kristillisen perinteen tunteminen ja ymmärtäminen avaavat mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen maassamme.
...
Kunnissa pitää toimia tasa-arvoa, moniarvoisuutta ja monikulttuurisuutta edistävällä ja tukevalla tavalla."
Kokoomus ja monikulttuuri Helsingissä eduskuntavaaleissa 2015
Perussuomalaiset
Perussuomalaisten kannatus kasvaa monikulttuurin myötä. Kun perussuomalaiset suhtautuvat sangen nihkeästi monikulttuurisuuten, voi arvailla mistä kannatuksen kasvu johtuu. Kyse voi olla käänteisestä kohtaamisteoriasta, eli siitä että ainakin osa äänestäjistä on tyytymättömiä asuinalueidensa monikulttuuristumiseen, ja äänestää vastavoimaa.
Maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan Perussuomalaiset toteaa:
"Perussuomalaisten yksiselitteinen kanta on, että maassa laittomasti oleskelevat on poistettava maasta, eikä heitä pidä houkutella maahan julkisilla palveluilla.
...
Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita.
...
Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä."
Sosialidemokraatit
Demarit edistävät monikulttuuria kaikin tavoin, ja heillä on huomattavan paljon vieraista kulttuureista lähtöisin olevia ehdokkaita, joten äänisaalis monikulttuurisilta alueilta on ymmärrettävä tätä taustaa vasten.
Hyvinvointivaltio on pitkälti demarien aikaansaannos: tulonjakopolitiikkaa tappamatta lypsävää lehmää – kapitalistia. Nyt on pelättävissä että demarit ovat romuttamassa hyvinvointivaltion perustan tuomalla hyvinvoinnin piiriin sadoin tuhansin kehitysmaalaisia, mitä rahoituspohja ei tule kestämään.
Sosialidemokraattinen kunnallisvaaliehdokas joutuu allekirjoittamaan sitoumuksen olla kritisoimatta monikulttuurisuutta:
"Minä, _______________________________________ tullessani valituksi ehdokkaaksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen listalle vuoden 2017 kuntavaaleissa sitoudun Eurooppalaisen rasismin vastaisen peruskirjan tavoitteisiin. Sen mukaisesti lupaan ehdokkaana ja myöhemmässä toiminnassani, että
1) puolustan ihmisoikeuksia ja demokraattisia periaatteita, torjun rodullista häirintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä rotusyrjintää ja kaikkia rasistisen väkivallan muotoja;
2) kieltäydyn näyttämästä, julkaisemasta tai levittämästä näkemyksiä, jotka herättävät tai lietsovat tai joiden voi perustellusti odottaa herättävän tai lietsovan ennakkoluuloja, vihamielisyyttä ja kahtiajakoa eri etnisten tai kansallisten tai uskonnollisten ryhmien kesken sekä puutun kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen ja rasistisiin mielipiteisiin;
3) käsittelen vastuullisesti ja reilusti aiheita, jotka liittyvät yllä mainittuihin ryhmiin ja vältän heidän leimaamistaan."
Vihreät
Vihreiden vankin kannatus löytyy kantasuomalaisten asuttamilta alueilta ja kannatus laskee monikulttuurin lisääntyessä. Vihreät selvästikin kannattavat monikulttuurisuutta puheissa, mutta käytännössä pysyttelevät turvallisesti erossa siitä.
Periaateohjelmassaan Vihreät tykittää:
"Emme halua Suomen jakautuvan köyhien slummeihin ja rikkaiden aidattuihin asuinalueisiin emmekä hyvinvoinniltaan liian eriytyneeseen kansalliseen aluerakenteeseen.
Välittäminen ei saa pysähtyä valtioiden rajoihin. Ihmisillä on oikeus vapauteen puutteesta ja kurjuudesta kaikkialla maailmassa. Suomen kaltaisilla vaurailla mailla on velvollisuus tukea tämän oikeuden toteutumista kehitysyhteistyöllä ja muulla politiikalla.
Ihmiskunta on kansainvälinen perheemme. Vihreille ihmiset ovat ensisijaisesti yhteisen maailman kansalaisia. ... Vihreiden pitkän aikavälin visiossa liikkumisen vapaus ei tunne rajoja."
Vasemmistoliitto
Vasemmistoliiton kannatus näyttää olevan tasaista kautta linjan, eikä siis riipu alueen monikulttuurisuusasteesta. Pikemminkin vasemmiston kannatus on kohollaan punavihreässä kuplassa johon kuuluvat Kumpula, Vallila, Käpylä, Alppila, Kallio ja Koskela.
Periaateohjelman tasolla Vasemmistoliitto vannoo monikulttuurin nimeen:
"Vasemmistoliitto edistää Suomen kehitystä monikulttuuriseksi maaksi. Kaikilla Suomessa pysyvästi asuvilla on oltava samat kansalaisoikeudet ja kansalaisvelvollisuudet. Toivotamme maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen ja maamme täysivaltaisiksi kansalaisiksi. Maahanmuuttajat, siirtolaiset ja pakolaiset tuovat Suomeen uutta elinvoimaa ja kulttuurista rikkautta. Myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä ja heidän muuttamisensa taustalla on erilaisia lähtökohtia, elämäntilanteita ja syitä."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09. 14:28Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23