Christchurchin terrori-iskusta epäillyn Brenton Tarrantin julkaiseman The Great Replacement -manifestin nimestä (suom. "Suuri Korvautuminen") voi päätellä mikä on hänen päähuolensa. Se on massiivista maahanmuuttoa seuraava "valkoisten" korvautuminen "ei-valkoisilla". Hän käyttää tästä nimitystä "valkoinen kansanmurha" (white genocide). "Valkoisuus" tarkoittaa manifestin kirjoittajalle "rodullista, etnistä ja kulttuurista eurooppalaisuutta".

Valtamediassa "valkoisen kansanmurhan" on kuitenkin kapeasti tulkittu tarkoittavan "valkoisen rodun" järjestelmällistä tappamista sukupuuttoon. Se on ollut helppo leimata niin sanotuksi salaliittoteoriaksi. Huolen väestönvaihdoksesta on yksioikoisesti puolestaan väitetty tarkoittavan "valkoisen ylivallan" (white supremacy) kannattamista.

Vaikka "valkoisen ylivallan" kannattajat saattavat retoriikassaan vedota "valkoiseen kansanmurhaan", täsmällisesti ottaen kysymys on eri asioista. Olisiko valtamedian tarve edistää poliittista korrektiutta saattanut ohittaa velvollisuuden pitäytyä täsmällisesti tosiasioihin?

Rasismin käsitteen epämääräisyys ja toistaan poikkeavat määritelmät

Tarrant myöntää olevansa "rasisti". Tämän kuten monen muunkin termin merkitys on kuitenkin hämärtynyt. Sitä on näet käytetty epämääräisesti ilman asiallisia perusteita keskenään keskenään eri tavoin ajattelevien ihmisten mustamaalaamiseen.

Yleensä rasistilla tarkoitetaan henkilöä, joka pitää yhtä rotua ihmisarvoltaan toista ylivertaisempana, jolloin hän saattaa hyväksyä myös rotusorron. Tämä sopii sekä "valkoisen" että "mustan" ja "keltaisen" ylivallan kannattajiin. Manifestin kirjoittaja näyttää kuitenkin määrittelevän rasismin poikkeuksellisesti niin, että siinä ainoastaan tunnustetaan se tosiasia, että ihmisten välillä on rodullisia eroja (racial differences exist), etnisistä ja kulttuurisista eroista puhumattakaan – siis ilman rotuun perustuvaa arvottamista.

Siihen, miten evoluutioteorian "isänä" pidetty Charles Darwin (1809–1882) sovelsi teoriaansa ihmiseen, kuului myös ihmisrotujen arvottaminen. Valtamediassa yleensä vaietaan siitä, että modernin (arvottavan) rasismin juuret ovat darwinismissa, joka ilmeni myös siihen perustuvassa eugeniikassa (eli rodunjalostusopissa). Rasismi tuskin olisi terminä niin latautunut, elleivät kansallissosialistit (natsit) aikanaan olisi edenneet darwinismin soveltamisessaan kokonaisten ihmisryhmien murhaamiseen saksalaisella järjestelmällisyydellä. 

Tarrant kiistää olevansa ksenofoobikko (eli muukalaiskammoinen) tai islamofoobikko. Täsmennykset vaikuttavat yhdenmukaisilta manifestin muun sisällön kanssa. "Rasismistaan" huolimatta terrori-iskun motiivi ei kirjoittajan mukaan ollut sinänsä rasistinen. Tämäkin viittaa siihen, ettei hän manifestissaan lue itseään "valkoisen ylivallan" kannattajaksi. Terrori-iskuun kuitenkin sisältyi hänen mukaansa "rasistinen osatekijä" (a racial component). Sellaiseksi hän nimeää "syntyvyysasteen" (fertility rate), joka muslimeilla on eurooppalaisia keskimääräistä korkeampi.

Identiteettipolitiikasta Euroopan identitaariseen liikkeeseen

Huoli oman kansan rodullisesta, etnisestä ja kulttuurisesta säilymisestä on sinänsä oikeutettu. Yleensä sen tunnustavat näennäissuvaitsevaiset vihervasemmistoliberaalit ainakin niin sanottujen alkuperäiskansojen (aborginaalit) kohdalla. Väestöennusteet viittaavat siihen, ettei huoli ole perusteeton Euroopan kansojenkaan kohdalla.

Manifestin kirjoittaja on australialainen. Hän kertoo syntyneensä perheeseen, jossa on skottilaista, irlantilaista ja englantilaista verenperintöä. Siitä huolimatta hän ei identifioidu britteihin eikä australialaisiin, joista monilla on brittijuuret. Sen sijaan hän identifioituu rodullisesti, etnisesti ja kulttuurisesti eurooppalaisuuteen.

Tämä ei sinänsä poikkea siitä, että joku toinen identifioituu muslimiyhteisöön tai heimoon, proletariaattiin tai prekariaattiin, naissukupuoleen tai matriarkaattiin, eläinkuntaan tai johonkin seksuaalivähemmistöön. Identiteettipolitiikassa tätä samastumista hyödynnetään kannattajien rekrytoimiseksi ja mobilisoimiseksi tukemaan valtapoliittisia tavoitteita. Länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion kannalta olennaista on se, että hyväkään tarkoitus EI oikeuta laittomuuksiin, saati väkivaltaan muita kohtaan.

Identifioituminen eurooppalaisuuteen on ominaista myös "Identitaariselle Liikkeelle" (Identitarian Movement). Liike on muodostunut paikallisesti ja maakohtaisesti eikä sillä ole yhteistä katto-organisaatiota. Tarrantin uutisoitiin lahjoittaneen rahaa Itävallassa toimiville identitaareille noin vuosi sitten. Heidän johtajansa myönsi lahjoituksen mutta ilmoitti, ettei heillä ole yhteyksiä terrori-iskusta epäiltyyn. Kirjoittaja kertoo manifestissa sponsoroineensa monia nationalistisia ryhmiä

Liike (Génération Identitaire) sai alkunsa Ranskan "Uuden Oikeiston" (Nouvelle Droite) piiristä vuonna 2002. Se on kasvanut paneurooppalaiseksi nuorisoliikkeeksi, joka ilmoittaa suojelevansa eurooppalaista identiteettiä ja Euroopan maiden kantaväestön "yhteistä perintöä".

Identitaarit irtisanoutuvat äärioikeistosta, natsismista ja anti-semitismista (eli juutalaisvastaisuudesta), ja ilmoittavat olevansa "meta-poliittinen projekti". Heitä on kutsuttu myös uusoikeistolaisiksi "hipstereiksi". He korostavat eurooppalaista "kulttuuri-identiteettiä" – eivät "rotua" kuten Tarrant manifestissaan.

Paneurooppalainen identiteetti ja euronationalismi

Tarrant myös myöntää olevansa fasisti. Historian henkilöistä lähimpänä (mostly agree) hänen käsityksiään on Oswald Mosley. Sir Oswald Ernald Mosley (1896–1980) oli brittipoliitikko, joka vuonna 1932 perusti Brittiläisen fasistien unionin (British Union of Fascists) ja vuonna 1948 Unioniliikkeen (Union Movement). Kapeamman maa-perusteisen ​​nationalismin sijasta Unioniliike korosti paneurooppalaista nationalismia.

Paneurooppalaisen identiteetin (pan-European identity) juuret ovat Richard Coudenhove-Kalergin (1894–1972) ajatuksille perustuvassa paneurooppalaisessa liikkeessä (Pan-European Union PEU), joka muodostui jo 1920-luvulla.

Tarrantin ihaileman Mosleyn "Eurooppa kansakunta" (Europe-a-Nation) -politiikan tavoitteena oli Euroopan yhdentyminen yhdeksi poliittiseksi kokonaisuudeksi. Se johti mannereurooppalaisten sisarpuolueiden kanssa ensin Euroopan sosiaalisen liikkeen (European Social Movement ESM) perustamiseen vuonna 1951 ja Euroopan Kansallispuolueen (National Party of Europe NPE) perustamiseen sen seuraajaksi vuonna 1962. Tavoitteet muistuttivat sitä millaiseksi EU rakenteellisesti myöhemmin kehittyi.

Euroopan Unionin identiteettikriisi

Euroopan yhdentymisen nykyiset edistäjät eivät yleensä yhdistä ideologiaansa paneurooppalaiseen nationalismiin (pan-European nationalism). EU-ideologian perusteet liittyvät epämääräiseen "postmoderniin maailmanjärjestykseen" (postmodern world order), jolle ominaista on "identiteetin monimuotoisuus" (diversity of identity) ja "arvojen yhteisöllisyys" (commonality of values).

Näiden riittävyyttä eurooppalaisen identiteetin perustaksi epäilevät ovat puhuneet "uuden tyyppisen europatriotismin" (a new kind of Euro-patriotism) kehittelemisen tarpeesta. Tämä puolestaan näyttää tulevan melko lähellä eurooppalaista nationalismia, joka manifestin mukaan innoitti sen kirjoittajaa terrori-iskuun. Maa-kohtainen kansallinen tai kulttuurinen identiteetti nähdään EU:ssa kuitenkin uhkana Euroopan ylikansalliselle (supranational Europe) yhdentämiselle.

Uusfasistit tai äärioikeistolaiset hylkäsivät paneurooppalaisen nationalismin 1970-luvun jälkeen. Sen korvasi kansallisen identiteetin elpyminen ja "euroskeptismi" (Euroscepticism) sekä nykyään yhä avoimempi EU-vastaisuus (anti-EUism).

Euroskeptisyys ja EU-vastaisuus eivät suinkaan rajaudu uusfasisteihin tai äärioikeistolaisiin. Niitä esiintyy laajasti läpi poliittisen kentän vasemmistosta oikeistoon ja etenkin niin sanotuissa populistipuolueissa. Myös perinteinen kansallismielisyys on jatkanut vahvistumistaan.

Paneurooppalainen etnonationalisti

Tarrant puolestaan näyttää kannattavan eurooppalaista etnonationalismia, kuten identitaarinen liikekin. Jälkimmäinen korostaa kulttuuri-identiteettiä, Tarrant puolestaan "valkoista" rotua. Manifestissa hänen fasisminsa ilmenee siis sen paneurooppalaisessa muodossa sekä toisaalta väkivallan ja sodan ihannointina.

Tämän perusteella on johdonmukaista, että hän kiistää olevansa natsi tai uusnatsi tai antisemitisti. Natsismin (eli kansallissosialismin) hän rajaa historiaan kuuluvaksi ilmiöksi, uusnatsismia hän pitää epämääräisenä käsitteenä. Hänen "valkoinen" etnonationalisminsa ei ole luonteeltaan kansallista vaan paneurooppalaista.

Petteri Hiienkoski