Viime viikolla silmiini sattui komissaari Jyrki Kataisen haastattelu (7.5 Mustread), joka sai minut ensimmäistä kertaa elämässäni epäilemään markkinatalouden oikeutusta. Katainen nimittäin kertoi, että hänen hallinnoimansa Euroopan investointiohjelma (ESIR) on saavuttanut valtavan suuria tuloksia. Liikkeelle on saatu 390 miljardin edestä investointeja ja niiden puitteissa on luotu peräti 1.4 miljoonaa työpaikkaa. 950 000 yritystä on saanut EISR rahoitusta (joista peräti 400 000 italialaista). ESIR:n jatkon Invest-EU:n tarkoituksena on saada aikaan 650 miljardin euron investoinnit. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, työpaikkoja pitäisi syntyä yli kaksi miljoonaa. Kauppalehtikin kertoi 6.11.2018 pääkirjoituksessaan, että ”Junckerin lempilapsi on vaientanut epäilijät”. Samaan hengenvetoon lehti kertoo, että uuden Invest-EU:n pitäisi pelkästään (tuki)järjestelmiä yksinkertaistamalla saada aikaiseksi peräti 15 prosentin kasvu investointeihin.  

Miten tällainen on mahdollista. Kuitenkin rahaston pohjana oli vain runsaat 20 miljardia euroa EU-budjetista ja Euroopan investointipankilta (EIP) saatuja julkisia varoja. Loppusumman oli määrä tulla markkinoilta siten, että jokaisen EU-euron odotettiin houkuttelevan 15 yksityistä euroa investointeihin. Ehkä 1:15 suhteen ymmärtää sillä, että perimmiltään ESIR tarkoittaa takausjärjestelyä, jossa EU ottaa kantaakseen kaikkein riskipitoisimpien sijoituskohteiden vastuut. Mutta kun puhutaan ohjelman aikaansaannoksista; kellot alkavat soida. Luvuissa ei ole kerta kaikkiaan ole mitään järkeä. Luulisi talouslehtienkin kysyvän kahteen kertaan, mistä nämä luvut oikein tulevat.

Kuitenkin jos tarkastelee tuotannollisten investointien kehitystä EU:ssa (Italiasta nyt puhumattakaan), mistään investointibuumista ei voi puhua. Kokonaisinvestointien taso oli vuonna 2018 kaukana finanssikriisiä edeltäneestä tasosta (ollen koko EU:ssa 61 % ja Euroalueella vain 50 % vuoden 2007 arvoista, kuvio 1). Toki jonkinlaista piristymistä on tapahtunut noususuhdanteen myötä, mutta yhtä kaikki menestys on ollut todella vaatimatonta ja useassa maassa (kuten Ruotsissa) pääosin asuntorakentamisen ansiosta. Nykytilanteessa, kun rahamarkkinakorot ovat nollassa (reaalikorot negatiivisia) ja pankkienkin myöntämien yrityslainojen nimelliskorot vain parin prosentin luokkaa (kuvio 2), investointien pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa valtavasti. Ja tietenkään mitään tarvetta ESIR:n tapaisille tukioperaatioille ei pitäisi olla. Vai voiko joku todella väittää, että nykytilanteessa investointien suurin este on rahoituksen saaminen!

Luvut ovat mitä ovat, mutta minun mielestäni, kauhistuttavinta on se ajattelutapa, että investoinnit ja työllisyys ovat käynnistettävissä joillain julkisen vallan tukioperaatioilla. Ajatus, että joku EU:n elin voi valita hyvät ja huonot investoinnit, kuulostaa uskomattomalta (tosin EU:n mukaan ”riippumaton” EISR -investointikomitea valitsee tiukkojen kriteerien (!) perusteella tukea saavat hankkeet). Se, että Suomen entinen pääministeri uskoo tällaisten mekanismien tehokkuuteen, kertoo, että poliitikoilla on aika kieroontunut käsitys talouden toiminnasta. Tuotannon määrään, työllisyyteen ja tuottavuuteen voidaan vaikuttaa julkisen vallan interventioilla ja julkinen valta voi jotenkin valita aloja tai jopa yrityksiä, jotka ovat muita parempia (joilla on tulevaisuutta). Sama usko varmaan siivittää kuvitelmia siitä, että esimerkiksi ilmaston muutos on näillä ja näillä politiikkatoimilla korjattavissa.  

Tällainen ajattelu on syvään juurtunut etenkin ranskalaisessa politiikkaperinteessä, jossa taustalla on, voi sanoa, vuosisatainen epäluulo markkinoita kohtaan. Kuvaava on, että erilaisissa mielipidekyselyissä markkinatalouden suosio Ranskassa on ylivoimaisesti alhaisin teollisuusmaiden joukossa (ks. kuvio 3). Ei liene sattuma, että samainen ajattelutapa on vahvasti juurtunut myös Euroopan Unionin virkamieskuntaan.

Toki sama synti vaivaa suomalaistakin politiikkaperinnettä, mitä ehkä parhaiten kuvaa ajatus, siitä että ”asiat voidaan sopia kolmikannassa”. Kun asiat pitävät sisällä paitsi hinnat ja palkat, myös markkinaosuudet ja tulonjaon, ollaan samalla aallonpituudella kuin aikanaan sosialistisissa talouksissa. Mutta kaikki täytyy kokeilla aina vaan uudelleen. Tuskin yllättyy, että Säätytalolla syntyy kautta aikojen interventionistisin (”kaikki asioihin puuttuva”) hallitusohjelma, jossa valtio korjaa kaikki Suomen ja varmaan myös koko maailman markkinaepäonnistumiset.

• 

  Nettoinvestointien volyymi EU:ssa. Lähde AMECO

• 

  Yrityslainojen keskimääräinen korko Euroalueella, lähde EKP

• 

  Kysely Markkinataloude suosiosta eri maissa: Lähde G. Saint-Paul