Ilmastonmuutoskeskustelu on näin vaalien välillä saamassa aina vaan hysteerisempiä piirteitä: toimenpiteitä vaaditaan jo kohta kuukausien tai päivien aikahorisontilla. Ja kaikki tämä yleensä ”mutu” –pohjalla. Vihreiden vastaus hallitustunnustelijan kysymyksiin on ehkä omaa luokkaansa, mutta silti oireellinen.

Ilman muuta silmiinpistävin kohta on vaatimus siitä, että ”metsähakkuita on pienennettävä ilmaston ja monimuotoisuuden kannalta kestävälle tasolle”. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että uusia tehdasinvestointeja ei tehtäisi ja osa vanhoista tehtaista pitäisi purkaa. Metsänomistajat eivät tietenkään voisi enää myydä puitaan - ainakaan kotimaahan, koska puun polttoakin pitäisi vähentää. Vai saisivatko he myydä puita Uruguaihin tai Venäjälle? Suomeksi tämä tarkoittaisi metsäomaisuuden osittaista sosialisointia. Laissa meillä on kai joku omaisuuden suoja, mutta ehkä se ei päde, jos ilmasto muuttuu.

Kova on vihreiden vauhti myös energian tuotannon suhteen. ”Fossiilisille polttoaineille tulee asettaa eräpäivät siten, että kivihiilen, turpeen ja lämmitysöljyn energiakäytöstä luovutaan 2020-luvulla … ja lopetetaan uusien fossiilisia polttoaineita käyttävien polttomoottorihenkilöautojen myynti vuoteen 2030 mennessä”. Jos vihreät olisivat olleet vallassa tähän asti, maassa ei olisi yhtään ydinvoimalaa ja tuskin vesivoimalaakaan. Vesistöt olisi varattu kaloille ja Jesper Pääkkösen tapaisille harrastuskalastajille. Ihmettelee vaan, miten energian tuotanto näillä eväin ratkaistaisiin 2020-luvun lopulla ja mistä maaseudulle ilmestyvät aurinkoenergialla toimivat traktorit ja puimurit.

Pitäisi olla itsestään selvää, että kuviteltu energian tuotannon jättiuudistus vaatisi paljon rahaa (puhumattakaan työttömyysmenoista yms.). Mutta ilmeisesti rahaa piisaa yli omankin tarpeen. Vihreät nimittäin vaativat (Vasemmistoliiton tavoin) EU-maksujen kasvattamista. Tarkasti ottaen Vihreiden esitys kuluu ”vahvistetaan EU:n kykyä tasoittaa kilpailukyky- ja suhdanne-eroja esimerkiksi jäsenmaiden maksuosuuksia kasvattamalla”. Kreikan kilpailukykyvajeen arvoksi arvioitiin jossain vaiheessa 40 %, joten siihen saa rahaa menemään. Suhdanne-erojen tasoittaminen kuulostaa jo fantasia-tason ajatukselta: se vaatisi vähintään massiivista EU budjettia. Ja entä sitten, eivät suhdannevaihtelut mihinkään häviäisi, ne vaan olisivat (ehkä) enemmän samanlaisia eri jäsenmaissa.