Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton

Tavio pitää hallituksen linjausta ihmissalakuljetusta tukevana.

Kotimaa ma 01.07.2019 23:23
Ville Tavio (ps). Kuva: Youtube

Suurimman oppositiopuolueen Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää pääministeri Rinteen hallituksen uutta linjausta hakea Välimereltä laivalla pelastettuja siirtolaisia Suomeen vastuuttomana. Kyseessä on suunnanmuutos Suomen maahanmuuttopolitiikassa.

Tavio pitää hallituksen linjausta ihmissalakuljetusta tukevana.

– Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa. Rinteen hallituksen päätöksellä tätä kuviota lähdetään tukemaan sen sijaan, että siirtolaisten Välimeren ylitykset pyrittäisiin lopettamaan, Tavio toteaa.

– Käynnissä on ollut pitkään niin sanottu "EU:n meritaksipalvelu", jossa Eurooppaan pyrkivät laittomat siirtolaiset noudetaan Libyan rannikolta valtioiden toimesta tai valtioiden rahoittamien järjestöjen toimesta. Tämä tukee tuntemattomien laittomien siirtolaisten tulvaa Eurooppaan. Taustalla on auttamisen halu ja sinisilmäisyys siirtolaistulvia kohtaan, Tavio sanoo.

– Italia on pyrkinyt toimillaan estämään meritaksipalvelua ja laittomien siirtolaisten lähtemistä merimatkalle. Nyt Suomen hallituksen linja pyrkii osaltaan vesittämään Italian toimet, Tavio analysoi.

 

Oikea Media uutisoi organisoituun ihmissalakuljetukseen osallistuneen kapteenin pidätyksestä Italiassa kaksi viikkoa sitten.

 

Jukka Rahkonen ma 01.07. 23:23

Pääuutiset

blogit

Matti Viren

Me elvytetään

su 15.09. 22:55

Juha Ahvio

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

su 15.09. 22:34

Timo Vihavainen

Ikuinen Putin

su 15.09. 22:31

Professorin Ajatuksia

Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen

su 15.09. 22:30

Tapio Puolimatka

Yhteiskunnan perusteita murennetaan

to 12.09. 23:16

videot