Suomen johtava nuorisopsykiatri, Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala, on ottanut avoimesti kantaa transsukupuolisten lasten silpomista vastaan ja kiinnittänyt vaikutusvaltaisen konservatiivisen verkkosivuston ja uutisjulkaisun, LifeSiteNewsin, erityisen huomion.

Miljoonia lukijoita tavoittava LifeSiteNews uutisoi 30. lokakuuta 2023 suomalaisesta psykiatrista, joka on avannut julkisesti ja pelkäämättä suunsa asettumalla voimakkaasti  vastustamaan "suosittua transsukupuolisuuden villitystä", joka on erittäin ajankohtainen, kiistanalainen ja tulenarka aihe tällä hetkellä maailmanlaajuisesti.

LifeSiteNews viittaa Free Pressin 30. lokakuuta 2023 julkaisemaan  kirjeeseen, jossa Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS)  nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala kertoo omista kokemuksistaan ja vakavista huolenaiheistaan koskien lasten sukupuoleen liittyviä toimenpiteitä ja on sitä mieltä, että "sukupuolenvaihdos on mennyt liian pitkälle".

"Kun lääketieteen ammattilaiset alkavat sanoa, että heillä on yksi vastaus, joka pätee kaikkialla, tai että heillä on hoitomenetelmä kaikkiin elämän kipuihin, sen pitäisi olla varoitus meille kaikille, että jokin on mennyt erittäin pahasti pieleen", Riittakerttu Kaltiala kirjoittaa.

Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala varoittaa oman ammatillisen kokemuksensa vahvalla rintaäänellä, että nuoret ovat "sosiaalisen tartunnan" vaikutuspiirissä erityisen alttiita identifioitumaan toiseksi sukupuoleksi, ja hän on nähnyt, että kirurgiset ja kemialliset toimenpiteet saavat lapset ahdistuneemmiksi kuin koskaan ja genderideologiaa lobbaavat transjärjestöt kieltäytyvät tunnustamasta tosiasioita.

Sosiaalisessa tartunnassa on kyse nopeasti alkavasta sukupuolihäiriöstä (Rapid Onset Gender Dysphoria, ROGD) ja sosiaalisesta paineesta, joka saa     yhä useammat teini-ikäiset identifioitumaan transsukupuoliseksi.

Nopeasti kehittyvä Rapid-Onset Gender Dysphoria on suhteellisen uusi "ilmiö", jota tavataan lapsilla, joilla aikaisemmin ei ole ollut merkkejä epämukavuudesta kehonsa kanssa (sukupuolidysforia), mutta yht'äkkiä he ilmoittavat vanhemmilleen ja maailmalle, että he ovat transsukupuolisia. Lisääntynyt internetin verkkosivustojen selailu ja sosiaalisen median käyttö vaikuttavat hämmentyneisiin nuoriin (sosiaalinen tartunta) ja useimmat teini-ikäiset julistavat olevansa transseksuaaleja samaistuttuaan tai päästyään sisälle vertaisryhmään, jossa useat ystävät identifioituvat trendikkäiksi transuiksi.

Esittelytekstissään Free Press antaa painoarvoa tohtori Kaltialan esilletulolle asiassa, jossa on kyse itse asiassa maailmanlaajuisesta kasvavasta huolesta koskien hoitoja, joita annetaan haavoittuville sukupuoliahdistuksesta kärsiville potilaille.

Free Press nostaa esille Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osaston ylilääkärinä toimivan Riittakerttu Kaltialan julkaisemat yli 230 tieteellistä artikkelia, ja hänen osallistumisensa henkilökohtaisesti yli 500 sukupuolestaan ahdistuneen nuoren arviointiin.

Free Press taustoittaa:

"Vuonna 2011 tohtori Kaltiala sai uuden tehtävän. 

Hänen oli määrä valvoa alaikäisten sukupuoli-identiteettipalvelun perustamista, mikä teki hänestä yhden maailman ensimmäisistä lääkäreistä, joka johtaa sukupuoliongelmista kärsivien nuorten hoitoon keskittyvää klinikkaa."

Free Press toteaa, että Kaltialan esittämät huolet saavat todennäköisesti runsaasti huomiota nyt Yhdysvalloissa, koska teini-iässä sukupuolenvaihdoksen tehnyt, tällä hetkellä 20-vuotias nuori nainen nimeltä Isabelle Ayala, on juuri haastanut oikeuteen hänen hoitoaan valvoneet lääkärit sekä Yhdysvalloissa sijaitsevan lasten terveyteen liittyvän American Academy of Pediatrics-järjestön (AAP). 

Kanteen mukaan AAP on nuorten sukupuolenvaihdosta puoltaessaan antanut "puhtaasti vilpillisiä lausuntoja" todisteista koskien "radikaalia uutta hoitomallia ja sen suosittelemien lääketieteellisten toimenpiteiden tunnettuja vaaroja ja mahdollisia haittavaikutuksia".

LifeSiteNews raportoi vast'ikään 27. lokakuuta 2023, kuinka American Academy of Pediatrics vaatii lääkäreitä puhumaan lapsille seksistä ja edistämään sukupuoli-ideologiaa.

Raportti perustui sarjaan paljastuneita dioja American Academy of Pediatrics -konferenssista 2023, jossa lastenlääkäreitä kehotetaan laittamaan esille sukupuolta vahvistavia julisteita toimistoihinsa, puhumaan lapsille heidän sukupuolestaan ja kysymään teini-ikäisiltä sopimattomia kysymyksiä heidän seksuaalisesta käyttäytymisestään.

Ayalan oikeusjuttu on viimeisin kasvavassa luettelossa detransitoituneita nuoria aikuisia, jotka haastavat lääketieteellisiä klinikoita, lääkäreitä ja muita ryhmiä oikeuteen "törkeästä hoitovirheestä" kokeellisten sukupuolihoitojen eteenpäinviemisessä. Ayala on kuitenkin ensimmäinen, joka taistelee suoraan AAP:tä vastaan.

Kaltiala tekee selkoa Free Pressin julkaisemassa laajassa artikkelikirjelmässään nuorisopsykiatrian "dramaattisesta kehityksestä" viime vuosikymmeninä.

Hän tuo julki sen, miten laajasti transsukupuolinen ideologia on hyväksytty, jota kannusti osittain hollantilaisten kliinikoiden vaikutusvaltainen vuoden 2011 tutkimus, jossa katsottiin, että sukupuolesta hämmentyneet lapset (enimmäkseen pojat), joille annettiin murrosiän estäjiä, "menestyivät vastakkaisen sukupuolen edustajina".

Se oli raportti, josta tuli myöhemmin kansainvälinen "kultastandardi".

Riittakerttu Kaltiala selventää kyseisen käänteentekevän tutkimuspaperin taustoja näin:

"Uusi protokolla julkistettiin, joka vaati sukupuolidysforiaa kokeneiden lasten ja teini-ikäisten sosiaalista ja lääketieteellistä sukupuolenvaihdosta - toisin sanoen ristiriitaa biologisen sukupuolen ja sisäisen tunteen välillä olla eri sukupuolta", Kaltiala tarkentaa.

Tätä "tilaa" on hänen mukaansa yritetty hahmotella vuosikymmeniä, ja 1950-lukua pidetään transsukupuolisen lääketieteen modernin aikakauden alkuna. 

1900-luvulla ja 2000-luvulle mentäessä pieni joukko, enimmäkseen elinikäistä sukupuoliahdistusta potevia aikuisia miehiä, on hoidettu estrogeenilla ja leikkauksella auttaakseen heitä elämään naisina. 

Sitten viime vuosina tuli uusi tutkimus siitä, voidaanko lääketieteellinen sukupuolenvaihdos - ennen kaikkea hormonaalinen - tehdä onnistuneesti alaikäisille.

Yksi näitä hoitoja valvovien lääketieteen ammattilaisten motiiveista oli estää nuoria kohtaamasta niitä vaikeuksia, joista aikuiset miehet olivat kärsineet yrittäessään vakuuttavasti esiintyä naisina. 

Näkyvimmät nuorten sukupuolenvaihdoksen puolestapuhujat olivat ryhmä hollantilaisia lääkäreitä. He siis julkaisivat vuonna 2011 läpimurtopaperin, jossa todettiin, että jos sukupuolidysforiasta kärsivät nuoret voisivat välttää luonnollisen murrosikänsä estämällä sen lääkkeillä ja saamalla sen jälkeen vastakkaista sukupuolta olevia hormoneja, he voisivat alkaa elää transsukupuolista elämäänsä aikaisemmin ja uskottavammin.

Se tuli tunnetuksi nimellä "hollantilainen protokolla". Hollantilaislääkäreiden kuvaama potilasryhmä oli pieni joukko nuoria ihmisiä - lähes kaikki miehiä - jotka nuoruusvuosistaan lähtien väittivät olevansa tyttöjä. Huolella valitut potilaat olivat sukupuoliahdistustaan lukuun ottamatta henkisesti terveitä ja toimintakykyisiä. 

Hollantilaislääkärit kertoivat, että varhaisten toimien jälkeen nämä nuoret selviytyivät vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvina. Protokolla otettiin nopeasti käyttöön kansainvälisenä kultaisena standardihoitona tällä uudella lasten sukupuolilääketieteen alalla.

"Samanaikaisesti", Riittakerttu Kaltiala huomauttaa, synnytettiin "aktivistiliike", joka julisti, että sukupuolenvaihdos ei ollut ainoastaan lääketieteellinen toimenpide, vaan myös ihmisoikeus.

Nuorisopsykiatrian professori Kaltiala on nähnyt läheltä, kuinka "tästä liikkeestä tuli yhä näkyvämpi", ja aktivistien agenda otti hallintaansa hänen alansa medianäkyvyyden. 

Kaltiala myös huomasi, miten sukupuolenvaihdosta rummuttavat tahot oivalsivat tarttua sosiaalisen median nousevaan voimaan. 

Vastatakseen tähän kaikkeen, Kaltiala sanoo,  sosiaali- ja terveysministeriö halusi luoda Suomeen kansallisen lasten sukupuoliohjelman. Tehtävä annettiin kahdelle sairaalalle, joissa oli jo sukupuoli-identiteettipalveluja aikuisille. 

"Vuonna 2011 osastoni sai tehtäväkseen avata tämän uuden palvelun, ja minusta tuli johtavana psykiatrina sen johtaja", Riittakerttu Kaltiala kirjoittaa Free Pressissä.

"Siitä huolimatta", hän lisää, että hän oli yksikkönsä päällikkö, Riittakertulla oli aihetta epäillä ja syvällisesti kyseenalaistaa tämä kaikki.

"Meitä käskettiin puuttumaan terveisiin, toimiviin kehoihin pelkästään sen perusteella, että nuoren tunteet muuttuvat sukupuolen suhteen", Kaltiala kertoo.

"Nuoruus on monimutkainen ajanjakso, jolloin nuoret vahvistavat persoonallisuuttaan, tutkivat seksuaalisia tunteita ja itsenäistyvät vanhemmistaan. 

Identiteetin saavuttaminen on nuoren onnistuneen kehityksen tulos, ei sen lähtökohta", nuorisopsykiatri Kaltiala tietää.

Kaltiala painottaa sairaalansa käyneen laajat keskustelut bioeetikkojen kanssa ja korostaa sitä, että jo tuolloin hän ilmaisi huolensa siitä, että sukupuolenvaihdos keskeyttäisi ja häiritsisi tätä ratkaisevaa psyykkistä ja fyysistä kehitysvaihetta. 

Lopulta kansallinen terveyseettinen lautakunta oli antanut kuitenkin lausunnon, jossa ehdotettiin varovaisesti, että tähän uuteen hoitoon ryhdytään.

Kun palvelu käynnistyi vuonna 2011, sairaalan hämmästykseksi potilaita todella tuli:

"Heitä tuli tulvimalla. Länsimaissa sukupuolidysforisten lasten määrä kasvoi räjähdysmäisesti.

Mutta ne, jotka tulivat, eivät olleet lainkaan sellaisia kuin hollantilaiset kuvasivat. Odotimme pientä määrää poikia, jotka olivat sinnikkäästi julistaneet olevansa tyttöjä. Päinvastoin 90 prosenttia potilaistamme oli tyttöjä, pääasiassa 15–17 -vuotiaita, ja sen sijaan, että he olisivat olleet erittäin toiminnallisia, suurimmalla osalla oli vakavia psykiatrisia sairauksia", Kaltiala summaa.

Jotkut tulivat perheistä, joissa oli monia psykososiaalisia ongelmia. Heistä useimmilla oli haastava varhaislapsuus, jota leimasivat kehitysvaikeudet, kuten äärimmäiset raivokohtaukset ja sosiaalinen eristäytyminen. Monilla oli opintojen kanssa ongelmia. 

Oli tavallista, että heitä kiusattiin – mutta ei yleensä heidän esittämänsä sukupuolen suhteen. Nuoruusiässä he olivat yksinäisiä ja vetäytyneitä. Jotkut eivät olleet enää koulussa, vaan viettivät kaiken aikansa yksin huoneessaan. Heillä oli masennusta ja ahdistusta, joillakin oli syömishäiriöitä, monilla esiintyi itsetuhoista käyttäytymistä, muutamat olivat kokeneet psykoottisia kohtauksia. Hyvin monilla oli autismikirjon häiriöitä, nuorisopsykiatrian professori luettelee.

Huomattavaa oli, että harvat olivat ilmaisseet sukupuolidysforiaa, kunnes he äkillisesti ilmoittivat siitä teini-iässä.

Merkittävä havainto Kaltialan mielestä on se, että nyt he tulivat sairaalaan, koska joku LGBT-järjestössä oli uskotellut heidän vanhemmilleen, yleensä vain äideille, että sukupuoli-identiteetti oli heidän lapsensa todellinen ongelma, tai lapsi oli nähnyt netissä jotakin, jossa valheellisesti ylistettiin sukupuolenvaihdoksen hyötyjä.

Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala todistaa sukupuolilääketieteen politisoituneen nopeasti jo klinikan ensimmäisten vuosien aikana. 

Harvassa olivat Kaltialan mukaan ne, jotka esittivät kysymyksiä siitä, mitä nämä aktivistit - joihin kuului lääketieteen ammattilaisia - väittivät. Ja Kaltiala sanoo heidän päästäneen suustaan hätkähdyttäviä väitteitä. 

"He vakuuttivat, että sukupuoleen liittyvät ahdistuksen tunteet katoaisivat välittömästi, jos nuoret ryhtyvät lääketieteelliseen sukupuolenvaihdokseen, mutta myös, että kaikki heidän mielenterveysongelmansa lievittyisivät näillä toimenpiteillä", Kaltiala päivittelee. 

"Tietenkään ei ole olemassa menetelmää, jolla suuret hormoniannokset ratkaisevat autismin tai minkä tahansa muunkaan taustalla olevan mielenterveysongelman", Kaltiala alleviivaa.

Koska se, mitä hollantilaislääkärit olivat kuvanneet, poikkesi niin dramaattisesti siitä, mitä Riittakerttu Kaltiala oli nähnyt klinikallaan, hän ajatteli ensin, että ehkä heidän potilasryhmässään vain oli jotain epätavallista. 

Niinpä hän alkoi puhua havainnoistaan eurooppalaisen asiantuntijaverkoston kanssa ja sai selville, että kaikilla oli samanlainen määrä tyttöjä, joilla oli useita psykiatrisia ongelmia. Myös kollegat eri maista olivat hämmentyneitä tästä. 

Kaltiala tuli tietoiseksi, että hänen kokemuksensa ei ollut ainoa laatuaan ja että klinikat ympäri Eurooppaa näkivät saman asian, vaikka "kukaan ei sanonut mitään julkisesti".

Suositukset ja todellisuus joutuivat törmäyskurssille aiheuttaen "luottamuskriisin" hänen ja kollegoiden keskuudessa. Kaltialan mukaan hormonaaliset toimenpiteet lapsille alkoivat aiheuttaa vahinkoa ja tyttöjen elämä romahti hormonilääkkeiden ottamisen jälkeen.

Mutta huolista huolimatta ja jopa sen jälkeen, kun Kaltiala ja jotkut hänen kollegoistaan saivat hälytyskellot soimaan vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa, heidän alansa vain panosti enemmän näiden hoitojen kehittämiseen sen sijaan, että olisi tunnustanut heidän havaitsemansa ongelmat. 

Suomen johtava nuorisopsykiatri muistelee tuota aikaa:

"Oli paineen tunne tarjota se, jonka piti olla upea uusi hoito.

Tunsin itsessäni ja näin muissa luottamuspulan. Ihmiset lakkasivat luottamasta omiin havaintoihinsa siitä, mitä oli tapahtumassa. Meillä oli epäilyksiä koulutuksestamme, kliinisestä kokemuksestamme ja kyvystämme lukea ja tuottaa tieteellistä näyttöä."

Pian sen jälkeen, kun hänen sairaalansa alkoi tarjota hormonihoitoja näille potilaille,  alettiin ymmärtää paremmin, että heille "luvattu ihme ei ollut tapahtumassa". 

"Se, mitä näimme, oli juuri päinvastaista.

Hoitamamme nuoret eivät menestyneet. Sen sijaan heidän elämänsä heikkeni. 

Ajattelimme, mitä tämä on? Koska tutkimuksissa ei ollut vihjettäkään siitä, että näin voisi tapahtua. Joskus nuoret väittivät, että heidän elämänsä oli parantunut ja he olivat onnellisempia. 

Mutta lääkärinä näin, että heillä meni huonommin. He vetäytyivät kaikesta sosiaalisesta toiminnasta. He eivät ystävystyneet. He eivät käyneet koulua. Jatkoimme verkostoitumista eri maissa olevien kollegoiden kanssa, jotka sanoivat näkevänsä samoja asioita.

Huolestuin niin paljon, että ryhdyin suomalaisten kollegoideni kanssa tutkimukseen kuvailemaan potilaitamme. Kävimme järjestelmällisesti läpi niiden henkilöiden tiedot, joita oli hoidettu klinikalla kahden ensimmäisen vuoden aikana, ja luonnehdimme, kuinka ongelmallisia he olivat - yksi heistä oli mykkä - ja miten paljon he erosivat hollantilaisista potilaista", Riittakerttu Kaltiala selostaa. 

Esimerkiksi yli neljänneksellä heidän potilaistaan oli autismi. 

"Tutkimuksemme julkaistiin vuonna 2015, ja uskon, että se oli ensimmäinen sukupuolikliinikkojen julkaisu, joka nosti esiin vakavia epäilyksiä tästä uudesta hoidosta.

Tiesin, että muut tekivät samoja havaintoja klinikoillaan, ja toivoin, että tutkimukseni herättäisi keskustelua heidän huolenaiheistaan - näin lääketiede korjaa itseään. Mutta alallamme sen sijaan, että olisi myönnetty kuvaamamme ongelmat, sitouduttiin enemmän laajentamaan näitä hoitoja", Riittakerttu harmittelee.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa amerikkalaislääkärit markkinoivat jo uutta mallia nimeltä "sukupuolta vahvistava hoito",

Yhdysvalloissa ensimmäinen lasten sukupuoliklinikka avattiin Bostonissa vuonna 2007. Viisitoista vuotta myöhemmin tällaisia klinikoita oli yli 100. Yhdysvaltain protokollien kehittyessä sukupuolenvaihdokselle asetettiin vähemmän rajoituksia. 

Reutersin tutkimuksessa havaittiin, että jotkut yhdysvaltalaiset klinikat hyväksyivät hormonihoidot alaikäisen ensimmäisellä käynnillä. Yhdysvallat oli edelläkävijä uudessa hoitostandardissa, nimeltään "sukupuolta vahvistava hoito", joka kehotti lääkäreitä yksinkertaisesti hyväksymään lapsen väitteen trans-identiteetistä ja lakata olemasta "portinvartijoita" ("gatekeepers"), jotka ilmaisevat huolensa sukupuolenvaihdoksesta.

Riittakerttu Kaltiala kertoo tunteneensa kasvavaa velvollisuutta potilaita, lääketiedettä ja totuutta kohtaan puhua Suomen ulkopuolella sukupuolestaan ahdistuneiden alaikäisten laajamittaista sukupuolenvaihdosta vastaan. 

Hän on ollut erityisen huolissaan amerikkalaisista lääketieteellisistä yhdistyksistä, jotka ryhmänä väittävät edelleen, että lapset tuntevat "alkuperäisen" itsensä, ja lapsi, joka julistaa transsukupuolisen identiteetin, pitäisi vahvistaa ja aloittaa hoito. 

Kaltiala muistuttaa, että viime vuosina "trans" -identiteetti on laajentunut käsittämään enemmän nuoria, jotka sanovat olevansa "ei-binäärisiä" - eli he tuntevat, etteivät he kuulu kumpaankaan sukupuoleen - ja muita sukupuolimuunnelmia.

LifeSiteNews on laajasti raportoinut, kuinka äkillinen nousu     samaistumisessa transsukupuoliseksi  sekä lasten kirurgisessa ja kemiallisessa silpomisessa viime vuosina on osunut ajallisesti yksiin sen kanssa, kun lapsia ympäri Amerikkaa on rohkaistu aktiivisesti niin sosiaalisessa mediassa kuin kouluissakin omaksumaan "transseksuaalisuus" ja "sukupuolten sekoittaminen" eli se, että sukupuoli-identiteetti voi  myös olla vaihteleva ja liukuva ajoittain. Englannin kielessä tästä käytetään usein käsitettä gender fluid (suomeksi esimerkiksi sukupuolijoustava). 

Lisäksi puhutaan myös niin sanotuista "ei-binäärisistä identiteeteistä" - aivan kuten Riittakerttu Kaltiala edellä mainitsee -, jossa ei olla pelkästään miehiä tai naisia. Ei-binäärinen on henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti ei sovi kaksinapaiseen nainen–mies -jakoon.

Ei-binääriset ihmiset voivat identifioida itsensä välimuotoiseksi tai erilliseksi kolmanneksi sukupuoleksi, samaistua useampaan kuin yhteen sukupuoleen, heillä ei ole sukupuolta ollenkaan tai heillä on vaihteleva sukupuoli-identiteetti (esimerkiksi muunsukupuolinen tai jopa sukupuoleton).

Suomessa  sukupuolisekoilun eturintamassa nuoria ovat hämmentämässä "oikeaoppisilla" sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevilla käsitteillään ja termeillään tunnetusti 49 vuotta "ihmisoikeustyötä" tehnyt Seta.

Free Pressin kirjelmässään nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala iskee totuuden ytimeen, todetessaan, että "lääketieteellisten organisaatioiden pitäisi nousta politiikan yläpuolelle ylläpitääkseen standardeja, jotka suojelevat potilaita". 

Kuitenkin Yhdysvalloissa nämä ryhmät - mukaan lukien American Academy of Pediatrics- ovat olleet aktiivisesti vihamielisiä sitä viestiä kohtaan, jota Riittakerttu Kaltiala ja hänen kollegansa välittävät painokkaasti.

Kaltiala kertoo yrittäneensä vastata lasten sukupuolenvaihdosta koskeviin kasvaviin kansainvälisiin huolenaiheisiin ammatillisen lääkäreiden yhdistyksen, American Academy of Child and Adolescent Psychiatryn (AACAP) tämänvuotisessa vuosikonferenssissa ja ottaa osaa kolmeen siellä järjestettyyn paneeliin. Akatemia kuitenkin hylkäsi kaksi ehdotettua paneelia. 

"Tämä on erittäin huolestuttavaa. Tiede ei edisty hiljentämällä. Lääkärit, jotka kieltäytyvät ottamasta huomioon kriitikkojen esittämiä todisteita, vaarantavat potilasturvallisuuden", Kaltiala aivan oikein tulkitsee.

Nuorisopsykiatrian professori on tyrmistynyt myös siitä, kuinka sukupuolilääkärit rutiininomaisesti varoittavat amerikkalaisvanhempia siitä, että itsemurhariski on valtavan kohonnut, jos he estävät lapsensa sukupuolenvaihdoksen. 

"Jokaisen nuoren kuolema on tragedia", Kaltiala toteaa, "mutta huolelliset tutkimukset osoittavat, että itsemurha on hyvin harvinaista". 

Suomen johtavan nuorisopsykiatrin mielestä on "epärehellistä ja äärimmäisen epäeettistä" painostaa vanhempia hyväksymään sukupuolenvaihdos liioittelemalla itsemurhariskiä.

Tänä vuonna Yhdysvaltain endokriininen yhdistys (Endocrine Society of the U.S.) toisti tukevansa nuorten hormonaalista sukupuolenvaihdosta. 

Yhdistyksen puheenjohtaja kirjoitti kirjeessään The Wall Street Journalille, että tällainen hoito oli "hengenpelastus" ja "vähentää itsemurhariskiä". 

Kaltiala kertoo olleensa mukana kirjoittamassa vastauskirjettä, jonka allekirjoitti 20 kliinikkoa yhdeksästä maasta kumoten tällaiset väitteet.

"Jokaisessa tähän mennessä tehdyssä systemaattisessa todisteiden tarkastelussa, mukaan lukien Journal of the Endocrine Society -lehdessä julkaistussa, on havaittu, että alaikäisten hormonaalisten toimenpiteiden mielenterveyshyötyjä koskevat todisteet ovat vähäisiä tai erittäin huonoja", he kirjoittivat.

Free Pressin julkaisemassa kirjelmässään Riittakerttu Kaltiala selvittää yksityiskohtaisesti, että vuoden 2015 tienoilla heidän klinikalleen alkoi saapua psykiatrisesti hyvin sairaiden potilaiden lisäksi uusia potilaita: teini-ikäisten tyttöjen ryhmiä, myös yleensä 15-17 -vuotiaita samoista pienistä kaupungeista tai jopa samoista kouluista, höpöttelemään samoja elämäntarinoita ja samankaltaisia liioiteltuja ja pelkistettyjä juttuja lapsuudestaan, unohtamatta mainita heidän äkillistä oivallustaan siitä, että he olivat transsukupuolisia - vaikka heillä ei ollut aiempaa dysforiaa. 

"Tajusimme, että he verkostoituivat ja vaihtoivat tietoa siitä, miten puhua meille. 

Ja niin saimme ensimmäisen kokemuksemme sosiaaliseen tartuntaan liittyvästä sukupuolidysforiasta. Tätäkin tapahtui lasten sukupuoliklinikoilla ympäri maailmaa, ja taaskaan terveydenhuollon tarjoajat eivät avanneet suutaan", nuorisopsykiatrian professori kritisoi.

Kaltiala sanoo kuitenkin ymmärtäneensä "tämän vaikenemisen": 

"Jokainen, mukaan lukien lääkärit, tutkijat, akateemikot, jotka ilmaisivat huolensa sukupuoliaktivistien kasvavasta vallasta ja lääketieteellisesti siirtymävaiheessa olevista nuorista, joutuivat organisoitujen mustamaalauskampanjoiden ja heidän uransa uhkailun kohteeksi."

Tämä pelotti ja pakotti monet pysymään vaiti.

Vuonna 2016, koska huoli sukupuolenvaihdoksen haitoista haavoittuvassa asemassa oleville nuorille potilaille kasvoi usean vuoden ajan, Suomen kaksi lasten sukupuolipalvelua muutti käytäntöjään. Jos nuorilla oli muita, kiireellisempiä ongelmia kuin sukupuolidysforia, joihin oli puututtava, potilaat ohjattiin nopeasti asianmukaisempaan hoitoon, kuten psykiatriseen neuvontaan, sen sijaan, että sukupuoli-identiteetin arviointia olisi jatkettu, Riittakerttu Kaltiala kertoo.

Hän sanoo aktivistien, poliitikkojen ja median vastustaneen voimakkaasti tätä lähestymistapaa. Riittakerttu Kaltiala ihmettelee Suomen lehdistöä, joka julkaisi juttuja nuorista, jotka olivat tyytymättömiä heidän päätökseensä, esittäen itsensä sukupuoliklinikoiden uhreina, jotka pakotettiin keskeyttämään elämänsä. 

Suomalainen lääketieteellinen aikakauslehti julkaisi esimerkiksi kapinoivien aktivistien näkökulmaa käsittelevän artikkelin, jossa kritisoitiin murrosikää siirtävän blokkerihoidon vaikeaa saatavuutta.

Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala nostaa oikeutetusti arvoon koulutuksensa ja huomauttaa, että "lääketieteellisen hoidon on perustuttava lääketieteelliseen näyttöön ja lääketieteen on jatkuvasti korjattava itseään". 

"Kun olet lääkäri, joka näkee, että kaikki ei ole kohdallaan, sinun velvollisuutesi on järjestää, tutkia, ilmoittaa kollegoillesi, tiedottaa suurelle yleisölle ja lopettaa kyseinen hoito", Kaltiala peräänkuuluttaa.

Vaikka niin monet on vaimennettu puhumattomiksi, Kaltiala kollegoineen on vaatinut lisätutkimuksia näkemästään. 

Kaltiala kertoo henkilökohtaisesti pyytäneensä Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostoa (PALKO / COHERE  Finland) vuonna 2015 "luomaan kansalliset ohjeet alaikäisten sukupuolidysforian hoitoon" ja uudistaneensa pyynnön vuonna 2018 kollegoidensa kanssa ja se hyväksyttiin. 

COHERE teetti järjestelmällisen todisteiden tarkastelun arvioidakseen nuorten sukupuolenvaihdosta koskevan nykyisen lääketieteellisen kirjallisuuden luotettavuutta.

Vuonna 2020 Palveluvalikoima, (PALKO /COHERE Finland) julkaisi      havaintonsa, tuloksensa ja suosituksensa nuorten sukupuolenvaihdoksesta, ja päätteli, että tutkimukset, jotka ylistivät "sukupuolta vahvistavan" mallin erinomaisuutta, olivat "puolueellisia ja epäluotettavia".

Tätä Kaltiala pitää alansa "merkittävänä tapahtumana". 

Kirjoittajat kirjoittivat: 

"Käytettävissä olevien todisteiden valossa alaikäisten sukupuolenkorjaus on kokeellinen käytäntö." 

Raportissa todettiin, että sukupuolenvaihdosta hakeville nuorille potilaille tulisi kertoa "elinikäisen lääkehoitoon sitoutumisen todellisuudesta, vaikutusten pysyvyydestä ja hoitojen mahdollisista fyysisistä ja henkisistä haittavaikutuksista". 

Raportissa varoitettiin, että nuorilta, joiden aivot olivat vielä kehittymässä, puuttui kyky "arvioida kunnolla seurauksia" sellaisten päätösten tekemisestä, joiden kanssa heidän olisi elettävä "loppuelämänsä".

Siinä tunnistettiin myös hormonihoitojen antamisen vaarat nuorille, joilla on vakava mielenterveyden ongelma. Kirjoittajat päättelivät, että kaikista näistä syistä sukupuolenvaihtoa tulisi lykätä "aikuisuuteen".

Riittakerttu Kaltiala luonnehtii Free Pressin kirjelmässään tuntemuksiaan:

"Tähän oli mennyt melko kauan, mutta tiesin vaistonneeni oikein."

Suomen katsausta seurasivat vastaavat arviot Iso-Britanniasta, Ruotsista ja muista maista.

"Onneksi Suomi ei ole yksin", Kaltiala kiteyttää helpottuneena. 

"Samankaltaisten tarkastelujen jälkeen Iso-Britannia ja Ruotsi ovat tehneet samanlaisia päätelmiä. Ja monet muut maat, joissa on kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät, arvioivat uudelleen 'sukupuolta vahvistavaa' asennettaan."

Samoihin aikoihin, kun Kaltiala uudestaan pyysi kollegoidensa kanssa Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostoa ryhtymään toimeen ja laatimaan kansalliset suuntaviivat alaikäisten sukupuolidysforian hoitoon - kahdeksan vuotta lasten sukupuoliklinikan avaamisen jälkeen -, jotkut aiemmat potilaat alkoivat palata kertomaan heille, että he katuvat nyt sukupuolenvaihdostaan. 

Jotkut - joita kutsutaan "detransitioituneiksi" - halusivat palata syntymäsukupuoleensa. Nämä olivat Kaltialan mukaan "toisenlaisia potilaita, joita ei pitänyt olla olemassa". 

"Hollannin protokollan laatijat väittivät, että katumuksen määrä oli minimaalinen.

Pohja, jolle Hollannin protokolla perustui, on murenemassa. Tutkijat ovat osoittaneet, että heidän tiedoissaan oli vakavia ongelmia, ja että seurannassaan he jättivät pois monet juuri niistä ihmisistä, jotka ovat saattaneet katua sukupuolenvaihdosta tai muuttaa mieltään. Yksi potilaista oli kuollut sukupuolenvaihdosleikkauksen komplikaatioihin", Kaltiala paljastaa.

Suomen johtava nuorisopsykiatri sanoo, että lasten sukupuolilääketieteessä on usein esitetty tilasto, jonka mukaan vain yksi prosentti tai vähemmän sukupuolenvaihdoksen läpikäyneistä nuorista myöhemmin detransitioituu. 

Myös tätä väittävät tutkimukset perustuvat puolueellisiin kysymyksiin, riittämättömiin otoksiin ja lyhyisiin aikajanoihin. 

Riittakerttu Kaltiala uskoo, että katumus on paljon yleisempää. Esimerkiksi yksi uusi tutkimus osoittaa, että lähes 30 prosenttia otantaan poimituista potilaista lopetti hormonireseptinsä lunastamisen neljän vuoden kuluessa.

Kaltiala on selvillä siitä, että "yleensä kestää useita vuosia, ennen kuin sukupuolenvaihdoksen kaikki vaikutukset ovat nähtävissä". 

"Tällöin aikuisuuteen tulleet nuoret kohtaavat, mitä tarkoittaa olla mahdollisesti steriili, kärsiä seksuaalisten toimintojen vaurioista ja suurista vaikeuksista löytää seurustelukumppaneita", hän toteaa.

Hänestä on "musertavaa" puhua potilaille, jotka sanovat olleensa naiiveja ja harhaanjohdettuja sen suhteen, mitä sukupuolenvaihdos merkitsisi heille, ja jotka nyt pitävät sitä kauheana virheenä: 

"Lähinnä nämä potilaat kertovat minulle, että he olivat niin vakuuttuneita sukupuolenvaihdoksesta, että he salasivat tietoja tai valehtelivat arviointiprosessissa."

Kaltiala jatkoi asian tutkimista ja vuonna 2018 julkaisi kollegoidensa kanssa toisen tutkimuksen, jossa selvitettiin sukupuolidysforisten nuorten lisääntyvän määrän alkusyytä. 

"Emme kuitenkaan löytäneet vastauksia siihen, miksi näin tapahtui tai mitä tehdä asialle. 

Huomasimme tutkimuksessamme seikan, jonka sukupuoliaktivistit yleensä jättävät huomiotta. Toisin sanoen ylivoimaisella enemmistöllä sukupuolidysforisista lapsista - noin 80 prosentilla - dysforia ratkeaa itsestään, jos heidän annetaan käydä läpi luonnollinen murrosikä." 

Koko Free Pressin julkaiseman pitkän kirjeen viesti, jossa Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala tuo esille vankan kokeneisuutensa sukupuoliahdistuksesta kärsivien nuorten hoitoon keskittyvän klinikan johtajana ja kirjallisesti sen vahvistaa, kiteytyy artikkelin otsikkoon ja sen ingressiin:

"Sukupuolta vahvistava hoito on vaarallista. Tiedän, koska toimin edelläkävijänä siinä.

Kotimaassani ja muissa maissa on todettu, että nuorten lääketieteelliselle sukupuolenvaihdokselle ei ole olemassa vankkaa näyttöä. Miksi amerikkalaiset lääkärit eivät välitä siitä?" 

Miten sukupuolidysforia diagnosoidaan ja miten sitä hoidetaan? Miksi nuorten keskuudessa sukupuolidysforia on moninkertaistunut lyhyen ajan sisällä?

Mitä riskejä nuorilla käytettäviin hormoniblokkereihin ja hormonihoitoihin liittyy ja miksi hoitojen aloittaminen voi kestää useita vuosia? Mikä yhteys autismin kirjolla on transsukupuolisuuteen?

Näihin kysymyksiin vastaa nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala Puheenaihe-podcastin vieraana jaksossa, joka on nauhoitettu 25.1.2023, nimeltä "Transsukupuolisuus ja sukupuolidysforia: Lapset ja nuoret (Riittakerttu Kaltiala)".