Luonnollinen immuniteetti on elinikäinen ja luodinkestävä

Jälleen kerran yhdestä Covid -"salaliittoteoriasta" on tullut nykypäivän tiedettä

Ulkomaat su 26.11.2023 21:29

Koronarokotteilla on selvä yhteys ylikuolleisuuteen ja ennätyksellisen pieneen syntyvyyteen. 

Hedelmällisyysongelmien valtava lisääntyminen näkyy niin Suomessa kuin muissa runsaasti mRNA-koronarokotetuissa maissa

Mutta mikä on ylikuolleisuus vaikkapa 10 vuoden kuluttua, jos lapset ja teini-ikäiset saavat jatkuvasti mRNA-tehosterokotteita joka vuosi?

Tätä peräänkuuluttaa tohtori Joseph Mercola 21. maaliskuuta 2023 LifeSiteNewsin artikkelissaan "COVID 2030-luvulla: Kuinka loputtomat tehosterokotukset tulevat tuhoamaan lastemme terveyden".

Iso-Britannian virallisia tilastoja tuottava, kansallinen tilastokeskus (Office for National Statistics, ONS) on julkaissut äskettäin päivitetyt tiedot kuolemista rokotustilanteen mukaan Englannissa ja se on järkyttävää luettavaa.

Kyseinen tietoaineisto sisältää suuren määrän dataa ikävakioiduista kuolleisuusluvuista rokotustilanteen mukaan 1. huhtikuuta 2021 ja 31. toukokuuta 2023 välisenä aikana, ja se on julkaistu 25. elokuuta 2023. 

Brittisivusto The Expose raportoi, että rokotetun väestön osuus Covid-19 -kuolemista oli 95 % 12 kuukauden aikana, 1.6.2022 ja 31.5.2023 välisenä aikana, ja 94 % näistä kuolemista oli joko kolmin- tai nelinkertaisesti rokotettujen joukossa.

Britannian hallituksen ministeriön, joka tunnetaan nimellä Office for National Statistics (ONS), hiljattain julkistama, ladattava tietokanta on nähtävissä ONS:n verkkosivustolla ja löytyy täältä.

The Expose on aiemmin laajasti tarkastellut kuolleita vuoden 2022 loppuun asti ONS:n aiemmin julkaistuista aineistoista ja heinäkuun 2023 raportissaan kertoi virallisten lukujen paljastavan, että yli kolminkertaisesti rokotettu väestö vastasi 92 % Covid-19 -kuolemista koko vuoden 2022 aikana ja yhdeksästä jokaisesta kymmenestä (9/10) Covid-19 -kuolemasta Englannissa viimeisen kahden vuoden aikana.

The Exposen päätöksestä tutkia Covid-19 -kuolemat rokotustilanteen perusteella kokonaisen vuoden ajalta 31. toukokuuta 2023 asti, eli 1.6.2022-31.5.2023 välisenä aikana, kävi selville, että rokottamattomien osuus Covid-19 -kuolemista oli vähiten joka kuukausi toukokuuhun 2023 saakka, joka hädin tuskin pääsi edes kolminumeroisiin lukuihin useimpina kuukausina. 

Rokotettu väestö muodosti puolestaan Covid-19 -kuolemista valtaosan joka ikinen kuukausi, ja saavutti nelinumeroiset luvut kaikkina paitsi kahtena kuukautena koko tuona vuonna.

The Expose pitää luvuissa "kuitenkin kiinnostavana" sitä, että suurin osa Covid-19-kuolemista 12 kuukauden aikana ei ole yksi tai kaksi kertaa rokotettu väestö, vaan se onkin kolmin- ja nelinkertaisesti rokotettu väestö, joka muodostaa pääosan Covid-19 -kuolemista. 

Eniten kuolemia on nelinkertaisesti rokotettujen joukossa elokuusta 2022 alkaen.

Rokottamattomassa väestössä  tuskin päästiin nelinumeroiseen lukuun koko vuoden aikana: yhteensä 1 161 Covid-19 -kuolemaa, kun taas rokotettu väestö ylitti viisinumeroisen 20 336 Covid-19 -kuoleman; heistä 19 143 kuului kolmin- ja nelinkertaisesti rokotettuihin.

Tämä tarkoittaa, että Englannin rokotetun väestön osuus Covid-19 -kuolemista 1.6.2022-31.5.2023 oli 95 %.  Sitä vastoin rokottamattomien osuus oli vain 5 %.

Kolme ja neljä kertaa rokotetut selittävät järkyttävät 94 prosenttia kaikista rokotettujen kuolemista, ja 89 prosenttia kaikista Covid-19 -kuolemista, ja yhden ja kahden annoksen saaneita rokotettuja oli vain 6 % Covid-19 -kuolemista.

The Expose huomauttaa, että tämä on kuitenkin edelleen korkeampi kuin 5 % Covid-19-kuolemista rokottamattoman väestön keskuudessa:

"Nämä eivät ole sellaisia lukuja, joita voit odottaa näkeväsi, mikäli Covid-19 -rokotteet todella ovat jopa 95 % tehokkaita kuolemantapauksia ehkäisemään, vai mitä?"

The Expose päättelee:

"Koska 95 % Covid-19 -kuolemista kokonaisen 12 kuukauden aikana toukokuuhun 2023 mennessä oli rokotettujen joukossa, näyttää siltä, että niiden tehokkuus on itse asiassa vain 5 prosentin luokkaa, ja jopa tämä arvio on varsin yläkanttiin, kuten tiedämme UKHSA:n raporteista, jotka todistavat negatiivisesta tehokkuudesta."

Lokakuussa 2021 The Expose paljasti, kuinka Iso-Britannian terveys- ja sosiaaliministeriön (engl. Department of Health and Social Care) alaisen tutkimuslaitoksen ja terveysviranomaisen, Iso-Britannian terveysturvaviraston (UK Health Security Agency, UKHSA) tiedot osoittivat, että Covid-19 -injektioiden tehokkuus infektioita vastaan oli todellisuudessa MIINUS-109 %.

Huhtikuussa 2021 aloittaneen, lokakuussa 2021 täysin operatiivisesti toimivan, ulkoisiin terveysuhkiin varautuvan, niitä ehkäisevän ja uhkiin vastaavan Iso-Britannian terveysturvaviraston, UKHSA:n raportti osoitti tuolloin jo ilman epäilyksen häivää, että Covid-19 -rokotteet eivät toimi, vaan itse asiassa heikentävät niitä ottavia.

Ja asiat vain pahentuivat siitä lähtien.

Varmasti, jos Covid-19 -injektiot olisivat tehokkaita, odottaisimme kuolemien vähenevän vuosi vuodelta, ei lisääntyvän?

Kun valtamedia lakaisee tällaiset uutiset maton alle, se saa miettimään, mitä muuta meille ei kerrota.

Mielenkiintoista on, että 7. marraskuuta 2023 ONS yhtäkkiä - kaikessa hiljaisuudessa -  ilmoitti, ettei se enää päivitä erittelyjään brittikuolemista rokotustilanteen mukaan. 

"Viimeinen oli huhtikuusta 2021 toukokuuhun 2023, julkaistu 25. elokuuta 2023.

Tämä julkistaminen luotiin koronaviruspandemian (COVID-19) aikana vastaamaan oikea-aikaisesti tärkeisiin kysymyksiin, jotka liittyvät rokotetilanteen mukaan tapahtuvaan kuolleisuuteen", ONS perusteli lyhyesti, miksi se ei enää julkaise ja kirjaa dataa kuolemista rokotustilanteen mukaan.

The Expose näkee syyksi julkaisemisen lopettamiselle olevan se, että viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana tiedot ovat vastaansanomattomasti todistaneet, että Covid-19 -rokotus on tappava, lyhentää elinikää merkittävästi ja yli yhdeksän kymmenestä (9/10)  Covid-kuolemaa on rokotettujen joukossa.

Britannian kansallinen tilastokeskus ONS julkaisi ensimmäisen tietoaineiston loppuvuodesta 2021, ja se koski kuolleita rokotustilanteen mukaan 1. tammikuuta ja 31. heinäkuuta 2021 välisenä aikana. Sen jälkeen on tuotettu vielä kahdeksan raporttia, jotka sisälsivät Covid-19 -rokotuksesta johtuvat kuolemat 1. huhtikuuta 2021 ja 31. toukokuuta 2023 välisenä aikana.

Jokainen myöhempi raportti sisältää yhä vähemmän tietoja, aivan kuin Britannian hallituksella olisi jotakin salattavaa.

Esimerkiksi ONS:n 20. joulukuuta 2021 julkaisema raportti paljasti vahingossa, että Covid-19 -rokotettujen lasten todennäköisyys kuolla mistä tahansa syystä oli jopa 52 kertaa suurempi kuin rokottamattomien lasten.

Mutta seuraava ONS:n raportti, joka julkaistiin 4. helmikuuta 2022, ei sisältänyt mitään tietoja lasten kuolemista, mikä viittaa siihen, että Iso-Britannian viranomaisilla oli selvästi jotakin peiteltävää Covid-19 -rokotteen saaneiden lasten turvallisuuden suhteen.

Seuraavaksi The Expose kiinnittää huomiota siihen, mitä raportit osoittavat siitä, kauanko Covid-19 -rokotteella kestää saadakseen rokotettava "hengiltä".

Keskimäärin viisi kuukautta.

Jokainen olemme todennäköisesti nähneet monia otsikoita viime vuosina lääkäreistä, jotka ovat ymmällään, kun "äkillinen aikuisten sydänkuolema" (Sudden Adult Death Syndrome, SADS) lisääntyy.

The Exposen mukaan näiden hämmennyksen valtaamien lääkärien ei tarvitsisi kuin vilkaista ONS:n 6. heinäkuuta 2022 julkaisemaa "Deaths by Vaccination Report" -raporttia löytääkseen vastauksen.

ONS-tietoaineiston taulukko 2 sisältää kuukausittaiset ikävakioidut kuolleisuusluvut rokotusstatuksen mukaan 1.1.2021 – 31.5.2022 välisenä aikana. Ensimmäinen Covid-19 -injektio annettiin Englannissa 8.12.2020, mutta mitäpä tapahtuikaan toukokuusta 2021 eteenpäin.

ONS:n tilastoista nähdään, että yhtäkkiä rokotettu väestö kuoli todennäköisemmin kuin rokottamattomat jostain muusta syystä kuin COVID-19:stä, ja tämä kehityssuunta on jatkunut kuukausi toisensa jälkeen.

Lisäksi kävi ilmi, että tämä suuntaus noudatti yhtäpitävästi niitä, jotka saivat Covid-19-rokotteet ensiksi, ikäjärjestyksessä.

Luvut osoittavat, että toukokuussa kolme ikäryhmää, joilla rokotettujen kuolleisuus oli korkeampi, olivat 70-79-, 80-89- ja yli 90-vuotiaat. Tämä suunta jatkuu kesäkuuhun asti, kun rokotetut 60-69 -vuotiaat liittyvät korkeimman kuolleisuuden kerhoon.

ONS-tietojen mukaan tämä "trendi" jatkuu kuukausittain, kunnes kaikki ikäryhmät kuolevat todennäköisemmin, jos heidät on rokotettu.

Valitettavasti niin, että heidän viimeisin ja ilmeisesti viimeinen raportti paljastaa, että nelinkertaisesti rokotetut 18–39 -vuotiaat kuolevat jopa 318 % todennäköisemmin kuin rokottamattomat 18–39 -vuotiaat.

Oikea Media uutisoi jo 10.11.2021, että sydänkohtaukset terveillä nuorilla ja huippu-urheilijoilla näyttävät yleistyvän. 

Jälleen kesäkuussa 2022 Oikea Media nosti esille terveitä nuoria tappavan "selittämättömän" uuden "kohtauksen", joka hämmentää lääkäreitä.

Koronapiikitysten päästyä vauhtiin uutiset pursusivat raportteja nuorista, terveistä ja useimmiten urheilijoista, jotka kuolevat "ilman syytä", ja lääkärit väittävät olevansa "hämmästyneitä". 

Lääkäreiden, jotka välittävät vain julkisesta asemastaan, on mahdotonta myöntää, että kokeellisilla injektioilla voisi olla oma roolinsa näissä "salaperäisissä" kuolemissa ja lukemattomissa vakavissa haittavaikutuksissa, joita nämä geenimanipuloidut koronarokotteet ympäri maailmaa ovat nyt jo aiheuttaneet.

Ensi-iltansa 9. marraskuuta 2023 Tulsassa, Oklahomassa saanut uusi elokuva nimeltä "Shot Dead" ("Piikitetty kuoliaaksi") kertoo  sydäntäsärkeviä tarinoita nuorista, jotka kuolivat Covid-rokotuksen jälkeen.

"Tämä on elokuva, jota toivomme, ettei meidän tarvitsisi tehdä", elokuvan virallisilla verkkosivuilla lukee. "Mutta tämä on elokuva, joka kaikkien on nähtävä. Kuule ensimmäistä kertaa ikinä tarinat Covid-rokotekuolemista lastensa menettäneiden vanhempien kertomana." 

Koko elokuva "Shot Dead" on nähtävissä Rumblessa ja Bitchutessa.

Elokuva pyrkii jakamaan vaietut tarinat nuorista amerikkalaisista, joiden elämä katkesi traagisesti aivan liian nuorena Covid-rokotteiden ottamisen jälkeen, joita Yhdysvaltain hallinto mainosti "turvallisina" ja "tehokkaina".  

Päinvastoin, todisteet ovat osoittaneet, että niillä, jotka on saatu houkuteltua ja pakotettua ottamaan näitä geenimanipuloituja korona -"rokotteita"   – heillä on suurempi riski saada sydänlihastulehdus, näköhäiriöitä, keskenmeno ja sikiökuolema sekä erilaisia vammoja, kuten halvauksia.

Luonnollisen immuniteetin puolestapuhuja, kliininen epidemiologi, tohtori Paul Elias Alexander (täällä ja täällä)  -  joka työskenteli johtavana asiantuntijana Yhdysvaltain sosiaali  ja terveysministeriössä (U.S. Department of Health and Human Services) Trumpin hallinnon alaisena Covid-19 -pandemian aikana, paljasti 17.6.2022 päivätyssä LifeSiteNewsin artikkelissaan, että isot lääkeyhtiöt ja hallinnon virkamiehet kertoivat hänelle pelkäävänsä Covid-rokotteiden tappavan terveet lapset.

Tohtori Paul Elias Alexander vakuutti, ettei Yhdysvaltain hallinnossa ole ketään, maailmanlaajuisestikaan tai kansanterveyden alalla, joka voisi puhua koronasuluista ja mRNA Covid -rokotteesta kuten hän, sillä hän työskenteli siellä heidän kanssaan - kuuli ja näki kaiken:

"He pelkäsivät Covid-rokotteista (mRNA) aiheutuvia joukkokuolemia ja autoimmuunia tuhoavia sairauksia tulevina vuosina ja että terveet lapset tulevat kuolemaan – ei ehkä, vaan 'kuolevat'. 

Järkyttyneenä sain kuulla heiltä, ettei rokotteen turvallisuutta tutkita...   jotta mitään mahdollisia turvallisuusignaaleja EI havaittaisi."

Tohtori Paul Elias Alexander totesi Brownstone Institutessa 20. lokakuuta 2021 julkaisemassaan artikkelissa "Arvoisa Pfizer: Jättäkää lapset rauhaan":

"Tosiasia on, että tämä on täysin uusi ja kokeellinen injektiohoito,  josta ei ole keskipitkän tai pitkän aikavälin turvallisuustietoja tai edes lopullisia tehokkuustietoja."

Todellakin, Covid-rokotteiden turvallisuudesta ja pitkäaikaisista haitoista ei tiedä kukaan. Jokainen rokotteen ottaja osallistuu siten sen testaukseen.

On yhä selvempää, että oli virhe kiirehtiä mRNA-rokoteteknologiaa markkinoille, ja että rokotteet on poistettava käytöstä ja palautettava tutkimusvaiheeseen, kunnes niiden kaikki vaikutukset ja turvallisuus ymmärretään paljon paremmin.

LifeSiteNews uutisoi syyskuussa 2022 uudesta tutkimuksesta, joka todisti, että mRNA-injektiot tuhoavat luonnollisen immuniteetin Covidia vastaan.

New England Journal of Medicine (NEJM) -lehdessä syyskuussa 2022 julkaistu tutkimus osoitti paitsi sen, että Pfizerin Covid-rokotteen tehokkuus muuttuu negatiiviseksi (eli rokotetut saavat todennäköisemmin tartunnan kuin rokottamattomat) viiden kuukauden kuluessa, mutta että rokote tuhoaa kaiken suojan, joka henkilöllä on luonnollisesta immuniteetista.

MRNA-teknologian keksijä, tohtori Robert Malone vahvisti jo syyskuussa 2021, että luonnollinen immuniteetti on paljon tehokkaampi kuin Covid-19 -rokotteet pitämään koronaviruksen loitolla.

Vaihtoehtoisia medioita seuraaville luonnollinen immuniteetti ei ole mikään uusi asia. Konservatiivinen Brownstone Institute on koonnut yli 160 tutkimusta, joiden mukaan Covid-immuniteetti aikaisemmasta infektiosta "on yhtä suuri tai vahvempi ja parempi kuin olemassa oleva rokote", mutta hallitukset ympäri maailmaa jääräpäisesti runnovat edelleen läpi narratiivia, että luonnolliseen immuniteettiin ei voi luottaa ja rokotteet ovat ainoa todellinen suoja Covidia vastaan.

Espanjantaudista selvinneiden tutkimus osoittaa, että luonnollinen immuniteetti kestää läpi elämän.

Vuonna 2008 tehty tutkimus vuoden 1918 espanjantautipandemiasta selvinneiden ihmisten verestä paljasti, että vuoden 1918 H1N1-influenssakannan vasta-aineet olivat elinikäisiä ja ne voidaan ehkä kehittää suojaamaan tulevia sukupolvia vastaavia kantoja vastaan.

Se osoittaa, että luonnollinen immuniteetti oli elinikäinen ja luodinkestävä, kirjoitti tohtori Paul Alexander. Lisäksi siitä näkyy se, että mikään rokote ei voisi koskaan syrjäyttää luonnolliseen altistukseen mukautunutta hankittua immunologista muistia.

The Lancetin helmikuussa 2023 julkaisema tutkimus on vahvistanut, että luonnollinen immuniteetti Covid-infektiota vastaan on vähintäänkin yhtä suojaava ja kestävä vakavia komplikaatioita vastaan kuin rokotus.

"Jälleen kerran yhdestä Covid -'salaliittoteoriasta' on tullut nykypäivän 'tiedettä' ", Ian Miller hehkuttaa Brownstone Instituten artikkelissaan "Luonnollinen immuniteetti voittaa taas".

Luonnollinen immuniteetti on jo pitkään ollut hyvin tunnettu ja hyväksytty osa immunologiaa huolimatta raivokkaista, kiihkeistä yrityksistä kumota se.

Tuntuu käsittämättömältä uskoa, että perusimmunologiaa voitaisiin kuvata vaaralliseksi "teoriaksi", mutta juuri niin tietyt tiedotusvälineet väittivät kiven kovaa p(l)andemian aikana.

Lancetin tutkimuksessa tarkasteltiin 65 tutkimusta 19 eri maasta määrittääkseen suojan tason infektiolta Covidin vakavaa tautia vastaan.

Ja siinä havaittiin, että luonnollinen immuniteetti oli erittäin suojaava lisäkomplikaatioilta, jopa uudemmille muunnoksille.

Tutkimuksen yhteenvedossa lukee: "Suoja vakavaa tautia vastaan pysyi korkeana kaikissa muunnoksissa."

Ei nyt kovin "vaarallinen teoria", vai mitä? Ian Miller kiteyttää.

 

 

Älä missään tapauksessa hanki viimeisimpiä tietoja koronaviruksesta (COVID-19) THL:n kautta.


 

Tytti Salenius su 26.11. 21:29

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

Klo 10:35.

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot