Blogi: Timo Vihavainen, ke 24.07.2019 22:27

Valeuutisten lähteillä

Sopulien maailmasta

 

Eugene Lyons, Utkikspost i utopia. En amerikan upplever Sovjetryssland. Albert Bonniers förlag Stockholm 1938. 448 s.

 

Poliittisten pyhiinvaeltajien tarina on nykyään jo kaikille tuttu. Useat tutkimukset ovat ilmiötä kartoittaneet, kuten myös sitä todellisuutta, jota nuo erilaiset pyhiinvaeltajat, myötäjuoksijat ja myös ne harvat kriittiset journalistit aikoinaan välittivät yleisölleen.

Koska kommunismi uutena ilmiönä oli siinä määrin ideologisesti ladattu ja koska Neuvostoliiton totalitaarinen komento keskitti niin paljon resurssejaan tiedotuksen järjestämiseen, muodostui kuva utopiaa rakentavasta valtakunnasta jyrkän kaksijakoiseksi.

Toisaalla olivat ne, jotka uskoivat ja sen mukaisesti olivat taipuvaisia selittämään parhain päin kaiken näkemänsä ja uskomaan tai ainakin hyväksymään rationalisaatioita. Toisaalla olivat sitten koko systeemin avoimet viholliset, joilla ei yleensä ollutkaan asiaa Neuvostoliittoon. Heidän kirjoittelunsa oli myös helppo tulkita sekä asiantuntemattomaksi että tarkoitushakuiseksi.

Tosiasia oli myös, että faktojen löytäminen oli useassa tapauksessa mahdotonta. Omin silmin nähtyä ei taas välttämättä kannattanut yleistää, olihan se vain mikroskooppinen osa maan todellisuudesta.

Mutta toki yhtä ja toista tiedettiin. Hirmuvalta kertoi avoimesti suurista oikeusjutuista, joissa ihmisiä tuomittiin kuolemaan syystä, joka liberaalissa lännessä olisi ollut aivan mahdoton. Myös miljoonien ihmisten karkottaminen kotoaan kollektivisoinnin yhteydessä oli yleistä tietoa.

 Oliko se barbariaa vai ei, voitiin asettaa kiistanalaiseksi. Maksim Gorkin kaltaisen humanistin mielestä se oli yhtä tarpeellista väkivaltaa kuin lasten opettaminen pakolla lukemaan. Piru asuu yksityiskohdissa, mutta niitä päästettiin katsomaan vain valikoidusti.

1930-luvulla värväsi Neuvostoliiton salaisen palvelun hoitelema kulttuuririntama sivistyneistöä fasismia vastaan ja onnistui siinä kohtuullisesti.

Toki tuo rintama sitten pian rakoili, kun osa intellektuelleja ymmärsi, ettei häikäilemätön totalitarismi muutu hyväksi siitä, että sillä on yhtä häikäilemätön kilpailija.

Lyonsin kirjassa kiinnostava osa koskee sitä, miten Moskovan politrukit onnistuivat pimittämään maailmalta sen suuren sensaatiouutisen, että maassa oli miljoonia ihmisiä kuollut nälkään keskellä rauhan kautta.

Itse asiassa heidät oli tapettu nälkään, minkä olisikin pitänyt olla ilmeistä olosuhteet huomioiden. Mikäli avustuskuljetukset ja muutto muille paikkakunnille olisi sallittu, ei mitään miljoonien joukkotuhoa olisi voinut tapahtua nykyaikaisten liikenneyhteyksien maailmassa. Mutta oliko moista konnuutta edes mahdollista uskoa?

Kyseessähän oli tunnetun historian suurimpiin kuuluva rikos, jossa useita miljoonia ihmisiä näännytettiin nälkään. Oliko kyseessä erityisesti ukrainalaisiin kohdistettu genosiidi on kysymys sinänsä, jota en kehottaisi ymmärtämään liian nopeasti ja ilman asian laajempaa tarkastelua.

Yhtä kaikki. Tieto tuosta valtavasta katastrofista levisi läntisiin lehtiin erään englantilaisen kirjeenvaihtajan välityksellä.

Toimittajia hoitelevat ”elimet” saivat kuitenkin nämä julkaisemaan vastineen, jonka mukaan varsinaista nälänhätää Neuvostoliitossa ei tietenkään ollut. Kuolleisuus oli kyllä noussut kadosta kärsineillä alueilla ja mitäs muuta nyt voi olettaakaan. Luonto on luonto.

Tämä kummallinen ja täysin valheellinen tulkinta allekirjoitettiin, koska kirjeenvaihtajat ymmärsivät, että muussa tapauksessa heiltä olisi suljettu pääsy ajan mehukkaan uutistapauksen, Metro-Vickers –oikeudenkäynnin seuraamiseen.

Kun sitten vuoden verran odoteltiin, saatiin myös Neuvostoliiton eteläosissa hyvä sato ja sen mukaisesti alettiin julkaista juttuja, joiden mukaan mistään nälänhädästä ei voi olla puhettakaan. Sellaiset väitteet olivat pelkästään naurettavia.

Huonon sadon tunnustettiin kyllä olleen edellisenä vuonna, mutta neuvostokansan sankarillisilla ponnistuksilla sen seuraukset oli onnistuttu voittamaan…

Ja kuitenkin kirjeenvaihtajat olivat varsin hyvin perillä sekä nälänhädän tosiasiasta että sen mittakaavastakin. Jopa tässä yhteydessä pahan maineen saanut Pulitzer-palkittu New York Timesin Walter Duranty puhui asiasta kollegojen kanssa avoimesti, mutta jätti sitten luvut pois julkaistuista artikkeleistaan.

Toimittajien arviot nälänhädän uhreista vaihtelivat kolmesta seitsemään miljoonaan. Heillähän ei ollut paljoakaan tukevaa pohjaa laskelmilleen, tuohon aikaan puuttuivat myös väestölaskentojen tiedot, jotka nekin osoittautuivat sitten myöhemmin niin ongelmallisiksi, että laskenta oli uusittava…

Neuvostojärjestelmä oli saanut loistavan voiton journalisteista ja sen päällikkö juhlisti asiaa tarjoamalla yltäkylläisesti vodkaa ja zakuskoita. Hilpeä seurustelu jatkui pikkutunneille asti.

Mutta tärkeintähän tässä maailmassa eivät olekaan mitkään yksittäiset tosiasiat, vaan asian etu ja puolueen yleislinja, kuten Stalin aikoinaan sanoi kuuluisassa nälväisyssään arkistorotille, jotka pelkän paperisen dokumentin perusteella rohkenivat mennä todistamaan puolueen pyhää yleislinjaa vastaan.

On kummallista ajatella, että miljoonien ihmisten kuolema, jonka sangen varmasti ymmärrettiin tapahtuneen, saatettiin ottaa niin kevyesti niiden piirissä, joiden tehtävänä olisi ollut siitä maailmalle kertoa.

Samaan aikaan yksittäisten ihmisten oikeusjutut herättivät suuria intohimoja.

Tuossa vaiheessa ei toki vielä käsitetty, että kyseessä oli tahallinen tai vähintäänkin tuottamuksellinen rikos, eikä mikään onnettomuus. Siitä huolimatta asiaa olisi pitänyt tutkia perin pohjin. Hyvin vaikeaa se toki olisi ollut, mutta ei mahdotonta. Ensimmäiset kirjatkin siitä ilmestyivät jo 1930-luvulla.

Mutta yleisessä tietoisuudessa tuosta nälänhädästä ei tiedetty mitään. Neuvostoliitossa se kiellettiin kokonaan ja esimerkiksi Tiedonantaja liittyi tietenkin samaan kuoroon vielä 1970-luvulla, panettelijoita vastaan.

Myös Lyons itse oli alun perin kommunismille hyvin myötämielinen, mutta muutti mielensä ymmärrettyään tarpeeksi, mistä siinä oli kyse.

Hänen kirjansa, jossa ei vielä ole toisen maailmansodan jälkiviisauden painolastia, tarjoaa kiinnostavan aikalaisnäkökulman sekä tuon ajan Neuvostoliittoon että Moskovan ulkomaalaisten journalistien maailmaan ja ajan eurooppalaisiin intellektuelleihin laajemminkin.

 

 

Timo Vihavainen ke 24.07. 22:27

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Demokratuuria kohti

to 02.04. 22:52

Epitafiton aika

ma 30.03. 23:06

Ruttolippu

pe 27.03. 01:17

Setä ei viihdy

ti 24.03. 23:56

Kirjattomat, karjattomat miehet

ma 23.03. 23:17

Spenglerin pamfletti

pe 20.03. 23:48

Rikollisuuden ehkäisyä entisaikaan

ke 18.03. 22:23

Ruton näkökulma

ma 16.03. 23:22

Pyhän Yrjön maassa

to 12.03. 22:21

Talvisodan muistaminen

ke 11.03. 22:04

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04.2020 22:51

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03.2020 09:54

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan harhat

pe 03.04.2020 20:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Demokratuuria kohti

to 02.04.2020 22:52

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19