Yle: Poliisi epäilee kolmea kansanedustajaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Perussuomalaisen kansanedustajan kohdalla on selvää, että tutkinta etenee syyttäjälle

Kotimaa to 15.08.2019 00:15

Yle uutisoi tiistaina, että Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan kolmesta kansanedustajasta.

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan epäiltynä ovat Päivi Räsänen (kd.), Hussein al-Taee (sd.) ja Juha Mäenpää (ps.).

Mäenpään osalta oli heti varmaa, että tutkinta lähtee valtakunnansyyttäjänvirastoon. Räsäsen ja al-Taeen kohdalla poliisi vielä miettii, eteneekö tutkinta lainkaan vai rajataanko sitä.

Oikea Media on kertonut aiemmin kaikista näistä kolmesta tapauksesta, joissa kyseiset kansanedustajat ovat kommentoineet joko Twitterissä (Räsänen), useiden vuosien ajan somessa (al-Taee) tai eduskunnassa pitämässä puheessa (Mäenpää) ja joutuneet nyt epäiltyjen listalle tarkkaan syyniin.

Päivi Räsänen otti - perustellusti ja aivan loogisesti - kantaa kirkon profiloitumiseen sen omaa oppiperustaansa eli Raamattua vastaan Priden "virallisena partnerina" twiittaamalla Helsinki Pride 2019 -tapahtuman alla Raamatun lehdeltä otetun kuvan kera, jossa on jakeita Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, joka tuomitsee homoseksuaalisuuden luonnonvastaiseksi.

Räsänen kysyi twiitissään: "Miten kirkon oppiperusta eli Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?"

Hussein al-Taeen kohdalla keskusrikospoliisi on tehnyt jo yhden päätöksen koskien al-Taeen kirjoituksia vuosilta 2014-2015, jonka mukaan al-Taeen kirjoituksissa rikosta ei ole syytä epäillä - osa on vanhentunut eikä uudemmissa ole "kiihottamista".

Ensiksi Al-Taee kielsi edes kirjoittaneensa antisemitistisiä ja rasistisia viestejä. Myöhemmin hän väitti, että hän oli kirjoittanut vain joitakin niistä. Myöhemmin hän ripittäytyi ja joutui myöntämään valehdelleensa pyytäen some­kirjoituksiaan anteeksi juutalaisilta, homo­seksuaaleilta, puolueeltaan ja tukijoiltaan. Lisäksi melko tuoreena muistissa on al-Taeen liioittelut opiskelutaustastaan.

Helsingin poliisi on käynyt läpi al-Taen kirjoituksia myös vuosilta 2011-2012 "asian saaman suuren julkisuuden ja hänen asemansa" takia ja poliisi kertookin, että näin vanhoja kirjoituksia "ei normaalisti oteta tutkintaan".

Kokonaisharkintaa tehtäessä poliisin mukaan merkitystä on sillä, että Al-Taee on katunut jälkikäteen kirjoituksiaan ja pyytänyt niitä anteeksi.

Ehkäpä kaikkein "pahin synti" tapahtui kuitenkin kesäkuussa Juha Mäenpään kohdalla, kun hän meni eduskunnassa keskusteltaessa pääministeri Antti Rinteen (sdp) hallitusohjelmasta asiallisesti käyttämään puheenvuoron, jossa hän kritisoi 32 000 turvapaikanhakijan saapumista Suomeen syksyllä 2015 ja uskalsi kyseenalaistaa hallitusohjelmaa "vieraslajikannanotolla", jossa hän rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit toisiinsa.

Hän muistutti turvapaikanhakijoiden tulleen pääosin maista, joissa on eri uskonto kuin Suomessa ja kyseisen uskonnon sisälläkin olevan lisäksi useita haaroja, jotka eivät "keskenäänkään pysty asumaan".

"Se tulee aiheuttamaan ongelmia", Mäenpää korosti ja kehotti katsomaan Seinäjoen arabikevät -dokumentin, jossa hänen mielestä "hyvin selkeästi tulee ilmi, kun turvapaikanhakija kertoo, että osa heistä tuli tänne turistiksi, osa raiskaamaan".

Puheenvuoronsa lopuksi Mäenpää totesi hallitusohjelmassa olevan "yksi hyvä kirjaus".

Mäenpää luki kyseisen kirjauksen ääneen: ”Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.”

"Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa", hän lisäsi.

Faktojen tai "väärien" mielipiteiden julkilausuminen - edes hauskana letkautuksena - on epämiellyttävää ja se tulkitaan vallitsevan poliittisen korrektiuden nojalla aina vihamieliseksi, niinpä Mäenpään puhe synnytti vahvan vastareaktion sosiaalisessa mediassa.

Koska kriittinen ja perusteltu keskustelu asioista pyritään hiljentämään kaikin tavoin ja kaikki eriävät näkemykset määritellään "suvaitsemattomuudeksi" ja "vihapuheeksi" - vaikka rikoslakimme ei edes tunne käsitettä "vihapuhe"- ja vaikka "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" -pykälä on monitulkintainen ja epäselvä, niistä on tullut oivia poliittisen vallankäytön välineitä ja lyömäaseita.

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit uskaltavat käyttää sananvapauttaan eivätkä harrasta itsesensuuria jättämällä "varmuuden vuoksi" asioita sanomatta sen pelossa, että siitä voisi aiheutua heille jopa juridisia ongelmia.

Uhkauksista huolimatta he pitäytyvät vakaumuksessaan ja mielipiteissään - eivätkä pahoittele niitä.


 

 

Tytti Salenius to 15.08. 00:15

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

Klo 10:35.

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot