Sitra on ollut viime päivinä kovasti julkisuudessa lähinnä siksi että uuden johtajan (yliasiamiehen) valinta on käynnissä. No, siitä asiasta ei kannata paljon keskustella: Hyvät Veljet ovat jo aikoja sitten ”sopineet” asiasta ja on samantekevää, mitä asiasta ajatellaan rahvaan keskuudessa. Kiinnostavaa olisi ainoastaan tietää, mitä muuta diiliin kuuluu.

Ehkä olisi hyödyllisempää keskustella siitä, mihin tarkoitukseen Sitra –nimistä organisaatiota tänä päivänä tarvitaan. Kun Sitra perustettiin 1967, sillä oli selkeä sosiaalinen tilaus: pääomaköyhä maa tarvitsi riskirahoitusta tuottavuuden kasvun kannalta tärkeisiin investointikohteisiin.  Ulkomaista pääoma oli vaikea (käytännössä mahdoton) saada jo pelkästään pääomaliikkeiden (ja yleensä rahamarkkinoiden) säätelyn ansiosta. Ei ollut bisnes –enkeleitä tai Joint venture – tyyppisiä järjestelmiä. Toisaalta viimeistään 1967 tajuttiin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, että kasvun kannalta vähintään yhtä olennaista kuin pääoman kasvattaminen on teknisen kehityksen jouduttaminen.

Mutta puolessa vuosidadassa moni asia on muuttunut. Investointien jarruna ei taatusti ole pääomien puute vaan investointihaluttomuus. Erityisesti riskirahoituksen osalta uusia kanavia on syntynyt ja pääsy kansainvälisille rahoitusmarkkinoille on aivan eri tavalla mahdollista kuin 1967. Tuntuisi ilmeisen perustellulta kysyä, eikä olisi järkevää ajaa koko rahasto ”alas” ja/tai yhdistää se jo olemassa oleviin organisaatioihin.

Oletettavasti Sitrassakin on huomattu, että alkuperäinen ”missio” ei oikein enää kanna, vaan on löydettävä ”uusia tuotteita”. Tämän uuden roolin silmiinpistävin piirre on organisaation nopea paisuminen; palkkalistoilla on jo 200 ”asiantuntijaa” ja muuta eksperttiä. Sijoitustoiminta on jäänyt jonkinlaiseksi sivutuotteeksi. Ongelmallista vaan on, että viime vuosina tuloksenteko tällä suunnalla on ollut kelvotonta: viime vuoden sijoituksista (60 M) kertyi tappiota peräti 55 miljoonaa euroa. Tulos taitaa olla jonkinlainen maailmanennätys alallaan. Tulee mieleen vain Kansa -yhtiön tappiot vuodelta 1993 (jolloin yhtiö de facto meni konkurssiin). Esko Seppäsen mainion kirjan ”Punapääoman romahdus” kertomus Kansan (ja Erkki Pesosen) seikkailuista päätyy hieman samanlaiseen arvioon tappioiden suuruudesta kuin Sitran vuoden 2018 tuloskin: neljän miljardin (markan) taseella tuotettiin kolmen miljardin tappiot, joita toden totta voi pitää jonkinlaisina maailmanennätyksinä.

Mutta miten voi organisaatio, joka on pullollaan tulevaisuuden tutkijoita ja muita kehityksen asiantuntijoita tehdä näin huonoa tulosta investointikohteiden valinnassa? Vai onko ongelma siinä, että tulevaisuuden tutkimus onkin vain poliittisesti korrektien mielipiteiden tuottamista eikä sillä ole mitään tekemistä ”tieteen” kanssa. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi ”tulevaisuuden tutkimus” esiintyy jonkinlaisena tieteenä; kai ”tieteeseen” liittyy teoria tai teoreettinen kehikko ja usein siihen liittyy jokin oma metodologiansa. Mitä ne tässä tapauksessa ovat, on ainakin minulle arvoitus. Arvoitus on minulle myös se, miten tiedeyhteisö reagoi näihin uusiin ”tieteinä” esiintyviin ilmiöihin. Onko on ihan hyvä, jos esimerkiksi minä ja muutama muu perustamme uuden tieteen, vaikkapa ”ihmistutkimuksen” ja alamme ”tiedemiehinä” neuvomaan kansalaisia heidän arjen askareissaan? Kuuluuko meille silloin automaattisesti myös osa julkisesta tiederahoituksesta?  

Toisaalta luulisi ”tulevaisuuden tutkimuksen” näyttävän kyntensä hyvien ennusteiden muodossa. Mutta mitä ovat ne osuvat ennusteet? Rooman klubin ennusteet? Ennustivatko tulevaisuuden tutkijat neuvostojärjestelmän romahduksen, tai Suomen suuren laman 1990 luvun alussa, tai finanssikriisin 2008/2009, tai tuottavuuden kasvun romahdusmaisen laskun 2000-luvulla? Ei minun tietääkseni.

Tätä taustaa vasten tuntuu aiheelliselta kysyä, tarvitaanko todella tällaista määrää eksperttejä kertomaan visioitaan tulevaisuudesta ja ”kestävästä kehityksestä”. Tarvitsevatko kansalaiset yhä enenevässä määrin älyllistyä holhousta arkipäivän askareisiinsa jonkin valtion laitoksen taholta? Varmaan joku sanoo, että juuri nyt tarvitaan; ilmaston muutos vaatii panostusta juuri näihin teemoihin. Mutta sopii kysyä, eikä Suomessa riitä, että YLE (muiden medioiden säestäminä) levittää ilmastomuutoshysteriaa yhä kiihtyvällä tempolla. Eikö visioiden ja mielipiteiden tuottamisen sijaan tarvittaisi kriittistä, ennakkoluulotonta ja asiantuntevaa tietoa yhteiskuntamme ongelmista ja niiden ratkaisuvaihtoehdoista?

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sitralla-surkeat-yrityssijoitukset-uusi-yliasiamies-saa-syliinsa-salkullisen-turskaa/40aa4912-7aa3-48c5-8ae3-6dfd636ef2bb

https://www.iltalehti.fi/talous/a/a6f2a765-198f-49d0-89b5-34c6fa87e766

Seppänen Esko´” Punapääoman romahdus”, WSOY, Helsinki, 1995,