Li on vaikeuksissa - "Tutkintakynnys ylittyi ja rikosnimikkeenä kiihottaminen kansanryhmää vastaan"

"Ei se oikein niinkään voi mennä, että Raamattuun uskomisesta joutuu oikeuteen, ja murhiin yllyttämisestä ei seuraa yhtään mitään"

Kotimaa su 01.03.2020 00:47
Kuva: youtube. Li Andersonin "tottelemattomuuskoulu"

"Nyt Li Andersson on vaikeuksissa omien hihhuliensa kanssa", kommentoi Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Seppo Varjus perjantaina vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellingerin perustamalla Twitter-tilillä esitettyjen fasistien ja ilmastonmuutoksen vastustajien tappokehotusten paljastuttua.

Näin todella on, sillä Suomen Uutiset kertoo äärivasemmistolaisesta väkivaltaan ja kapinaan yllyttävästä Takku.net -verkkoyhteisöstä, jossa nimimerkillä "Takaisinmaksunaika" puolestaan lietsoo Korona-viruksen tahallista levittämistä poliisiasemille ja ”asenteellisiin” viranomaisiin.

Vain päivää aiemmin Li Andersson joutui selittelemään Misha Dellingerin perustamalta anonyymiltä väkivaltaa puoltavia päivityksiä levittävältä Twitter-tililtä lähetettyjä viestejä, joissa kehotetaan tappamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät, josta Yle uutisoi torstaina.

Tilin viesteillä fasisteiksi on määritelty etenkin perussuomalaiset ja osa mainittu jopa nimeltä: Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari.

Suomen Uutiset paljastaa perinpohjaisessa ja hyvin valaisevassa artikkelissaan 28. helmikuuta, kuinka rajuja väkivaltafantasioita ja systemaattisia murhakehotuksia vasemmistoliiton toiminnanjohtaja on jo vuosien ajan netissä suoltanut.

Asiasta tehtiin Ylen mukaan poliisille rikosilmoitus torstaina.

"Tutkintakynnys ylittyi ja rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan", vahvistaa rikoskomisario Jussi Helesvirta.

Myös rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen tulkinnan mukaan Dellingerin vihatilin kohdalla ylittyy esitutkintakynnys.

Tolvanen kertoo Ilta-Sanomille uskovansa, että valtakunnansyyttäjävirasto joutuu ottamaan tapauksen arviointiin.

Nyt onkin syytä seurata tarkkaan, kuinka kaikki nämä arvokonservatismia laajalla rintamalla haastavat ja maalittavat, "vihapuheen" vastaisina esiintyvät punaviherradikaalit henkilöt, yhtä hyvin kuin myös "ihmisoikeuksiin" vetoavat asiantuntijatahot ja nimenomaan valtakunnansyyttäjä reagoivat näihin vasemmistopiireistä täysin avoimesti julistettuihin tappamisiin ja uhoamisiin.

Suomen Uutiset toteaa:

”Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on viime kuukausina puuttunut etäisiinkin vihjauksiin ja vitseihin, joista on havaittu vääränlaisia kaikuja. Olisiko tässä jutussa tutkimisen aihetta?"

"Ei se oikein niinkään voi mennä, että Raamattuun uskomisesta joutuu oikeuteen, ja murhiin yllyttämisestä ei seuraa yhtään mitään."

"Onko kommunistinen viha hyväksyttävää Suomessa?" kysyy teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvio 28. helmikuuta Oikean Median artikkelissaan.

Ahvio huomauttaa arkitodellisuuden Suomessa tällä hetkellä olevan sellainen, että kommunistisia tunnuksia saa vapaasti pitää julkisesti esillä, kommunismin päämääriä saa vapaasti ihailla ja niihin saa samaistua.

"Vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa saa ja jopa pitääkin kannattaa ja edistää luokkavihaperusteisiin tukeutuen, kansallismielisyyttä vihaten ja kristillinen usko julkisesta tilasta poistamaan pyrkien ja Raamatun uskonopilliseettisen sanoman kanssa samaa mieltä olemisen kriminalisoimiseen pyrkien", Ahvio korostaa.

"Kaikki tällainen kommunismiin liittyvä vihainen ja vallankumousväkivaltainenkin aatteellisuus, sellaisen edistäminen julkisen toiminnan myötä ja marxilaisen ajattelun pitäminen täysin salonki- ja hallituskelpoisena vuoden 2020 länsimaisessa EU-Suomessa on vapaata, sallittua, hyväksyttyä ja paikoin jopa suositeltua."

Hallituspuolueena olevan vasemmistoliiton kolmannen kauden kansanedustaja Anna Kontula julistautui syksyllä 2019 eduskunnan ainoaksi kommunistiksi.

Ei ongelmaa.

Eduskunnassa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä hääräävä Kontula tunnetaan erityisesti siirtolaisuuteen, seksiin ja feminismiin liittyvistä puheenvuoroistaan. Hän on kannustanut suomalaisia piilottelemaan kotonaan laittomia siirtolaisia ja sallisi seksin täysi-ikäisten lähisukulaisten kesken.

13. tammikuuta Kontula pidätettiin aikeistaan tunkeutua Israelin raja-aidan läpi Gazaan, jota hallitsee islamistinen terroristijärjestö Hamas.

Sankariteko ja selkääntaputukset niin omalta puolueelta, hallitukselta kuin myös valtamedialtakin.

Aktiivisena mielipidevaikuttajana itseään pitävä Kontula kuvaa osallistumistaan tähän aktivistiryhmän tempaukseen "salaiseksi ja hasardiksi hankkeeksi".

Kohupidätyksestään Israelissa, aktivistioperaation valmistelusta ja sen toteutuksesta Kontula kertoo tiistaina julkaistussa kirjassaan nimeltä "Muuri – matka maailman suurimpaan vankileiriin". Hän avaa siinä ylevästi yksityiskohtia tapauksesta, joka johti useisiin kanteluihin eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä syytöksiin antisemitismistä.

Ulkoparlamentaristista aktivismia harjoittava Kontula lisäksi avoimesti rehentelee hankkeen epäonnistuneen "naurettavan virheen vuoksi", "aktion" valmistelun kestäneen kuukausia ja että Israeliin matkustamisen syyksi oli keksittävä peitetarina eli häpeämättömästi sepittää selitykseksi pyhiinvaellusmatka Uuden testamentin tapahtumapaikoille.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila paheksuu oikeutetusti Kontulan rajaselkkausta, joka näyttää olleen etukäteen suunniteltu julkisuustemppu kirjaprojektin edistämiseksi.

Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on painottanut Kontulan toiminnan olevan linjassa vasemmistoliiton arvojen kanssa.

Militantti-Kontulan mielenilmaus Gazan rajalla oli "vasemmistolaisen oppikirjan mukainen provokaatio”, kirjoitti blogissaan perussuomalaisten Mika Niikko, joka on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

"USA, Kanada, Egypti ja EU on luokitellut Hamasin terroristijärjestöksi. Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen. Sen tavoitteena on luoda Islamilainen valtio alueelle. Antaako Marinin hallitus ja ulkoministeriö tukensa kansanedustaja Kontulan toimille?" kysyi kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman 14. tammikuuta.

Kaikkea tätä voi miettiä, kun vasemmistokansanedustajan ääritoiminta painetaan villaisella ja enemmän ollaan huolissaan "räikeästä poliittisesta kielenkäytöstä", josta Iltalehden politiikan toimittaja Mika Koskisen mukaan vastuussa ovat perussuomalaiset, sillä "esimerkkejä riittää": sisällissodan maalailu ja kommunistiksi leimaaminen.

Koskinen tarkoittaa muun muassa PS:n europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren Satakunnan Kansassa 21. helmikuuta esille ottamaa kommunismia Huhtasaaren sanottua lehdelle, että hänen mielestä kommunisteja ovat enemmän tai vähemmän kaikki keskustasta vasemmalle - nykyisin myös kokoomuslaiset.

Koskinen on kartoittanut Näkökulma -kirjoituksessaan 24. helmikuuta PS-edustajien viimeisimpiä "vauhdikkaita kannanottoja" ja niputtanut ne "harkituiksi möläytyksiksi", jotka "palvelevat puolueen asiaa".

Koskinen tulee pähkäilyjensä päätteeksi siihen lopputulokseen, että perussuomalaisissa "kommunistiksi voi haukkua, mutta fasisti ei saa olla". Sillä hän puolestaan vihjaa PS-nuorten toiseen varapuheenjohtajaan, Toni Jaloseen, joka julisti viime viikonloppuna olevansa etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti.

Jalosen lausunto ei edusta järjestön virallista kantaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho alleviivaa, että puolue ei hyväksy nuorisojärjestöltään tällaista toimintaa.

"Puolueen johto on tehnyt täysin selväksi sekä puolueen sisäisesti että julkisuuteen, että fasistisilla ja kansallissosialistilla linjauksilla ei ole tilaa perussuomalaisissa", Halla-aho totesi.

Ylen A-studiossa tiistai-iltana Halla-aholta vaatimalla vaadittiin myös kantaa siihen, oliko Juha Mäenpään eduskunnassa antama puheenvuoro viime kesänä, jossa hän rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin, hyväksyttävämpää puhetta kuin PS-nuorten toisen varapuheenjohtajan, Toni Jalosen julistautuminen fasistiksi.

Halla-aho vastasi, ettei aio ryhtyä makutuomariksi ja sen sijaan huomautti, että nyt käydään keskustelua siitä, oliko Mäenpään puhe jollakin tavalla laitonta ja nosti esiin erittäin tärkeän huomion:

"Pitäisikö kansanedustajalle kuuluva immuniteetti ensimmäistä kertaa itsenäisen Suomen historiassa poistaa, jotta hänet voitaisiin asettaa syytteeseen?"

Halla-aho painotti, että toisistaan pitää erottaa sisältö ja ilmaisu. Hän tähdensi, että ei ole syytä käyttää asiatonta ilmaisua, mutta jos puhutaan fasismin kaltaisista asioista, niin silloinhan on kyse ihan selkeästi aatteellisista asioista:

"Fasismia emme tietenkään hyväksy - ilmaistiin se minkälaisin sanankääntein tahansa."

Perussuomalaisissa siis suhtaudutaan vakavasti fasismiin.

Vasemmistopiirejä ei ole kuulusteltu samaan tapaan heidän kommunismisympatioistaan tai kehotettu irtisanoutumaan väkivalta- ja tappamisfantasioistaan.

Pääministeri Sanna Marin (sdp.) ja puoluesihteeri Antton Rönnholm (sdp.) voivat aivan vapaasti ja avoimesti tehdä kommunistisia nyrkkitervehdyksiä ilman seuraamuksia, kuten Oikea Media 1. tammikuuta kertoi.

On perusteltua vaatia vastauksia kysymyksiin, joita teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvio peräänkuulutti jo 15.9.2019 päivätyssä Oikean Median blogissaan:

"Miksi kommunisteilla ja muilla vasemmistoradikaaleilla on Suomessa paljon vapaampi sana kuin muilla?

Miksei kommunistien ja muiden vasemmistoradikaalitoimijoiden mielipiteistä, sanomisista ja viesteistä nouse minkäänlaisia suuria kohuja ja oikeustapauksia silloinkaan, kun näissä viesteissä, mielipiteissä ja sanomisissa avoimen julkisesti ilmaistaan rikollista vihaa?

Miksi kommunistit näyttävät käytännössä olevan viharikossyyttelyn ja sananvapaussensuroinnin yläpuolella ja ulottumattomissa?"

Ahvion ansiokkaassa blogissa on lueteltu useita esimerkkejä kommunismilla flirttailusta ja kommunistisella vallankumousretoriikalla uhkailusta: Kontulan lausumista sanoista, joita kommunisti saa käyttää ilman pelkoa sensuurista; sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen erityisavustaja Juho Orjalan revittelyistä Twitterissä ja vasemmistoliiton nuorisojärjestö vasemmistonuorten poliittisesta ohjelmasta, jossa kansalaistottelemattomuus nähdään suotavana, muukin suora toiminta on kannatettavaa "maailman parantamiseksi" ja aseellisen vallankumousväkivallan käyttöön on "sorrettujen" pakko tarttua "saavuttaakseen vapautensa".

Toteutuuko yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, kun vasemmistoliiton nuorisojärjestö vasemmistonuoret ei joudu luupin alle eikä vasemmistonuorilta evätä julkisia avustuksia, kuten perussuomalaisten nuorisojärjestölle viime vuonna kävi?

Perussuomalaisia vastaan käydään avointa ja suoraa sotaa, niin kuin ilmenee varsin hyvin Helsingin Sanomien 16. helmikuuta julkaisemasta "avoimesta kirjeestä" kansanedustajille: "keskenkasvuisille roiskijapoliitikoille", kuten Hesari tähtäimeensä ottaneita perussuomalaisia kansanedustajia Ano Turtiaista, Juha Mäenpäätä, Veikko Vallinia ja Mauri Peltokangasta artikkelissaan nimittää.

"Kuinka paljon pidemmälle väkivallan ihannoinnissa osa teistä aikoo vielä mennä?" Hesari maalittaa.

26. helmikuuta päivätty Ilta-Sanomien Kommentti -artikkeli on puolestaan otsikoitu näin pilkkaavasti:

"Fasistinuoresta tuli Halla-ahon testi – Onko Jussi mestari vai tunari?"

Kun tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin joukkotuhon kauheuksista ja sen 100 miljoonasta kuolonuhrista, kuitattiin faktat vitsillä ja rakennettiin salamannopeasti kommunismia vähättelevä hauska yhteisöllinen Twitter-haaste, joka lähti liikkeelle tiistaina twiittinä, jossa kehotettiin luomaan oma ”entäs kommunismi” -lause.

”Ota lähin kirja kätöseesi ja avaa se sattumanvaraisesti. Poimi ensimmäinen näkemäsi lause ja lisää loppuun ’mutta entäs kommunismi?’” nimimerkin Saana twiitissä ohjeistettiin.

Huomion siirtämiseksi pois kommunismin epämiellyttävän synkästä historiasta, synnytettiin "hulvaton meemi", josta luonnollisesti Hesarin Nyt-liitteessä heti iloittiin.

Perussuomalainen -lehden päätoimittaja Matias Turkkila otti kantaa leikkisänä pidettyyn meemiin Suomen Uutisissa 26. helmikuuta otsikolla:

"Fasismi-panikoiva kulttuurieliittimme päätti sitten tehdä massamurhaamisesta kollektiivisen vitsin".

"On silmiinpistävää, että mitä innokkaammin äärilaidan vasemmistolaiset ovat varoittamassa fasismin kauheuksista, sen todennäköisemmin he löytyvät temppukerhosta, jonka tarkoituksena on aina tilaisuuden tullen vähätellä kommunismin vaaroja", Turkkila kiteytti.

Ottamatta kantaa siihen, kumman, 25 miljoonaa murhauhria tuottaneen kansallissosialismin vaiko 100 miljoonaa murhauhria tuottaneen kommunismin, kauhistelusta saa enemmän lisäpisteitä, voitaisiin vaikka pohtia, miten reagoitaisiin ja toimittaisiin tilanteessa, jos joku ilmoittaisi olevansa eduskunnan ainoa natsi ja hänen tiedettäisiin harjoittavan jotakin Kontulan kuvaamaa "salaista ja hasardia", mutta äärioikeistolaista aktivistitoimintaa.

Toivoa sopii, että vihdoin ja viimein aletaan käydä arvopohdintaa ja nostetaan kissa pöydälle, voiko Suomen hallituksessa ja eduskunnassa olla mukana vaikuttamassa ja päättämässä yhteisistä asioistamme sellaisia, jotka avoimen julkisesti ihailevat ja kannattavat kommunismia.

On nimittäin syytä muistaa sekin vakava tosiasia, että tämä sama kommunismin raakalaismaisuutta ja väkivaltaa palvova punavihervasemmisto sulkee silmänsä myös murhanhimoiselta islamilta, jonka vertavuodattava ideologia on pannut ja panee toimeen järjestelmällisiä joukkoteurastuksia ja syyllistyy kansanmurhiin jatkuvasti johtoajatuksenaan, kuten kommunismikin, henkeen ja vereen vastustaa kansallismielisyyttä ja tehdä tyhjäksi kristillisen uskon ja Raamatun arvovallan.

 


 

Tytti Salenius su 01.03. 00:47

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Wollt ihr den totalen Krieg?

Klo 00:03.

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05. 14:06

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05. 23:28

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05. 23:17

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

videot