Blogi: Timo Vihavainen, to 02.04.2020 22:52

Demokratuuria kohti

Hallintovaltion paluu

 

Suomen ja siis myös Ruotsin väestötilastot kuuluvat 1700-luvun puolivälistä lähtien maailman parhaisiin. Maamme demografisen kehityksen kokonaisuus auttaa panemaan myös satunnaiset vaihtelut omaan yhteyteensä.

Väestöhistoriallemme on tuona mitattuna aikana ollut tyypillistä jatkuva kasvu, jonka tuloksena alle 400 000 ihmisen joukosta kehkeytyi 1900-luvulla viiden ja puolen miljoonan kansakunta, jonka osuus Euroopan ja maailman kokonaisuudesta oli kokoaan suurempi ja joillakin aloilla jopa varsin huomattava.

Matkalla on ollut paljon vastoinkäymisiä eli kuolleisuuspiikkejä ja sodat ja nälänhädät erottuvat selvästi käyrästä. Syntyvyys on kuitenkin pysynyt yleensä hyvin korkealla aina 1900-luvun alkuun saakka ja kuolleisuus laskenut koko ajan, mikä on siis tarkoittanut keskimääräisen eliniän pitenemistä, vaikka henkiin ei ole jäänyt pitemmällä tähtäimellä ketään.

1900-luvulla suuria kuolleisuuspiikkejä olivat vuodet 1918 ja 1939-1944. Sodissa kuolema iski erityisesti nuoriin miespuolisiin ikäluokkiin, mutta säästi naiset ja yleensäkin siviiliväestön. Palautuminen oli sodan jälkeen nopeaa, eikä nousujohteinen käyrä muuttanut suuntaansa.

Kuolleisuus keskittyy nykyään aina vanhimpiin ikäluokkiin ja yleisimmät kuolinsyyt ovat erilaiset sairaudet. Kuolemantapauksia on maassamme päivittäin noin sataviisikymmentä ja vuositasolla yli viisikymmentä tuhatta.

Ei ole odotettavissa, että koronavirus aiheuttaisi merkittäviä muutoksia tilanteeseen. Mikäli viruksen uhreina kuolee yhteensä 500-3000 henkeä, on se toki vain pieni lisä normaaliin kuolleisuuteen ja lisäksi on arvioitava, että osa kuolleista olisi menehtynyt johonkin muuhun tautiin, ellei virusta olisi tullut.

 Joka vuosihan kausi-influenssat tappavat useita satoja huonokuntoisia potilaita. Myös esimerkiksi vuoden 2018 helteiden arveltiin tappaneen Suomessa lähes 400 henkeä.

On luonnollista, ettei helteiden tai pakkasten aiheuttamien ylimääräisiä kuolemantapauksia nosteta kovin korkealle julkisessa sanassa tai politiikassa, koska niiden torjuminen ei käytännössä ole mahdollista.

Myös kausi-influenssojen on annettu vapaasti levitä ja tappaa niitä, jotka ovat jo lähtökuopissa muista syistä ja kuolisivat muussa tapauksessa todennäköisesti pian keuhkokuumeeseen.

Koronaviruksen kohdalla tilanne on aivan toinen. Tosin hallitus on lähtenyt siitä, ettei pandemiaa voi pysäyttää. Sen sijaan sen edistymistä pyritään hidastamaan, että voitaisiin turvata mahdollisimman monelle sairastuneelle tehohoitoa, jos sitä tarvitaan. Sen ohessa on erityisen suojeltavaksi ryhmäksi nyt valittu vanhukset. On huomattava, että tämä poikkeaa suuresti normaalista menosta.

Mutta merkittävä ero kausi-influenssaan on, että koronavirus saattaa olla huomattavasti useammin kohtalokas sairaus myös nuorille ja työkykyisille eikä ainoastaan sellaisille henkilöille, jotka jo valmiiksi ovat jonkin sairauden heikentämiä ja tulisivat varsin pian kuolemaan. Kuolemalla on aina syynsä ja sellaiseksi voidaan kirjata normaaliaikoina yleensä keuhkokuume. Sellainenhan koronakin itse asiassa on.

Hallitukset ovat lähes koko maailmassa ryhtyneet varsin dramaattisiin toimiin koronaviruksen aiheuttamisen terveyshaittojen minimoimiseksi. Joissakin tapauksissa pyritään Suomen tavoin vain hidastamaan taudin leviämistä, jotta tehohoitoa tarvittaessa voitaisiin antaa kaikille.

 Ruotsissa taas uskotaan joukkosuojaan ja yleisen elämänmenon rajoitukset ovat erittäin paljon lievempiä. Lienee lähdettävä siitä, ettei kummassakaan tapauksessa ole tarkoitus uhrata ihmishenkiä. Suomen tapauksessa pyritään pitkittämään prosessia. Tämän politiikan hintana ovat erittäin voimakkaat vaikutukset talouteen, varsinkin pienyrityksiin.

Kun valtio nyt velvoittaa ihmiset uhrauksiin, on sen velvollisuus myös huolehtia siitä, että menetykset mahdollisuuksien mukaan korvataan ja tietty oikeudenmukaisuus säilytetään.

Sota-aikana suuri osa miespuolista väestöä määrättiin rintamalle. Siellä henkensä menetti lähes satatuhatta ja kymmenet tuhannet vammautuivat loppuiäkseen. Sitä paitsi yli neljäsataatuhatta kansalaista menetti kotinsa ja omaisuutensa. Mitään vastaavaa ei toki nyt ole odotettavissa, mutta poikkeusoloihinhan valtion toimet nyt joka tapauksessa ovat johtaneet.

Taistelutehtäviä ei aikoinaan voitu muille delegoida, mutta niiden vaatimia uhrauksia pyrittiin eri tavoin kompensoimaan. Perheellisille rintamamiehille maksettiin kotiin niin sanottua sotakuukausipalkkaa ja perheet saivat tarvittaessa myös vuokratukea.

Kotinsa menettäneille annettiin asutustarkoituksiin maata, joka tarvittaessa pakkoluovutettiin maanomistajilta. Muut joutuivat maksamaan niin sanottua omaisuudenluovutusveroa, joka oli huomattavan suuri. Koska monet olivat yhteisen asian takia joutuneet antamaan henkensäkin, ei maan ja mammonan menetyksestä nostettu meteliä.

Sodan aiheuttamat kulut olivat valtavat. Kun vanhat ulkomaankauppayhteydet katkesivat, menetti valtio myös tullitulonsa ja otti sen sijaan käyttöön liikevaihtoveron. Sodan kustannukset nousivat kuuteenkymmeneen prosenttiin valtion menoista ja kolmeenkymmeneen prosenttiin kansantulosta. Ne olivat poissa hyvinvointia lisäävien hyödykkeiden tuotannosta.

Kotimaisten lisäksi myös ulkomaisia lainoja saatiin etenkin Saksasta. Sodan jälkeen ne peri Neuvostoliitto.

Väestön elintaso laski sotavuosina 1930-luvun alkupuolen tasolle, mutta tosiasiassa alemmas, sillä sota-aikana tuli paha puute myös peruselintarvikkeista. Vajaaravitsemus yleistyi ja nälänhätä oli jo hyvin lähellä. Tämä johtui sekä menetetyistä maa-alueista että tuotantopanosten sijoittamisesta sodan tarpeisiin.

Puutetta vastaan koetettiin taistella säännöstelytoimilla. Kuitenkin myös niiden aiheuttama rasitus jakaantui epätasaisesti ja säännöksiä rikottiin hyvin yleisesti. Tilanne muistutti sosialistista järjestelmää patoutuneena ylikysyntänä ja jatkuvana puutteena.

Sodan aikana väestö pantiin hevoskuurille poliittisen konsensuksen vallitessa. Suurista linjoista ei edes keskusteltu ja yhteistyöhenki nousi huomattavan korkealle, mikä ilmeni suurtalkoissa, asevelitoiminnassa ja muussa keskinäisavussa. Myös itse valtio alkoi muuttua sosiaalivaltion suuntaan.

Poliittisesti tämä prosessi merkitsi siirtymisestä oikeusvaltiosta kohti hallintovaltiota, kuten asia on kiteytetty. Ennen kansalaiset valvoivat oikeuksiaan, nyt heitä hallittiin käskyttämällä. On myös puhuttu demokratuurista. Valtiohan otti käyttöön erinäisiä diktatuureille kuuluvia instituutioita kuten sensuurin ja mielialatarkkailun.

Kaiken kaikkiaan sotavuodet merkitsivät ankaraa iskua sekä taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, että myös normaaleille demokraattisille instituutioille.

Keskustelua tärkeimmistä politiikan teemoista rajoitettiin ja pyrittiin antamaan kansakunnasta yksimielinen kuva ainakin ulospäin. Demokratian kannalta tämä oli vieras periaate.

Nyt voimme havaita ääniä, joissa hallintovaltiosta ollaan kovin innoissaan ja suoranaisen euforian vallitessa vaaditaan yhä lisää rajoituksia. Alan ennätyksenä voi pitää sen vaatimista, että sekä alkoholin myynti että moottoripyöräily kiellettäisiin, jotta tehohoitoa riittäisi mahdollisille koronan uhreille…

Miltei mitä tahansa voidaan nyt vaatia poikkeustilan nimissä ja odotan vain sitä hetkeä, kun kansalaisten liikkumista aletaan valvoa henkilökohtaisia puhelintietoja keräämällä. Komppania poliiseja meillä jo onkin vahtimassa ns. vihapuhetta. Onpa kiinnostavaa nähdä, milloin valvonta ja rankaiseminen ulottuu myös sellaisiin ajatusrikoksiin, joita ei julkisteta.

Poikkeusoloissa voidaan tehdä miltei mitä tahansa demokratian loukkauksia ja valitettavasti meillä näkyy olevan paljon sellaisia piirejä, jotka innoissaan kannattavat mahdollisimman suuria kieltoja ja puuttumista ihmisten elämään.

Tämän aineksen aktiivisuudesta on syytä olla huolissaan. Julkisuuteen tulevat nyt saafasistit ja -kommunistit, joille kansalaisajattelu on aivan vierasta ja jotka kannustavat hallitusta yhä pitemmälle menevään mielivaltaan. Tosiasiahan pon, että normaalin elämänmenon rajoittamiseen sisältyy aina mielivaltaa. Järjen käyttö halutaan silloin kieltää. Tunnemme ilmiön totalitaarisista maista ja jossakin määrin myös omalta sota-ajaltamme.

Niin sanotuista säännöstelyrikkomuksista tuli jokamiehen rikollisuutta. Itse asiassa ne usein olivat normaalin järjen käyttämistä pahempien seurausten välttämiseksi ja luultavasti pelastivat monia suoranaiselta nälkäkuolemalta.

Järjen käyttö on sosialismissa ja vartiopalveluksessa periaatteessa kielletty. Joskus sitä kuitenkin on käytettävä pahempien seurausten välttämiseksi.

Poikkeuksellisia keinoja ei sota-aikana käytetty turhaan. Koettelemuksesta selvittiin huomattavan vähillä vaurioilla, etenkin siviiliuhrien suhteen. Siitä myös toivuttiin paljon lyhyemmässä ajassa kuin kukaan olisi pitänyt mahdollisena.

Suomen valtion talous olikin ollut harvinaisen hyvässä kunnossa ennen sotia ja myös sotien aikana sen velkaantuminen jäi nykymittapuilla vähäiseksi eikä noussut edes lähellekään BKT:n arvoa. Sen ajan oloissa hyvin paljon menoja kyettiinkin maksamaan ihmisten selkänahasta, yksinkertaisella työllä ja kieltäymyksellä.

Poikkeusolot aiheuttivat valtavasti korvaamattomia vahinkoja. Niiden lisäksi tuli paljon sellaisia vahinkoja, joita ainakin yritettiin korvata, vaikka tuskin täysimääräisesti. Maan vapaudesta saivat kaikki maksaa hintaa, kuka enemmän, kuka vähemmän.

On vaikea sanoa, miten voimme nykyoloissa korvata sen vahingon, jonka ankarat säännöstelytoimet aiheuttavat etenkin pienyrittäjille. Koko operaation hintaa voimme toistaiseksi vain aavistella.

Tuntuu selvältä, ettei täysimääräinen korvaaminen ole mahdollista ja osa kansalaisista joutuu taas kärsimään toistenkin edestä.

Joka tapauksessa valtion toimenpiteiden takia syntyneet vahingot on pyrittävä mahdollisimman täysimääräisesti korvaamaan. Emme liene enää siinä tilanteessa, jossa laaja vapaaehtoisapu voisi sotavuosien malliin olla edes järjestettävissä, saati paljoakaan merkitä.

Ehkäpä sellaistakin sentään kannattaisi myös harkita? Yleinen mieliala tuntuu ainakin toistaiseksi sangen otolliselta ja näyttää myös hyväksyvän kaikki mahdolliset poikkeustoimet. Tuskinpa siinä on aihetta nostaa meteliä, vaikka mentäisiin niiden kukkarolle, jotka selviävät koko hässäkästä ilman suurempia tappioita.

Mutta tämähän on poliittinen kysymys.

 

 

Timo Vihavainen to 02.04. 22:52

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

Turpaa tukitaan?

to 23.04. 18:35

Kun näytettiin, kenellä on varaa ja kenellä ei

su 19.04. 22:49

Olennaisista kysymyksistä

ke 15.04. 21:54

Exodukset

la 11.04. 20:14

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04. 22:37

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

EU-huijaus ja laittomuus etenee

ti 26.05.2020 23:21

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15