Blogi: Timo Vihavainen, to 21.05.2020 23:12

Outoja pohjolan kansoja

Vapaus ja venäläinen ihminen

 

Keir Gilesin kirja Moskovan opit näyttää monelle olevan se viimeinen ja suuri tieteellinen totuus Venäjästä ja sen syvästä erilaisuudesta läntiseen maailmaan nähden.

Kuten edellisellä kerralla totesin, se nojaa vahvasti läntisen russofobian traditioon ja muun muassa Richard Pipesin klassiseen teokseen Russia under the Old Regime.

Voi tietenkin kysyä, onko asiassa jotakin vikaa. Mainittu teoshan tosiaan on yksi Venäjän tutkimuksen klassikko ja perustuu hyvin huomattavaan asiantuntemukseen.

Historiassa pelkkä asiantuntemus ei kuitenkaan ole ainoa seikka, joka määrää tuloksia. Tutkijan oma näkökulma määrää myös sen, millaisia tuloksia etsitään. Aleksandr Solženitsyn sanoi aikoinaan, että Pipesin kirja on puolalainen näkemys Venäjän historiasta.

Tässä on epäilemättä löydetty jotakin olennaista. Pipes oli alkujaan Puolan juutalaisia ja kuvaa muistelmissaan jännittävästi sitä, miten hän aikoinaan onnistui lähtemään Puolasta, jossa vaarana olivat natsit ja juutalaisen näkökulmasta itse asiassa kaikki muutkin entiset ja tulevat vallanpitäjät.

Joka tapauksessa tuo Puolan ikiaikainen skisma Venäjän kanssa sopii hyvin luonnehtimaan myös Pipesin näkemyksiä. Puola symbolisoi slavofiilien ajattelussa aina poliittisen vapauden huonoimpia seurauksia, joka itse asiassa johti anarkiaan ja mielivaltaan, samaan aikaan kun venäläinen ajatus alistumisesta vapaaehtoisesti ja kollektiivisesti oikeudenmukaisuuteen (sobornost) oli sen vastakohta ja aidosti kristillinen periaate (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=puolan+valtiop%C3%A4iv%C3%A4t ).

Idän ja lännen, hurskauden ja alastoman väkivallan raja oli slavofiilien mielestä Venäjän ja Puolan rajalla. Katolinen Puola oli sovittamattomassa ristiriidassa ortodoksisen Venäjän kanssa, niin kielellisiä lähisukulaisia kuin oltiinkin.

Tarkkanäköiset analyytikot ovat aina joutuneet toteamaan, ettei Solženitsyniä kannata sijoittaa varsinaisten slavofiilien joukkoon huolimatta siitä, että hän arvosteli ankarasti läntisen kulttuurin rappiota ja sen kansalaisten ja valtioiden pelkurimaisuutta ja moraalittomuutta esimerkiksi Harvardin puheessaan 1978. Solženitsyn oli nimittäin aina myös vapauden asialla ja korosti yli kaiken totuudellisuuden merkitystä.

Mitä tulee Pipesin ”puolalaiseen” tulkintaan Venäjän historiasta, osoitti Solženitsyn terävästi sen heikkouksia. Miksi nykyisen Venäjän instituutioita johdellaan mongolivallan ja Iivana Julman ajoista? Miksi samaan aikaan vaietaan siitä, millaisia olivat vaikkapa Henrik VIII ja Maria Verinen, Oliver Cromwell tai Ruusujen sota (en nyt muista tarkoin, mitä esimerkkejä Solženitsyn valitsi).

Pipesin väite siitä, ettei Venäjällä koskaan ollut poliittista vapautta, kumoutuu heti, kun tarkastellaan vaikkapa Novgorodin ja Pihkovan kauppatasavaltojen instituutioita tai kasakoiden äärimmäisen vapaata järjestelmää.

Solženitsyn paheksui ajatusta siitä, että jo Nikolai I olisi keksinyt totalitarismin, vaikka markiisi de Custinen tunnettu teos tuntuikin kuvaavan mainiosti myös Brežnevin aikojen Venäjää. Länsimaisilta Venäjän vastustajilta jäi huomaamatta koko Venäjän kansa ja sen nöyrä kristillisyys, kun he tuijottivat valtioon ja sen instituutioihin. Venäjän kansa ymmärsi kyllä oikeudenmukaisuuden vaatimukset.

Tähän kritiikkiin voitiin vastata toteamalla, että jo Iivana III ja hänen seuraajansa tuhosivat Novgorodin ja Pihkovan vapauden ja Pietari Suuri puolestaan teki lopun kasakoiden vapaudesta. Sen, mitä siitä silloin vielä jäi jäljelle, tuhosi sitten Katariina Suuri.

Tataarien perintöä kantava Moskova siis noustessaan tuhosi vapauden instituutiot oman perinteensä mukaisesti. Jatkumoa vapaaseen Venäjään ja sen traditioihin ei siis enää paradoksaalisesti ollut Pietari Suuren, tuon Venäjän niin sanotun länsimaistajan jälkeen.

Nämäkin argumentit ovat ihan varteenotettavia. Koska historiassa tuskin kannattaa liikaa ripustautua sen kulusta muotoiltujen abstraktien periaatteiden varaan, lienee kohtuullista todeta, että Venäjän historiassa todella oli hyvinkin merkittäviä vapaita instituutioita, mutta ne pantiin aikoinaan kovaan kuriin tai suorastaan tuhottiin.

Absoluuttinen valta tai suoranainen tyrannia ei ole kuulunut vain Venäjän historiaan. Esimerkkejä löydämme paljon lähempääkin. Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkous näyttää silti olevan osa sikäläistä perinnettä ja omalaatuinen poliittisen historian piirre on, että vahvaa keskusvaltaa ihaillaan yhä.

Venäjän erilaisuutta ei voi kiistää, mutta mihin se oikeastaan perustuu? Richard Pipesin ja häntä seurailevan Keir Gilesin kirjoissa on vyörytetty suuri määrä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet tätä taipumusta vahvistavasti, mutta ei sen sijaan vaivauduttu analysoimaan niitä vastaan toimivien elementtien vaikutusta tai edes olemassaoloa.

Johtopäätökseksi tulee helposti se, että venäläinen ihminen on muuttunut poliittisesti omalajisekseen ja haluaa jotakin muuta kuin demokraattista järjestelmää. Silloin ollaan jo aika lähellä ksenofobiaa, jota on muodikasta rasismiksikin nimittää.

Myös Pipesiä syytettiin aikoinaan venäläisvastaisuudesta, hänen tulkintansahan oli, etteivät Neuvostoliiton ikävät erikoisuudet johdu sen kommunismin nimiin vannovasta järjestelmästä, vaan sen kansallisen historian erikoislaadusta.

Varsinaisia yrityksiä selittää Venäjän poliittista järjestelmää nimenomaan sen kansalaisten ominaisuuksilla on myös ollut. Muuan sellainen on kanadalaisen Rancour-Laferrieren kirja Venäläinen orjasielu, jossa kuvataan venäläisen ihmisen sadomasokistista persoonallisuutta.

Asiaa todistellaan muun muassa sillä, että venäläisillä on tapana kuumentaa pirttinsä nurkassa kivikasaa ja heittä sen päälle vettä, joka höyrystyessään aiheuttaa tuskallisen kuumuuden. Sen jälkeen sitten juostaan ulos kieriskelemään lumihangessa…

No, mitäpä sanoakaan. Kanadanranskalaisesta tämä epäilemättä oli eksoottisen primitiivistä ja muistutti kai paikallisten intiaanien vanhoja riittejä. Me suomalaiset olemme ehkä tulleet sokeiksi tälle asialle, emmekä enää havaitse, mitä se oikein meistäkin todistaa…

Mielestäni yritykset selittää kansakuntien poliittista käytöstä jollakin muulla kuin poliittisen kulttuurin kehityksellä ovat kyllä kiehtovia, mutta eivät varsinaisesti tieteellisiä. Itse asiassa ne ovat usein hyvinkin pehmeää ajattelua, joka helposti taipuu haluttuun suuntaan.

Kansojen poliittisia taipumuksia ja niiden syntyä kannattaa tutkia ja selittää, mutta johtopäätösten tekeminen niistä yleisellä tasolla on yhtä vaarallista kuin muunkin kansallisen psykologian pohjalta tehtyjen yleistysten.

Loppujen lopuksi kaikki kansat koostuvat ihmisistä, ja kuten jo Shakespearen Venetsian kauppiaan Shylock itsestään totesi, samanlaisia taipumuksia on kaikilla ihmisillä, jos he kokevat kärsineensä vääryyttä, he pyrkivät sen kostamaan. Ystävällisyyteen taas todennäköisesti ollaan taipuvaisia vastaamaan ystävällisyydellä.

Gilesin kirjassaan tekemä johtopäätös siitä, että Venäjän erilaisuus olisi tunnustettava ja pyrittävä sääntelemään kahden erilaisen kulttuurin ristiriitaa sen sijaan, että kuviteltaisiin se olemattomaksi, on kyllä kannatettava. Siihen voisi vielä lisätä sen, että kanssakäymistä kulttuurien välillä on syytä edistää kaikilla tasoilla.

 

 

Timo Vihavainen to 21.05. 23:12

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

Turpaa tukitaan?

to 23.04. 18:35

Kun näytettiin, kenellä on varaa ja kenellä ei

su 19.04. 22:49

Olennaisista kysymyksistä

ke 15.04. 21:54

Exodukset

la 11.04. 20:14

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04. 22:37

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen

la 25.04.2020 12:03

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05.2020 23:20

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15