Blogi: Timo Vihavainen, ti 03.10.2017 10:44

Vallankumousta katsellessa

Kriittisin silmin

 

И. Бунин, Окаянные дни; М. Горький, Несвоевременные мысли. Москва, Айрис пресс, 2004, 400 с.

 

Meillä ei suomeksi taida olla yhtään kriittistä yleiskuvausta ns. lokakuun vallankumouksesta ja sitä seuranneesta ajasta, eipä oikein sitä edeltävästäkään.

Yritin joskus ehdottaa kustantajille Orlando Figesin kirjaa A People’s Tragedy, joka kertoo Venäjän vallankumoukseen vieneistä vuosista 1897-1924, mutta eipä ole mennyt läpi. Ehkäpä aihe on liian vähäpätöinen tai kirja vain muuten liian paksu.

Muuten, itse vallankumous oli vielä kesken vuonna 1924, vasta kahden ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana rakennettiin se systeemi, jota Stalin ja häntä seuraten monet muut nimittivät sosialistiseksi, oikein tieteelliseksikin.

No, vuonna 1967 se taisi olla, kun Isaac Deutscher kirjoitti kirjansa The Unfinished Revolution, joka ilmestyi suomeksikin: Venäjän vallankumous jatkuu yhä. Nyt painajainen on sentään päättynyt.

Uskaltaisin epäillä, että tämä aukko kirjallisuudessamme johtuu ns. suomettuneisuuden kaudesta. Inhoan tuota sanaa, mutta se kertonee, mistä tämä asia kai kiikastaa. Ajat ovat muuttuneet, mutta puoli vuosisataa tiettyä suuntausta on puoli vuosisataa. Se on meidän historiaamme ja sen jäljet vaikuttavat ajasta aikaan.

Meillä saa kyllä jokaisessa kirjastossa luettavakseen John Reedin pyhiinvaeltajakuvauksia ja muuta vastaavaa, mutta harva lienee edes havainnut esimerkiksi Maksim Gorkin ”epäajankohtaisia ajatuksia”. Ne onneksi saatiin myös suomeksi sitten, kun ne oli ruotsiksikin julkaistu.

Gorkillahan oli tuo tunnettu kriittinen vaiheensa, ennen kuin hän teki älyllis-moraalisen kuperkeikkansa, jota konkurssiksikin voi sanoa ja päätyi viimein Stalinin hovikirjailijaksi. Hänen aikalaiskirjoituksensa ovat ehdottoman kiinnostavia.

Gorkin stalinistinen tuotanto ansaitsisi ihan oman kokoomateoksensa. Se on niin järkyttävää kuolausta stalinismin edessä. Samaan aikaan se oli kovin aidosti sen intelligentsijan hengen mukaista, joka myös Venäjällä ryhtyi kunnostautumaan kuvitellulla moraalisella ylemmyydellään ja oli helppo saalis kaiken maailman totalitaarisille virtauksille. Tämä ilmiöhän jatkuu yhä, meilläkin.

Gorkin ohella moskovalainen kustantamo on valinnut niteeseensä Ivan Buninin ajatuksia ja päiväkirjoja Venäjän suuren vallankumouksen, kuten nykyään sanotaan, ajoilta.

Bunin, joka emigraatiossa sai kirjallisuuden nobelin, on asenteiltaan aristokraattinen tyyliniekka ja, kuten Nina Berberova muistelmissaan kertoo, paljon kiinnostavampi persoona, kuin tyylin aristokraatilta voisi odottaa.

Bunin piti vallankumousvuosien aikana päiväkirjaa ja se kuvaa tekijänsä mielialoja ja ajan kaoottisia tapahtumia yhtä lahjomattomasti kuin Juhani Ahon tai Santeri Alkion päiväkirjat omaa kapinaamme.

Bunin sattui olemaan Venäjän kirjallisuuden sisäpiirissä ja sekä Gorkin että monen muunkin tuttava ja ystävä. Hänen vihamielisyydessään vallankumousta kohtaan ei ollut mitään poikkeuksellista. Vastaavia päiväkirjoja on Venäjällä julkaistu perestroikasta lähtien useita. Esimerkiksi käy vaikkapa Rumjantsevin museon (myöhempi Leninin/Valtiolllinen kirjasto) johtaja Juri Gotje (Gautier).

Noiden päiväkirjojen kuvaukset vallankumousta kannattaneista intellektuelleista (venäjäksi intelligent) tuntuvat varsin todistusvoimaisilta.

Kyseessä oli juuri se moraalisesti ja intellektuaalisesti kyseenalainen aines, jolta -nykyaikaisesti sanoen- gutmensch-vaistot- sumensivat korkeamman henkisen aktiivisuuden. ”Katuvaiset” proselyytit tuijottivat ihastuneina aitoja proletaareja kuin jaloja villejä ja halveksivat omaa sivistystään. Ehkäpä tuo vallankumous sitten oli yhden aikakauden ihan itse ansaittu loppu.

Koska uskon, että jokainen lukija on ainakin jossakin määrin tutustunut Gorkin ”epäajankohtaisiin ajatuksiin” (Väärään aikaan ajateltua) en viitsi niitä enää tässä referoida. Lyhyesti sanoen Gorki vihasi ja halveksi vanhan ystävänsä Leninin uskomatonta kevytmielisyyttä, joka ilmeni villiintyneen rahvaan yllyttämisenä ja tolkuttomana kokeena, joka tehtiin satamiljoonaisen kansan selkänahalla.

Se oli Gorkin mielestä aidosti venäläisen aatelimiehen -jollainen Lenin oli- psykologian mukaista. Kulttuurin ja ihmiskohtaloiden kannalta se oli hirvittävää uhkapeliä, jonka lopputulos oli jokaisen normaalijärjellä varustetun ja henkisen tasapainonsa säilyttäneen ihmisen arvattavissa. Sellaiset kuitenkin tuntuivat hävinneen näyttämöltä hulluna vuotena.

Kun tuo arvaus -pikainen reaktio ja verinen vastavallankumous- jäikin toteutumatta, Gorki käänsi kelkkansa. Paljon pahaa oli tapahtunut, sen hän tunnusti, mutta syyllinenkin löytyi: Ei Lenin, vaan Venäjän talonpoikaisto…

Mutta eipä tässä Gorkista sen enempää. Bunin on unohdetumpi kuin Gorki, mutta muistamisen arvoinen myös tässä yhteydessä.

Vuoden 1917 keväällä Bunin käsittelee myös Suomen suuriruhtinaskunnan ja sen kuvataiteilijoiden näyttelyn avajaisia Pietarissa. Tästä on Ben Hellman kirjoittanut mainion artikkelin, joka löytyy Idäntutkimuksesta 4/2002.

Itse tyydyn vain viittaamaan muutamaan seikkaan. Päiväkirjassaan vuodelta 1918 Bunin itse asiassa muistelee edellisen vuoden tapahtumia Pietarissa, jossa jostakin kumman syytä nyt juuri sillä hetkellä piti olla kiinnostunut tauluista ja vieläpä suomalaisista.

Tuolloinhan elettiin suomalais-venäläisen ystävyyden korkeita hetkiä, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1905 vallankumouksen jälleen, mutta vielä intensiivisemmin.

Niinpä suomalaisten taitelijoiden näyttelyyn oli saatava paljon ja hienoa yleisöä. Ja sitähän tuli, ulkoministeriä myöten. Sitä, paitsi paikalla oli myös Ranskan, suuren liittolaismaan, suurlähettiläs. Siitäpä ei joukko enää hienommaksi muuttunut!

Mutta olipa skandaalikin sitä mehevämpi, kun muuan herra Majakovski ryhtyi sikailemaan oikein kunnolla. Ensin hän lupaa kysymättä tuli istumaan Buninin, Gorkin ja Gallen-Kallelan viereen ja söi näiden lautasilta ja joi näiden laseista.

Kun ulkoministeri yritti puhua, Majakovski alkoi mölistä niin, ettei puheesta saanut selvää. Sama kohtalo tuli Ranskan suurlähettilään osaksi ja lopulta koko arvokas tilaisuus oli yhtä hässäkkää. Kaikki yrittivät tehdä jotakin, kuka tömisti kengillään, kuka hakkasi pöytää nyrkillään. Viimein muuan mursun näköinen suomalainen alkoi huutaa yhtä niistä harvoista venäläisistä sanoista, jotka osasi: Mnogo! Mnogoo! Mnogoo!

Siis paljon ja tässä tapauksessa: liikaa, liikaa!

Juuri tuohon aikaan tuli Pietariin myös Lenin, joka otettiin komeasti vastaan ja vietiin asumaan yhteen parhaista taloista, joka ei tietenkään ollut hänen omansa…

Sekä Majakovski että Lenin näyttivät jonkin aikaa vain katuilveilijöiltä, mutta Majakovskia ei suotta nimitetty futuristiksi, pohti Bunin. Majakovskeille ja Lenineille se tulevaisuus sitten kuuluikin. Se oli sellaista kulttuuria se, noissa suomalaisen näyttelyn avajaisissa oli kovasti jotakin enteellistä.

Bunin tunsi varmasti Dmitri Merežkovskin kirjan vuodelta 1906. Sen nimi oli Graduštši ham -se törkimys, joka on tuleva. Sillä tarkoitettiin, ettei kansa, sitten kun se saa vallan, olekaan se jalo ja ihanteellinen korkeampi ihmisyys, joka sorron alta vapautuu, vaan sen sijaan törkimys ja öykkäri, joka rienaa ja tuhoaa kaikkea itseään korkeampaa.

Niinhän siinä taisi käydä ja juuri sitä kuvasivat aikoinaan Gorki ja Bunin aikalaiskirjoituksissaan.

Timo Vihavainen ti 03.10. 10:44

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Eilispäivän elämää

ke 20.02. 22:35

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02.2019 22:34

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilispäivän elämää

ke 20.02.2019 22:35

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20