Blogi: Timo Vihavainen, to 12.10.2017 15:10

Vallankumousta muistellessa

Vallankumousta noteeraamassa

 

Lokakuun vallankaappauksesta on, kuten tunnettua, nyt pian kulunut sata vuotta. Eihän se pitkä aika ole sille, joka hyvin muistaa sen, kun siitä oli vain viisi pientä vuosikymmentä. Se kuulosti kyllä siihen aikaan pitkältä.

Joka tapauksessa tasavuosi on hyvä syy nostaa asia esille, ainakin tuo vallankumous ja nimenomaan Venäjällä, jossa sillä oli valtava merkitys. Olihan sillä koko maailmassakin, eipä sikäli.

Venäjän Tiedeakatemian Venäjän historian instituutti (IRI RAN)on se paikka, joka on vuosikymmenien ajan ollut tämän asian tutkimuksen johtava keskus ja sitä se taitaa olla vieläkin.

Mutta ajat muuttuvat. Viisikymmentä vuotta sitten vallankumousta ympäröi sankka mytologian ja dogmatiikan pilvi ja siitä -ja aivan erityisesti lokakuun kaappauksesta- väännettiin väkisin maailmanhistorian napaa. Eri mieltä ei kannattanut olla monestakaan asiasta.

Nyt on toisin. Ilmassa oli kyllä juhlan tuntua. Instituuttiin oli kutsuttu arviolta noin sata alan tutkijaa Venäjältä, kaikista naapurimaista ja muualtakin, mutta konferenssin aiheena ei ollut lokakuun kaappauksen juhliminen. Muistamisen väärttihän se kuitenkin varmasti on.

Nyt joka tapauksessa korostettiin itse asian sijasta sen merkityksiä ennen ja nyt. Niinpä konferenssin nyleiseksi otsikoksi oli muotoiltu ”Venäjän suuri vallankumous vuonna 1917. Sata vuotta aiheen tutkimusta”.

Tuon suuren vallankumouksen aikarajoiksi on nyt vahvistunut periodi vuoden 1917 helmikuusta vuoteen 1922 ulottuva kausi. Toisin sanoen prosessin katsotaan alkavan Helmikuun vallankumouksesta ja päättyvän kai suunnilleen Neuvostoliiton muodostumiseen eli siihen kuuluvat Helmikuun vallankumous, Lokakuun kaappaus ja kansalaissota. Periodisointi tuntuukin aika osuvalta.

Argumenty i fakty-lehdessä kysyttiin akateemikko A.O. Tšubarjanilta, miksei vallankumouksen johdosta nyt pidetä suuria juhlia, kuten aiemmin tietenkin olisi tehty. Tiedeakatemian Yleisen historian instituutin johtaja Tšubarjan, joka myös toi tervehdyksensä konferenssiin vastasi, ettei vallankumouksissa ole mitään juhlimista. Kehityksen pitäisi aina onnistua ilman niitä.

Sama oli sävy myös instituutin johtajan J.A. Petrovin päätössanoissa, joissa hän korosti sitä, että tutkijoilla on oikeus omaan näkemykseensä, eikä vallankumouksen arvottaminen lähtökohtaisesti hyväksi tai huonoksi asiaksi ole mielekästä, vaikka korkeat tahotkin niin haluaisivat. Kyse on niin laajasta asiakokonaisuudesta, että siihen mahtuu kaikenlaista.

Mitä kaikkea sitten puhuttiinkaan niissä yhdeksässä jaostossa, jotka toimivat kaksi päivää aamusta iltaan, selviää vasta kun esitelmät julkaistaan joskus uudenvuodenpäivän paikkeilla. Toki jaostojen puheenjohtajat esittivät yhteenvetonsa, mutta niissä tietenkin voitiin todeta vain yleiset suuntaviivat. Eihän historiaa enää nykyään kirjoiteta neuvostotapaan, erilaiset näkemykset väkisin yhteen survoen.

Minut oli sijoitettu (vähemmistö)kansallisuuksien osastoon ja jopa määrätty toiseksi puheenjohtajaksi, mikä rajoitti mahdollisuuksia asioida kirjakaupoissa. Vahinko oli pieni, sillä minulla on kotona jo useampiakin kirjoja ja kollegat joka tapauksessa lahjoittivat omiaan niin paljon, että niille oli hankittava uusi matkalaukku.

Osasto oli yllättävän kiinnostava, sillä siinä ilmeni odottamattoman suuri yhdenmukaisuus imperiumin eri puolilla sekä kansallisen vapautusliikkeen kronologiassa että sen tavoitteiden eskaloitumisessa hulluna vuonna 1917. Toisaalta korostuivat myös tsaarin Venäjän taitavat manööverit, jotka pyrkivät hyödyntämään kansallisuusryhmien keskinäisiä ristiriitoja.

Bolševikkivallankumous oli käännekohta kaikkialla, minkä voisi arvioida johtuvan ennen muuta kahdesta tekijästä. Toisaalta valtaan nousi joukko, jolla ei ollut reaalista valtaa etenkään alueilla eikä käyttökelpoista väkivaltakoneistoa missään. Toisaalta se itse yhä kehotti kaikkia kansallisia ryhmiä järjestämään asiansa haluamallaan tavalla. Tämähän oli kansankomissaarien neuvoston ensimmäisen julistuksen eli rauhandekreetin keskeinen sisältö.

Tosiasiassa bolševikit olivat hyvinkin kiinnostuneita pitämään imperiumin koossa ja vielä sitä kasvattamaankin, mutta kaikellahan on aikansa. Nyt elettiin sitä vaihetta, jolloin maailmansota piti kaikkialla muutettaman kansalaissodaksi.

Tuo kansalaissota ei sitten ollutkaan lyhyt ja iloinen asia, kuten Majakovski vallankumouksesta runoili, eikä se merkinnyt veripuroja, kuten Lenin väheksyvästi sanoi, vaan verimeriä.

Да здравствует революция,

радостная и скорая!

Это —

единственная

великая война

из всех,

 какие знала история.

 

Kehtaako kukaan säädyllinen ihminen enää esittää moista tekelettä? Ei sellainen ainakaan olisi sopinut konferenssin kulttuuriohjelmaan…

Itse nostin jaosossa esille Suomen kansalaissodan, jolle ei ole yhtä ainoaa nimeäkään maassamme meinannut löytyä. Mutta tässäkään suhteessa Suomi ei ole ainoa. ”Vuoden 1917/18 tapahtumista” puhutaan muuallakin. Se oli aika sekavaa aikaa tuo kansojen kevät kaikkine törmäilyineen.

Muuten, kirgiiseille, kazaheille ja muille kaukaisille vieraille oli kiintoisa yllätys, kun toinen puheenjohtaja, baškiiri, kertoi pari vuosikymmentä sitten Suomen valtionarkistossa työskennellessään törmänneensä Kaarlo Kivekkään muistelmiin ja selosti maanmiehemme toimintaa Turkestanissa ja muuallakin.

Hän harmitteli, ettei koskaan saanut aikaan noiden dokukenttien julkaisemista, mutta sain sentään omasta puolestani kertoa sen ilouutisen, että muuan nuori ja tarmokas suomalainen tutkija on nyt tarttunut tuohon materiaaliin ja julkaissut siitä tänä syksynä kirjan.

Illalla pidettiin kunnon venäläiseen tapaan banketti ja niissähän maljapuheet ovat keskeinen osa tapahtumaa. Itse käsittelin vuonna 1987 Odessassa pidettyä vallankumousseminaaria ja saatoin todeta, että paljon on muuttunut. Henkevät puheet ovat ennallaan, mutta vuonna 1987 niitäkin varjosti Gorbatšovin onneton päähänpisto: kieltolaki…

Toisaalta Gorbatšovilla tietenkin oli historian suhteen valtavat ansionsa ja tuo konferenssi oli ensimmäinen glasnostin hengessä pidetty. Se lupasi jo kehitystä.

Odessan veteraaneja oli paikalla lisäkseni vain yksi. Ajattelin, että olen tainnut tulla vanhaksi, mutta ymmärsin sitten, että tokihan sukupolven vaihtuminen tälläkin alalla edellyttää myös uusia kasvoja. Tämä siitä huolimatta, että tuo yksi veteraani on yksi parhaita, ellei paras alan tutkija nykyäänkin.

Eikä nykyään enää tarvitse kuvia kumarrella. En väitä, että historiaa ammatikseen tutkiva enempää meillä kuin muuallakin varmasti menestyy yhtä hyvin riippumatta siitä, millaisia hänen aiheensa ja näkemyksensä ovat, mutta kyllä ajatuksen vapaus sentään vallitsee meillä ja jopa Venäjälläkin. Ei sekään ole vähäpätöinen asia.

Siitä oli taas elävänä esimerkkinä pieni tarinatuokio erään laitoksen vanhan, mutta sitäkin intelligentimmän ja henkisesti aina yhtä vireän tutkijan kanssa. Kun vallankumoukseen johtaneen kehityksen syistä Venäjällä puhuttiin, hän nosti esille Tšaadajevin kysymyksen: entä jos Venäjä olisikin siirtynyt läntisen kristikunnan piiriin jo Vladimirin aikana…

Kuten tunnettua, Tšaadajev julistettiin aikoinaan hulluksi eivätkä hänen rohkeat visionsa ole koskaan Venäjällä saavuttaneet vallanpitäjien suosiota, päin vastoin ja senkin saattaa ymmärtää.

 Intelligentsijalle niiden tarkastelu yhä uudelleen on kuitenkin välttämätöntä. Kysymys ei ole patriotismista tai sen puutteesta, kuten demagogit ja tyhmyrit asian ymmärtävät, vaan älyllisestä rohkeudesta, joka noudattaa Kantin kehotusta: sapere aude! Poliittinen korrektius ja muut vastaavat ajattelun esteet on silloin työnnettävä syrjään.

Onko historiantutkimus ja -kirjoitus Venäjällä menossa huonoon suuntaan tai kukaties jopa vaaralliseen? Enpä tiedä. Itse vierastan kaikenlaisia ääriliikkeitä ja erilaisten pseudotieteiden työntymistä historiantulkintoihin. ”Geopolitiikka” on niistä hyvä esimerkki.

Mutta kaiken maailman puoskareitahan vapaassa maailmassa ja muuallakin aina toimii. Tärkeintä ei ole kieltää harhaista ajattelua, vaan vastata siihen tervejärkisellä ja tasapainoisella näkemyksellä, joka nojaa vankasti tosiasioihin.

On totta, että joinakin kausina myös osa älymystöä, les clercs, kuten Julien Bendan klassinen älymystölle antama nimike kuuluu, riehaantuu ja eksyy luonnollisesta kutsumuksestaan. Silloin on tärkeää, että se kollegoiden joukko, joka pitää päänsä kylmänä, on tarpeeksi vaikutusvaltainen ja henkisesti itsenäinen.

Ei tilanne Venäjällä minusta nyt taas tämänkään pienen vilkaisun perusteella kovin huonolta näytä. Valtiovalta tulee ja menee, mutta tutkijoiden piirissä säilyy aina tietty joukko niitä joiden omanarvontunto ei salli kumartelua asiaankuulumattomille tahoille -politiikan herroille tai muille tämän maailman mahtajille.

Timo Vihavainen to 12.10. 15:10

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Eilispäivän elämää

ke 20.02. 22:35

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02.2019 22:34

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilispäivän elämää

ke 20.02.2019 22:35

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20