Suvivirrellä on pitkät perinteet ja se on ollut mukana jo vuoden 1701 virsikirjassa. Suvivirsi on virsikirjan virsi numero 571, ja se alkaa sanoilla ”jo joutui armas aika" (ruots. Den blomstertid nu kommer).
Virressä on kuusi säkeistöä, joista kolme ensimmäistä säkeistöä lauletaan Suomessa ja Ruotsissa joka vuosi koulujen kevätjuhlissa.
Viime vuosina on ollut ainakin yksi Suvivirteen liittyvä episodi ja tänä keväänä oli Espoon Viherlaakson lukion vuoro kokeilla kepillä jäätä ja sepittää vanhan Suvivirren sanat uusiksi.
Iltalehteen oli ottanut yhteyttä nainen, joka kertoi löytäneensä kaverinsa Facebook-seinältä koulun kevätjuhlaohjelman ja uudistetun Suvivirren sanat. Virrestä oli poistettu Jumalaan ja uskontoon liittyvät sanat.
Kyseessä on taiteilija Paula Vesalan vuonna 2011 uudelleensanoittama maallinen versio Suvivirrestä, jonka hän oli tehnyt tuolloin Helsingin Sanomien Nytin pyynnöstä.
Ensimmäisen säkeistön "Nyt siunaustaan suopi" sai muodon "Kaikille voimaa suopi". Toisessa säkeistössä lehtiverhossa huminoivat puut muutettiin muistuttamaan "mahdollisuudesta", eikä kunnioitettu alkuperäistä virren muotoa "Jumalan hyvyydestä ja ihmeistä".
Suvivirren kolmannen säkeistön loppu "myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on" oli väännetty muotoon "myös eikö maailmaansa kansatkin kiittäisi. Mun ääneni sä liitä myös rauhan kuorohon, se julmuutta ei kiitä, vaan laupias se on".
Vaikka Iltalehteen yhteyttä ottanut nainen korostikin, ettei kuulu kirkkoon, hänen mukaansa Suvivirrellä on paikkansa koulujen juhlassa ja sanojen muuntelu hänen mielestään "menee överiksi".
"Eihän nykyään saa mitään tehdä, ettei kenellekään tule paha mieli. Ei saa edes Jumalaa ääneen sanoa. Jos minä muuttaisin jonkun toisen uskontokunnan hallitsemaan maahan, en olettaisi että he muuttavat tapojaan", nimettömänä pysytellyt nainen huomauttaa.
Suvivirren "uskontoneutraali versio" aiheutti runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa puolesta ja vastaan. Uutiseen otti voimakkaasti kantaa muun muassa perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari.
"Ei tuumaakaan pidä antaa periksi suomalaisten perinteiden vaalimisessa islamin vuoksi", Huhtasaari kirjoitti Twitterissä.
Espoon Viherlaakson lukion rehtori Jussi Rekilä ilmoitti seisovansa Suvivirren sanojen muokkauksen takana, vaikka hän ei kuulunutkaan "Suvivirren uuteen uskoon sanoittaneeseen juhlatyöryhmään".
Iltalehden mukaan kyseisessä koulussa on jo useampana vuotena "leikitelty" Suvivirren sanoilla ja päätösjuhlana vietetty myös "keväthetkeä".
Rehtorin mukaan "keväthetkeä" on juhlittu "yhteisenä päätösjuhlana kaikille", että "se lisäisi ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta".
Rehtori Rekilä ylpeileekin koulustaan valmistuvilla "hienoilla" islaminuskoisilla opiskelijoilla, jotka "ovat tehneet hienon opiskelutyön". Hän kertoo muista kulttuureista ja uskonnoista tulevia opiskelijoita olevan kuitenkin aika vähän, mutta haluaa, että islamia kuuluu kunnioittaa:
"Se on meidän linjamme mukainen. Se toimii näin."
Yllättäen myöhään perjantai-iltana Iltalehti oli saanut tiedon, että perinteinen versio sittenkin kajahtaa lauantaina ja lakkiaisjuhlan ohjelmaan oli pujahtanut vahingossa "kopiointivirhe".
Viherlaakson lukion vararehtori Sari Autio oli kertonut Iltalehdelle, että sanat ovat lakkiaisjuhlassa perinteiset, ja "näin on ollut alkujaankin suunniteltu".
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa Facebookissa jokakeväiseen keskusteluun Suvivirrestä ja Viherlaakson lukion laatimiin "uusiin monikulttuurisiin sanoihin".
Hän kiinnitti huomiota rehtori Rekilän "haluun kunnioittaa muslimioppilaita".
Halla-aho muistutti, että aiempien vuosien tapaan Suvivirsi-keskustelussa on nostettu esiin tärkeitä kysymyksiä, kuten että pitääkö rakkaista perinteistä luopua kutsumattomien vieraiden miellyttämiseksi.
Halla-aho kirjoittaa, että on itse ihmetellyt, mikä Suvivirren sanoissa tarkkaan ottaen loukkaa muslimeja tai ei ole sopusoinnussa islamin kanssa.
"Muslimit ymmärtääkseni uskovat Jumalaan ja kiittävät häntä kaikista hyvistä asioista. Siitähän suvivirren sanoissa on kyse. Lisäksi muslimit ja islamin ystävät usein kertovat meille, että kristityillä ja muslimeilla on sama Jumala.
Miksi siis muslimit eivät laulaisi suvivirttä aivan yhtä suurella tai suuremmalla innolla kuin kristityt?" Halla-aho kysyy tuttuun sarkastiseen tapaansa.
Teologian tohtori ja Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio kuitenkin tarkentaa, että islaminuskon ja kristinuskon mukaiset käsitykset Jumalasta poikkeavat ratkaisevasti toisistaan.
"Koraanin Allah ja Raamatun Jumala eivät ole sama Jumala”, Ahvio painottaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahon mukaan yleensä muslimien herkistä tunnoista eivät ole huolissaan niinkään muslimit, vaan "kotimaiset islamofiilit".
Hän epäilee, olisiko muslimeilla mitään tekemistä koko "suvivirsijupakan" kanssa.
"Vihat he kyllä saavat tästä päälleen, ja siinäkin mielessä islamofiileiltä voisi kysyä, että miten meni niinku omasta mielestä", Halla-aho toteaa.
Halla-ahon mukaan "toiseudenpalvontaan kuuluu elimellisesti kollektiivinen itseinho":
"Muslimien ja muiden eksoottisten tulijoiden ihailijat inhoavat ennen kaikkea Suomea ja suomalaisuutta. Se, että suomalaisilla on yhdessä mukavaa, on näille ihmisille yhtä paha asia kuin se, että tulijoilla olisi epämukavaa. Kääntäen: suomalaisten pahoinvointi on heille yhtä hyvä ellei parempi asiaintila kuin tulijoiden hyvinvointi."
Suvivirsi, joulu ja muut perinteet edustavat Halla-ahon mielestä sitä, että suomalaisilla on joukkona mukavaa.
"Siksi tällaiset perinteet on pilattava, vaikkapa muslimeja työkaluna käyttäen. Sitten suomalaisilla on vähän ikävämpää ja kurjempaa. Enemmistön kurjuus on vähemmistöpositiivista", Halla-aho analysoi Facebookissa.
Suvivirren asemasta on keskusteltu kiivaasti viime vuosina.
Muun muassa vuonna 2014 apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen teki päätöksen virsiä tai rukouksia sisältävistä aamunavauksista ja päättäjäistilaisuuksista ja totesi tuolloin niiden olevan ongelmallisia uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden suhteen.
Opetusneuvos Pekka Iivonen sanoi Ylen uutisille "ihmettelevänsä vahvasti", että vähemmistö voi näin voimakkaasti muokata enemmistön toimintaa. Suomessa kuitenkin enemmistö on luterilaista ja pitää suvivirttä merkittävänä ja tärkeänä osana kevätjuhlia.
"Uskonnonvapautta säätelevä lainkohta on kaksisuuntainen, eli meillä on paitsi oikeus olla harjoittamatta, myös oikeus harjoittaa uskoa", Iivonen perusteli.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi keväällä 2014, että Suvivirren voi laulaa koulujen kevätjuhlissa jatkossakin.
"Suvaitsevaisuutta on myös enemmistön harjoittaman uskonnon suvaitseminen", muistutti tuolloin valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd).
Tänä keväänä on kuhistu myös uskonnon läsnäolosta koululuokissa.
Apulaisoikeusasiamies antoi huhtikuussa erään suomalaiskaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluille huomautuksen, kun paikallisen koulun keskusradiosta oli lähetetty koulun suuren oppilasmäärän vuoksi eri luokkiin seurakunnan järjestämiä uskonnollisia päivänavauksia.
Kantelijan yksilöimistä esimerkkitilanteista yksi oli esimerkiksi sellainen syksyltä 2017, jossa keskusradiossa oli puhuttu muun muassa ”siunauksesta ja Luojan varjeluksesta”.
Viime keväänä helsinkiläisen Vesalan koulusta oli kuulunut islamilainen rukouskutsu, joka oli kuultavissa jopa kilometrin päähän koulusta.
Vesalan koulun rehtori Juha Juvonen ei pitänyt mitenkään kummallisena, etteikö "pätkä laulettua Koraania" voisi kuulua aamunavaukseen. Hänen mukaansa kyse ei ollut rukouskutsusta eikä aamunavaus ollut luonteeltaan uskonnonharjoittamista.
Asiasta ei noussut sen suurempaa mekkalaa eikä medioissa kyseiseen tapaukseen tartuttu tutkivan ja laadukkaan journalismin keinoin. Myöskään kanteluja oikeusasiamiehelle tuskin tehtiin "oppilaiden perusoikeuksien vaarantamisesta".
Monikulttuurisuuteen liittyvät kaksoisstandardit ja pelko tulla leimatuksi rasistiksi tulevat varmasti estämään jatkossakin "oikeusasiamiehen antamat huomautukset" islamista, vaikka hyvin pian aamunavauksiin laajemmaltikin tullaan varmasti ujuttamaan islamilaisia rukouskutsuja.
Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12. 15:43Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11. 04:21Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12