Niitä miehiä

Jussi Niinistö, Isontalon Antti. Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani. SKS 2008, 260 s. Joskus 1970-luvulla Jussi Raittinen levytti sekä valkoisen armeijan lauluja että punakaartin lauluja.

Niitä sitten iltaisin joskus hoilattiin. Mukana oli kiinnostavia aikansa dokumentteja, mm. J. Alfred Tannerin kupletteja.Yksi laulu jäi erityisesti mieleen ja se kertoi Isoo-Antista:

Iso-Antti tuli Härmästä päin,

kera joukkojen rynnistäväin,

Olot Suomess’ oli muuttua katalaks’

mutta Antti paini kapinoitsijat matalaks!

Laulun mukaan Antille maistui myös viina, kuten miehiselle miehelle ainakin:

Pani pullot ne kontissa klunk,

pani Antilla kurkussa klunklunklunkklunk,

kuularuisku pani tärärättättättää,

piti polsujen asemansa jätätättättättää

Tämähän oli kaikki ihan hauskaa, mutta yksi kohta pani vähän kulmakarvoja kohottelemaan:

Tuli polsuja Venäjän maan

 valkoupseereita kunnioittamaan

Mutta Antti kun karjaasi Huomion!

sai polsut ne kuolemantuomion…

Tämähän näyttäisi viittaavan siihen, että ammuttiin neuvottelijoita tai ainakin aseettomia ihmisiä. Olikos sillä Antilla joitakin laillisia valtuuksia sellaiseen ja oliko edes sotaoikeus ollut koolla sotatuomarin johdolla? Sellainen oikeushan on yleensä pilkantekoa todellisesta oikeudenkäynnistä, mutta edes osoittaa symbolista kunnioitusta oikeuden idealle.

Mutta eipä tainnut sellaista porukkaa kuulua Antin osastoihin ainakaan noissa ns. heimosodissa, joita tuskin kannattaakaan kutsua sodiksi. Nehän olivat säännöttömien joukkioiden suorittamia aseellisia retkiä toisen maan alueelle.

Teoksessa Soveršenno sekretno. Lubjanka Stalinu u položenii v strane v 1922-1934 gg. on tuhansia dokumentteja noilta ajoilta, Suomen osalta se siis ulottuu ns. Karjalan kansannousuun vuosina 1921-1922.

Suomalaisten toiminta mainitaan osastossa banditismi. Tällaista toimintaahan ilmeni Neuvosto-Venäjän kaikilla rajoilla vielä pari vuotta kansalaissodan jälkeen. Aseelliset rosvot pitivät tukikohtaansa naapurimaassa ja tekivät sieltä, yleensä ratsain, syöksyjä Neuvostoliiton alueelle, jossa oli runsaasti tyytymättömyyttä ja vähän hallitukselle uskollista väkeä.

Tällaiseen banditismiin, jota voi myös kutsua sissisodaksi (vrt. vanha venäläinen sana šiši) tai espanjalaisittain pikkusodaksi (guerilla), kuului, ettei vankeja otettu. Se olisi ollut liian vaativa suoritus. Hyökkäysten tarkoituksena ei yleensä ollut alueen haltuunotto, vaan pelottelu, terrori.

Tokihan suomalaiset halusivat myös tuon alueen ja uskoivat yleensä, että bolševikit olivat sen jo luvanneetkin, tai ainakin luvanneet itäkarjalaisille oikeuden itse päättää siitä, minne halusivat kuulua.

Siihenhän viittaa myös Mannerheim kevään 1918 miekkavalassaan, jossa hän tosin kopeasti hylkää tuon Leninin lahjan, todeten, että alue kuuluu Suomelle muutenkin ja ettei Leninin lupauksilla ole mitään arvoa. Tämänhän käynnissä oleva sota vahvisti.

No, sittemmin neuvostohallitus itsekin kaunopuheisesti totesi, että Karjala ja Suomi kuuluivat yhteen rodullis-kansallisin verisitein ja päätti toteuttaa tämän yhdistymisen, joka oli kansojen vuosisatainen toive.

Kuten muistamme, asia jäi paperille, vaikka sen julistettiin kyllä tulleen voimaan. Lahjoituksen saava osapuoli näet esti kaikin voimin niitä joukkoja tulemasta alueelleen, jotka olivat tuon mainion valtiosopimuksen toimeenpanon takuumiehiä. Osaa se historia joskus oloakin omituista…

Mutta se nyt Karjalasta. Niinistön kuvaama Iso-Antti oli samannimisen kaimansa pojanpoika. Vanhaa Anttia ei tarvitse kenellekään esitellä, ainakaan sellaisille suomalaisille ylioppilaille, jotka eivät ole ehdottoman raittiita.

Pojanpoika-Antti oli vaarinsa tapaan seikkailumielinen ja maailmansodan sytyttyä hän aikoi ensin Venäjän joukkoihin, mutta kuuli sitten jääkäreistä ja suunnisti heidän joukkoihinsa.

Hänestä tuli menestyksekäs värväri, joka houkutteli jopa kaksisataa nuorukaista Saksaan. Siellähän siten päästiin sotimaankin ja sen jälkeen oli vuorossa Vapaussota.

Heimosotien jälkeen seurasivat vielä talvisota ja jatkosota, joten seitsemän ”sotaa” saattoi Antti laskea käyneensä. Siinä tuli haavoituttua, mutta henki riepu toki säilyi.

Mutta miten oli sen Antin isänmaallisuuden kanssa? Lukija jää hieman ymmälleen, sillä päähenkilö aikoi muuttaa Australiaan ja siirtyi jo sinne, mutta palasi sitten takaisin.

Monien muiden muuttoon vaikutti kotimaassa vallinnut työmaaterrori. Katkerat punaisen perinteen miehet pyrkivät tekemään entisten lahtarien elämän helvetiksi ja tämä kirous saattoi seurata heitä muille mantereillekin.

Niinistö kertoo, että myös Australiaan matkanneen entisiä valkoisia käsittävän joukon perään tuli paikallisille työläisille osoitettu kirje, jossa kerrottiin tuon porukan olevan lahtareita ja pyydettiin järjestämään heille asianmukainen vastaanotto.

Kun kirjeessä ei enemmälti selitetty sanaa lahtari (butcher), joutuivat vastaanottajat ymmälle ja vastasivat, ettei tuollaiselle määrälle liha-alan ammattilaisia valitettavasti ollut töitä tarjolla…

No, oli Antti ainakin nuhteettoman oikeistolainen ja mikäli tätä pidetään isänmaallisuuden mittana, ei asiaa voi epäillä. Antista tuli myös raittiusmies ja Alkon tarkastaja. Tämän firman johtajahan oli Paavo Talvela, johon Antti oli heimosodissa tutustunut.

Täytyy siis muistaa, että ihmiset kehittyvät ja heillä on siihen oikeus. En ole varma siitä, miksi Niinistö on valinnut juuri Isontalon Antin kohteekseen, mutta toki ansiot jääkärivärvärinä olivat poikkeukselliset. Hyvin riitti myös intoa mennä sodasta sotaan ja tällaista porukkaahan oli niihin aikoihin ilmaisesti muutama tuhat.

Osittain siihen  joukkoon kerääntyi ihmisiä, joilla oli selvästi rikollisia taipumuksia ja niiden ohella psykopaatteja, jotka kaipasivat rajuja kokemuksia.

Antin psykologiasta ei kovin paljon tämän kirjan perusteella irtoa. Rohkea ja karski hän oli ja lisäksi väkivaltaisiin oikosulkureaktioihin taipuvainen. Ehkä siinä ei sen kummempia tarvittukaan? Siinä saattoi olla tärkeä osa sen joukon psykologiaa, joka noihin heimosotiin värväytyi. Lisäksihän siellä oli huomattavan paljon idealistisia koulupoikia.