Blogi: Timo Vihavainen, la 01.09.2018 10:23

Suuren totuuden aika

Suuren totuuden aika

 

Leena Sharma, Ikuiset ystävät. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet sotien jälkeen. SKS 2018, 243 s.

 

Suuri, uransa huipulla oleva ja koko maailman ylistämä Stalin tapasi suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan Kremlissä 8.10.1945. Kohtaaminen oli erittäin mielenkiintoinen ja käydyt keskustelut tallennettiin muun muassa Stalinin arkistoon.

Stalinin suhtautuminen äskeisen vihollismaan edustajiin oli todella erikoista. Kyseessä oli todellinen goodwill-offensiivi.

Kansojen isä tarjoutui omasta aloitteestaan pidentämään Suomen sotakorvausten maksuaikaa ja kantoi huolta äskeisen vihollismaan työläisten, talonpoikien ja älymystön toimeentulosta. Koston sijasta generalissimus halusi taltuttaa porvarillisen nationalismin ystävyydellä.

Vuosisataisnerolla oli toki omat syynsä jalomielisyyteen, mutta silti hänen esiintymisensä nimenomaan suomalaisten suuntaan oli hyvin merkillepantava.

Olen pohdiskellut asiaa muussa yhteydessä, joten en tee sitä tässä. Tässä kiinnitän vain huomiota siihen, mitä Stalinin kerrottiin sanoneen. Sharma näyttää perustavan versionsa paikalla olleiden suomalaisten kuvauksiin, jotka jättävät erään kiintoisan yksityiskohdan Stalinin puheesta pois.

Stalin nimittäin kehui Suomen kansaa. Venäläiset eivät pitäneet suomalaisista siksi, että he sattuivat olemaan naapureita. He pitivät heistä siksi, että suomalaiset olivat kyvykäs ja työteliäs kansa. Suomalaiset asuivatkin luoja (=piru, черт) ties missä, mutta olivat kuin olivatkin saaneet rakennetuksi valtakunnan suolle ja metsiin.

Mutta ei siinä kaikki: belgialaisia pidettiin yleisesti hyvin sivistyneenä kansana, kun taas suomalaiset monen mielestä olivat puolijunttia kansaa (poluhutorski narod/ полухуторский народ) sanoi Stalin viitaten niin sanottuun huuttoritilaan eli yksittäistilaan, jollaisilla venäläisen käsityksen mukaan asui lähes metsäläisiä, joille ryhmäkylänkin kehittynyt sosiaalinen miljöö oli vieras, suurkaupungin modernisuudesta puhumatta.

No, siitä huolimatta belgialaiset antautuivat hyvin pian saksalaisille, kun nämä hyökkäsivät. Jos heidän maassaan olisi sen sijaan asunut suomalaisia, olisivat asiat menneet aivan toisin, totesi Stalin, joka tietenkin hyvin muisti Suomen rintaman kokemukset.

On syytä katsoa, että generalissimuksen antama, varsin merkittävä tunnustus, oli vilpitön. Olivathan suomalaiset sen kalliisti ostaneet. Mutta viittaan tässä nyt toiseen asiaan.

Ainakaan minun tietääkseni tuo suomalaisten ja belgialaisten rinnastaminen, jonka Stalinin arkisto tuntee, ei tullut esille, kun valtuuskunnan jäsenet kotimaassaan kertoivat johtajan vastaanotosta. Sehän oli hieman sopimatonkin tölväistessään yhtä kansaa, mutta myös suomalaisten kannalta arkaluontoinen leimatessaan heidät metsäläisiksi tai ainakin melkein.

Muistakaamme nimittäin, että suomalaiset olivat jo puolen vuosisadan ajan ylpeilleet aivan erityisesti korkealla kansansivistyksellään, joka ilmeni erityisesti lukutaitona. Venäläiset olivat tässä palvelleet kielteisenä vertauskohtana.

Toinen asia oli, että Stalin aivan selvästi ja vastaansanomattomasti kiitti suomalaisia heidän sotilaallisen suorituksensa johdosta. Rauhan nimiin vannovalle kulttuurivaltuuskunnalle tällaisen täytyi olla myrkkyä.

No, eihän siinä nyt mitään suurta vahinkoa tapahtunut, mikäli tapahtuneesta keskustelusta ei raportoitu aivan virheettömästi. Se kaikkein suurin teema tapaamisessa kai sentään oli ollut sen korostaminen, ettei Neuvostoliitto halunnut kostaa, vaan päinvastoin vakuuttaa suomalaiset siitä, että ystävyys oli aivan mahdollista ja nimenomaan heidän tavoitteenaan. Tämä sitten taas auttaisi hävittämään nationalismin, minkä jälkeen… Mutta tämä vie jo aiheesta syrjään.

Yuval Harari-niminen kirjoittaja on maalaillut lähihistoriasta kuvan, jonka mukaan maailmassa oli kolme kilpailevaa totuutta ennen toista maailmansota, kaksi sen jälkeen, yksi kylmän sodan jälkeen eikä nykyään enää yhtään…

Elämme siis totuuden jälkeistä aikaa. Näin ei ollut vuonna 1945. Silloin totuuksia oli kaksi ja käynnissä oli kova kilpailu siitä, kumpi oli toista suurempi.

Oman puolensa militantit eivät kavahtaneet käyttää myös valhetta oman totuutensa ajamiseen. Olihan kyseessä absoluuttinen, mittaamattoman arvokas päämäärä, jonka hyväksi mitkään uhraukset eivät voineet olla liian suuria.

Niinpä totuuden venyttäminen, tarkoitushakuiset ylitulkinnat ja hankalista asioista vaikeneminen olivat aivan sallittuja. Käytännössä hyväksyttiin tarvittaessa suoranainen valehtelu ja sensuuri. Tämähän osoitti vain periaatteellisuuden korkeaa tasoa, etenkin ns. edistyksen puolella.

Totaalisen sodan jälkeen on helppo ymmärtää ihmisillä olleen valmiutta tällaiseen mustavalkoajatteluun. Silloin oli todella tilausta voittaa epäinhimilliset viholliskuvat ja kohdata entinen vihollinen normaalilla, inhimillisellä tasolla.

Selvää myös oli, että tämä luonnollinen tarve haluttiin valjastaa poliittisen tarkoituksenmukaisuuden palvelukseen ja siinä myös onnistuttiin. Entisiä upseereitakin oli näkyvästi mukana uutta ystävyyttä rakentamassa, mikä oli hieno ja merkillepantava asia.

Suomalaisen yhteiskunnan onnistuneen siilipuolustuksen tarina tunnetaan, joten ei siitä enempää. Kahden kilpailevan totuuden taistelussa porvarillinen vei pitemmän korren hymykampanjoista huolimatta. Yksi syy taisi olla suomalaisten jostakin syystä allerginen suhtautuminen kaikkeen propagandalta haisevaan. Sodan aikana tämä oli koskenut myös omaa propagandaa.

Kun Suomen Akatemiaa yritettiin perustaa poliittisesti korrektiin malliin, torjui Paasikivi yrityksen tylysti ja kun SNS yritti valheidentorjuntakampanjaa, se taisi pudota omaan kuoppaansa. Neuvostoliiton sotapropaganda oli aikoinaan ollut sen tasoista, että ainakin yksi sukupolvi oli saanut rokotuksen sitä vastaan. Sen jälkeen oli turha enää jatkaa.

Suuret ikäluokat olivatkin sitten toista maata. Taistolaisuuden historia on kerrottu jo moneen kertaan, mutta Sharman kuvaus on silti lukemisen arvoinen. Itse asiassa tuntuu siltä, että nuo ajat ja niiden opetukset ovat jo häipyneet nykyisen journalistisukupolven mielestä ja se alkaa olla valmis kokemaan historian uudelleen, kuten sen unohtaneet aina tuomitaan tekemään.

Mielestäni Sharman kirja edustaa poikkeuksellisen korkeatasoista journalismia, etenkin ollakseen meidän aikamme tuote. Aikanaan nuo suuremman totuuden puolesta valehtelevat soturit useimmiten todella uskoivat olevansa tekemässä jotakin aivan suurenmoista.

Joku Musta kirja on henkisen tasapainonsa säilyttäneen nykylukijan silmissä joko säälittävää tai pöyristyttävää idiotismia, mutta kerran asia oli toisin.

Sitä paitsi muuan Johan Bäckman on melko hiljattain julkaissut tuon teoksen uudelleen eikä kyseessä ole mikään camp-huumori. Tällaisella tapahtumalla ei nyt toki ole mitään yleisempää kantavuutta, mutta aikakautta tarkkaillessa on syytä kuunnella myös niin sanottuja hiljaisia signaaleja.

Entä mitä voi sanoa sellaisesta suhtautumisesta totuuteen, jonka voi tänä päivänä löytää sellaistenkin tahojen julkaisuista, jotka ilmeisesti haluavat itseään pidettävän vakavasti otettavina?

Mainitsen vain professori Tapio Puolimatkaa vastaan nostetun ajojahdin, jossa tunteet näyttävät menneen niin kuumiksi, ettei enää ole välitetty edes siitä, että kuka tahansa normaalijärkinen lukija voi vakuuttua arvovaltaansa korostavien argumenttien falskiudesta: (https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Sananvapaus-on-my%C3%B6s-eri-mielt%C3%A4-olevilla/1240836 ).

Leena Sharman kirjan suuri ansio on, että se, ennakkoluulottomasti luettuna, pystyy vapauttamaan meidän aikakautemme omahyväisyydestä ja auttaa meitä ymmärtämään myös oman aikamme falskiutta, silloin kun sitä tarjotaan ja se tapahtuu yhä julkeammin.

Silloin kerran vastakkain oli, tai väitettiin olevan kaksi totuutta, monen mielestä nykyään ei sitten ole yhtään. Niinpä kiusaus valehteluun, sen pienemmän, banaalin totuuden uhraaminen suuren asian takia voisi tänään olla jopa entistä suurempi.

Sitä kavahtakaamme.

Timo Vihavainen la 01.09. 10:23

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

Nationalismi saa haastajan?

ke 28.11. 23:27

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12.2018 23:28

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12.2018 11:38

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12.2018 23:29

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40