Blogi: Timo Vihavainen, ma 13.05.2019 22:10

Jokapäiväinen leipämme

Jokapäiväinen leipämme

 

Vanhasta kirjallisuudesta käy yhä uudelleen ilmi, miten harvinaista herkkua vehnäleipä oli 1800-luvun loppupuolen suomalaisille.

Vanhan kupletin mukaan Mikko kestitsi Miinaa kaupunkimatkalla ostamalla kymmenen ranskanleipää ja limonaatimehua.

Jos vielä vähän ajeltiin vossikalla, alkoi siinä ollakin herrastelua niin, että hirvitti. Eihän palkollinen usein saanut rahapalkkaa kuin nimeksi eikä talollisenkaan enempää sopinut kuin kannattanutkaan ruveta herrastelemaan. Talonsa hävittävät tuhlarit olivat sitten erikseen.

1800-luvun suomalaisen ruokavalion rekonstruointi näyttää olleen varsin haastava tehtävä. Kulutustutkimuksia on ani harvoja, eikä niidenkään edustavuudesta ole mitään takeita, päin vastoin. Kokonaisluvut taas ovat sikälikin harhaanjohtavia, että eri kansalaisryhmien kulutustottumukset olivat hyvin erilaiset.

Tämän aiheuttivat jo tuloerot, jotka olivat tuolloin valtavat nykyisen mittapuun mukaan.

Joka tapauksessa Sakari Heikkinen on tehnyt parhaansa selvittääkseen, mikä tilanne oli ja miten se muuttui 1860-luvulta 1950-luvulle ja Johanna Maula puolestaan on selvittänyt kehityksen vuodesta 1950 vuoteen 1993. Se onkin jo helpompi tehtävä, kun aineisto on parempaa. Tutkimukset on julkaistu englanniksi Kuluttajatutkimuskeskuksen sarjassa Julkaisuja 1 vuodelta 1996. (Finnish Food Consumption 1860-1993, 49 s.).

Tutkimuksesta ilmenee, että leipä oli se tärkein ravinnon lähde vielä pitkälle 1900-luvun puolelle. Sitä paitsi se oli aluksi miltei kokonaan ruisleipää ja vehnä löi itsensä läpi vasta 20.vuosisadan puolella.

Peruna oli meilläkin se toinen leipä ja sen käyttö näyttää lisääntyneen etenkin 1870-luvulta lähtien ja pysyneen hyvin korkealla aina 1950- luvulle ja jopa 1970-luvulle saakka.

Aikoinaanhan talonpojat olivat meilläkin synkästi vastustaneet perunoiden kylvämistä peltoonsa. Venäjällä asian turvaamiseksi oli joskus ollut käytettävä jopa sotaväkeä.

Maito oli kolmas perinteinen ravinnon kulmakivi ja sitä näköjään nautittiin tai ainakin tuotettiin varsin paljon, yli puoli litraa/hlö jo 1860-luvun alussa. Siitä määrä nousi ja näyttäisi 1930-luvun lopulla ylittäneen jo puolitoista litraa.

Tosin suurin osa maidosta oli pitkään kuorittua eli kurria. Kerma erotettiin ja kirnuttiin voiksi, joka taas myytiin ulkomaille. Myös juusto oli vientitavaraa, sen määrä suomalaisen ruokavaliossa pysyi hyvin pienenä, muutamassa grammassa aina 1950-luvulle asti, jolloin määrä alkoi nopeasti ja tasaisesti kasvaa ja oli 1990-luvulla jo noin 35 g/päivä.

Voin käyttö oli enimmillään 1960-luvulla, jolloin se nousi noin 50 grammaan päivässä/hlö, pudotakseen siitä 1990-luvulle tultua noin viiteentoista grammaan. Samaan aikaan margariinin kulutus kasvoi.

Liha on aina ollut suomalaisen ruokavalion tukijalka, vaikka sen nauttiminen on jakaantunut aika epätasaisesti, kuten vuosilta 1966 ja 1990 käytettävissä olevat tutkimukset osoittavat.

Kyllä lihaa syötiin 1860-luvullakin, ainakin joku sitä söi ja keskimäärä päivässä oli vuosina 1860-1862 peräti 71 grammaa. Samaan aikaan meni kalaa 26 grammaa. Vuosikymmenen lopun nälkävuosina luvut varmasti olivat aivan erilaisia.

Itse asiassa lihaa ja kalaa meni päivässä yhteensä noin 100 grammaa 1860- luvulta aina 1950- luvun alkuun, sotavuosien muodostaessa pienehkön notkahduksen. Sen jälkeen kulutus kasvoi ja määrä lähes tuplaantui.

Sotavuodet, jolloin nälänhätä oli jo häämöttämässä, näkyvätkin notkahduksena käyrissä, mutta tässä muutos näyttää yllättävän pieneltä, mikä heijastanee tässä käytettyjen tilastojen epätarkkuutta.

Suhteellisen uusi ja käytännössä aivan uusi herkku pöytiin ilmestyi 1960-luvulla, nimittäin kana ja oikeastaan broileri. Pakastebroilerien täyttämien pakastearkkujen ilmestymisen uistan itsekin. Tämän herkun halpuus oli eräänlainen ihme.

Vuosina 1968-1970 kananlihan kulutus oli vielä vaatimattomat 2,2, grammaa päivässä/hlö. Siitä se nousi tasaisesti ja saavutti vuosina 1992-1993 jo lukeman 20,1. Nousu oli siis liki kymmenkertainen.

Aikoinaan ravitseva, kaloripitoinen ruoka oli raskaan ruumiillisen työn tekijälle välttämättömyys. Niinpä ruokavalio eri yhteiskuntaluokissa jakaantuikin hyvin epätasaisesti, samoin kuin kehon rasvapitoisuus.

Yleensä vain varakkailla oli varaa tulla lihaviksi.

Tätä kuvaa muuan Ernst Lampénin kasku, jossa isäntämies oli mennyt Savonlinnan kylpylaitokselle hoitoja ottamaan. Siellä oli muuan toinenkin vauraan näköinen mies ja niinpä sitäntä tekemään tuttavuutta:  

-kukahan se työ mahatte olla?

-minä olen Rantasalmen provasti.

-vaen niin. No sitähän minä, että provasti, kun teillä on noin iso maha!

-iso mahahan se on teilläkin. Olettekos tekin provasti?

-ei, kun minä oon muuten vuan laeska mies…

 

Toki kulutustottumukset olivat riippuvaisia monesta muustakin asiasta.

Joka tapauksessa vielä vauraalla 1960-luvulla voitiin huomata suuria eroja eri kansalaisryhmien dieetissä. Vuonna 1966 maanviljelijäperheissä syötiin viljatuotteita, leipää ja puuroa jauhoina laskien 360 g/vrk/hlö, kun määrä oli johtajatason toimihenkilöillä 218 g ja työläisillä 263 g.

Lihaa taas kului maanviljelijöillä 1966 80 g, johtajilla 97 g ja työläisillä 96 g.

Vuoteen 1990 mennessä dieetit olivat muuttuneet siten, että maanviljelijät söivät enää 243 g viljatuotteita, mutta jo 164 g lihaa. Johtajilla luvut olivat 156 g viljatuotteita ja 112 g lihaa ja työläisillä 166 g viljatuotteita ja 142 lihaa (luvut pyöristettyjä).

Mitä lihaan tulee, Suomen kansa on aina rakastanut sikaa ja kun rahaa alkoi olla, lisääntyi tämän herkun nauttiminen. Määrä nousi 1950-luvun alun 34 grammasta 1970-luvun alun 81 grammaan, josta lähtien se alkoi laskea.

Kun muistaa 1950-luvun ”ainaisen” läskisoosin ja karjalanpaistin, tämä saattaa tuntua oudolta, mutta tyypillinen ruokavalio raskaan työn tekijöillä oli tietenkin toinen kuin konttoristeilla.

Kalan määrä on tasaisesti lisääntynyt. 1800-luvulla se näyttää olleen aika pieni, 1860-luvun alussa 26 g/hlö/vrk, josta se vielä hieman putosi ja oli 1950-luvun alussakin vain 17 g.

Silloinpa ei ollutkaan kasvatettua lohta, vaan saatiin useinkin tyytyä ruotoiseen särkeen ja ahveneen, ellei nyt muikunpyytäjiä ollut seudulla tai ostettu kaupasta silliä tai suolasilakkaa. Merestä silakkaa toki sai ostamattakin.

Kaiken kaikkiaan kalan ja metsänriistan tilastoinnissa lienee melkoisia ongelmia.

Joka tapauksessa kalan kulutus nousi sotien jälkeen huomattavasti ja hätyytteli 1980-luvun lopulla jo 50 g/vrk lukemia. Siinäpä tietenkin näkyy Kekkosen kirjoloheksi kastaman sateenkaariraudun eli forellin kasvatus ja myös norjalainen kassilohi. Molemmat olivat aikoinaan erikoisherkkuja.

Muistamme, miten Sandels Partalassa tarjosi pastorille tekovaatimattomasti hienoimpia juhlaruokia, niiden joukossa hän mainitsi forellin (suomeksi: ”Kas, pastori, lohtapa nyt!”). Tänään kyseessä on jokapäiväinen arkiruoka.

Kun ihmiset söivät ja pystyivät hankkimaan yhä enemmän uusia herkkuja, juustoista ja broilereista kasvatettuun kalaan ja vastaavaan, kutistui tietenkin viljan ja perunan osuus ruokavaliossa.

Vehnäleivällä ei ole enää sataan vuoteen ollut ylellisyyden leimaa ja itse asiassa keskiverto suomalainen syö nyt päivittäin sellaisia herkkuja, joista hän vielä sata vuotta sitten tuskin uskalsi haaveilla. Sataviisikymmentä vuotta sitten oli vielä alueita, joissa sanonta ”hän syö koko vuoden selvää leipää (ilman sekoitettua pettua)” tarkoitti samaa kuin ”hän on upporikas”. Näinhän Topelius todistaa.

Tämän tilanteen saavuttaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Maa on kohotettu takapajuisesta ”kehitysmaasta” eturivin vauraaksi kansakunnaksi ja sen on kovalla työllä ja järkeään käyttäen saanut aikaan suomalainen mies. Toki siinä souvissa on apuakin tarvittu, ei sillä, mutta kyllä päähenkilö ansaitsee työstään tunnustuksen.

Viitsisikö vielä sanoa, että kyseessä on nimenomaan heteroseksuaalinen cis-mies, mikäli pysytään olennaisessa, eikä ruveta kaivelemaan esille marginaalien ansioita, jotka sinänsä toki myös ovat olemassa, turhapa sitä olisi kiistäkään.

Nyt meillä on varaa olla syömättä mitä ikinä tahdommekaan tai siis emme tahdo. Tämä tilanne ei kuitenkaan ole syntynyt tuosta vaan, mieltä osoittamalla tai itkupotkuraivarin avulla ja se voisi olla aivan toisenlainenkin, elleivät ne, jotka tämänkin ihmeen ovat aikaan saaneet, olisi aikoinaan saaneet vaatimattomaksi palkakseen useinkin vain järsiä naurista ja hörpätä piimänsintua päälle.

Luulen, että tekee hyvää välillä muistella sitä, miten uutta tämä perustarpeidenkin täysi tyydyttäminen edes ruuan osalta meidän maassamme on.

Mehän olimme Aleksanteri I:n ja Napoleonin jakaessa maailmaa vielä viheliäistä korpea, jonka omistaminen ei tuntunut riittävältä palkkiolta siitä, että joutui käymään talvella raskasta korpisotaa ja sai vielä kestää Englannin kauppasaartoa.

Moldaviastahan Venäjän kansa haaveili. Siellä vuosivat rieska ja hunaja, siellä viini virtasi ja aurinko helotti…

 

 

Timo Vihavainen ma 13.05. 22:10

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Konnien parista

ma 21.10. 23:44

Alas lehmät?

pe 18.10. 00:26

Venäläinen historian oppikirja

ti 15.10. 23:04

Dosenttitason kirjallisuutta

ma 14.10. 22:42

Oikeus tyhmyyteen

su 13.10. 11:30

Suomalainen kasakkaupseeri

pe 11.10. 22:34

Diletant

to 10.10. 23:42

Rankkoja puheita

ke 09.10. 00:24

Vailla omininaisuuksia

ma 07.10. 23:27

Muuan aikamme dilemma

su 06.10. 21:24

blogit

Vieraskynä

Mitä vikaa koulushoppailussa?

pe 18.10.2019 00:31

Juha Ahvio

Ristiretkihistoriallisia mietteitä Portugalin Coimbrassa ja Lissabonissa

ma 21.10.2019 23:47

Professorin Ajatuksia

Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

ma 21.10.2019 23:43

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Lähi-idästä uhkaava pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti

pe 11.10.2019 22:36

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Saksan mallia koohotetaan Suomeen! Ajojahdit alkavat?

su 06.10.2019 21:34

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

"Oululainen mies" raiskasi - kertoo Yleisradio ja johtaa kansalaisia harhaan

to 17.10.2019 13:09

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Käräjäoikeuden virkavirhe?

pe 11.10.2019 20:00

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Konnien parista

ma 21.10.2019 23:44

Matti Viren

Onneksi meillä on hyvinvointivaltio

su 06.10.2019 21:39