Kreikan uusi hallitus alkaa ratkoa vuosia kestäneen sosialistisen hallinnon aiheuttamia vahinkoja

Halu edistää myös Kreikan välisiä suhteita niin Amerikan kuin Israelin kanssa

Ulkomaat la 27.07.2019 00:01

Kreikan kansainvälisiin ja ulkopolitiikkaa koskeviin asioihin laaja-alaisesti perehtynyt Maria Polizoidou vakuuttaa Gatestone -instituutin artikkelissaan, että Kreikan vaalit olivat alku uuden lupausten aikakaudelle, kun keskusta-oikeistolainen Uusi demokratia -puolueen johtaja Kyriakos Mitsotakis voitti virassa olleen pääministerin, vasemmistolaisen hallituspuolue Syrizan johtajan, Alexis Tsiprasin.

Konservatiivit rökittivät vasemmiston 7. heinäkuuta pidetyissä Kreikan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa ja annetut äänet kuvastavat Maria Polizoidoun mukaan Kreikan kansan kokemaa turhautumista ja inhoa paitsi Syriza-johtoisen hallituksen epäonnistumisista, jotka aiheuttivat tuhoa taloudelle ja valtion laitoksille; myös siitä seuranneesta laajalle levinneestä korruptiosta ja sekasorrosta, joka oli vallannut maan.

Parlamenttivaalit järjestettiin pari kuukautta etuajassa, koska hallitseva vasemmistolainen Syriza-puolue hävisi EU-vaaleissa Uudelle Demokratialle kymmenen prosenttiyksikköä. Se on Kreikassa suurin tappio hallitsevalle puolueelle EU-vaaleissa ikinä.

Uusi hallitus aloitti työnsä, jolla on selvästi aitona tarkoituksenaan vaatimus välittömästä muutoksesta.

Esimerkiksi uusi kansalaisten suojeluministeri Michalis Chrysochoidis ryhtyi toimiin poliisivoimien uudistamiseksi. Hän ilmoitti tehostavansa lainvalvontatoimia entisestään parantamalla rekrytointipolitiikkaa, vahvistamalla rikollisuuden vastaisia ​​yksiköitä ja mahdollistamalla ratsiat "no-go" -alueille, kuten Exarchiaan, joka on huumekauppiaiden, anarkistien ja laittomien maahanmuuttajien pesäpaikka.

Uusi hallitus on siirtänyt laittoman maahanmuuton käsittelyn maahanmuuttopolitiikasta vastaavasta ministeriöstä kansalaisten suojelusta vastaavan ministeriön alaisuuteen suhtautumalla ongelmaan kansallisena turvallisuusuhkana.

Uuden hallituksen esittämät talousuudistukset sisältävät huomattavia veronkevennyksiä, tiukan linjan työntekijöiden oikeuksien loukkaamisessa, suurten ulkomaisten investointien tukemisen ja terveydenhuoltojärjestelmän epäkohtien parantamisen, jonka ensimmäinen vaihe on ollut Ateenan sairaaloiden yllätystarkastukset.

Mitsotakisin johtama hallitus on muuttamassa myös ulkopolitiikan suuntaa korostamalla halua edistää Kreikan ja Amerikan välisiä suhteita. Yksi askel läheisempää liittoa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon kanssa havainnollistaa Juan Guaidon tunnustaminen Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi hänen taistelussa Nicolás Maduroa vastaan.

Toinen askel on suhteiden vahvistaminen Israelin kanssa. Uuden hallituksen jäsenten on itse asiassa dokumentoitu kertoneen Israelin pääministeri Benjamin Netanyahulle, että he tukevat Kreikan suurlähetystön siirtämistä Tel Avivista Jerusalemiin, kuten Trump on tehnyt.

Mitsotakis on törmännyt ongelmiin kuitenkin Berliinissä ja Brysselissä pyrkiessään vähentämään budjettiylijäämätavoitteita.

Maria Polizoidoun mielestä Saksan ja euroalueen johtajien kannattaisi ymmärtää kaksi tärkeää asiaa: ensinnäkin se, että Kreikkaa ei enää hallitse Syriza-puolueen epäluotettavat populistit; ja toiseksi, että suuret ylijäämät ovat todellisuudessa varoventtiili velkojen takaisinmaksua varten.

Polizoidou huomauttaa, että Kreikalla on nyt yksipuoluehallitus, jolla on laaja enemmistö parlamentissa; mikä tarkoittaa, että sitä ei pakoteta myönnytyksiin marxilaisten ja sosiaalidemokraattien kanssa.

Polizoidou näkee, että tämä tilanne enteilee hyvää Mitsotakisin suunnittelemien suurten taloudellisten ja yhteiskunnallisten uudistusten kannalta - joita hänet äänestettiin ottamaan tehtäväkseen:

"Hän ansaitsee mahdollisuuden kotimaassaan ja ulkomailla todistaa, että talouden avaaminen samalla kun saadaan kuriin Kreikan demokratiaa uhkaavat voimat, voidaan ratkoa vuosia kestäneen sosialistisen hallinnon aiheuttamat vahingot."

 

 

Tytti Salenius la 27.07. 00:01

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot