Kun kristittyjä teurastetaan, valtamedia ummistaa silmänsä

"Neljällä oli risti kaulassaan - heidät tapettiin. Murhaamisen jälkeen muslimit varoittivat kaikkia muita kyläläisiä, että jos he eivät käänny islamiin, myös heidät tapettaisiin"

Ulkomaat ma 09.09.2019 20:34

"Häntä käskettiin kieltämään Kristus, ja kun hän kieltäytyi, hänen oikea kätensä hakattiin irti. Kun hän kieltäytyi uudelleen, käsi katkaistiin kyynärpäästä asti, ennen kuin häntä ammuttiin otsaan, niskaan ja rintaan."

Näin nigerialainen kristitty Enoch Yeohanna kertasi CBN Newsille äskettäin isänsä murhaa vuonna 2014.

Nigeriassa tapahtuvat kristittyihin kohdistuvat verilöylyt on määritelty "maailmanlaajuiseksi painajaiseksi".

"Kristittyjen vaino koko maailmassa on yksi aikamme suurimmista pahuuksista", kirjoittaa kristittyjen vainon lievittämiseen omistautuneen Nasarean.orgin perustaja Fr. Benedict Kiely.

"Valtamedia on erityisen hiljaa ​​kristittyihin kohdistuvista hyökkäyksistä. Samalla viikolla, kun tapahtui kauhea hyökkäys moskeijaan Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa - surmattiin Nigeriassa hirviömäisesti ja häikäilemättömästi yli kaksisataa kristittyä. Jälkimmäisestä ei juuri ollut mitään mainintaa uutisissa. Ei ollut marsseja marttyyrikuoleman kärsineiden kristittyjen puolesta, ei hallitusten määräämää kirkonkellojen soittoa, "Je suis Charlie" -t-paitoja... ei lainkaan julkista paheksuntaa", Benedict Kiely huomauttaa.

Boko Haram -muslimitterroristit sivalsivat heinäkuun lopulla kristittyjen naisten korvat irti siepattuaan heidät kotoaan yöllisessä hyökkäyksessä pääosin kristityssä Gagalarin kaupungissa Pohjois-Kamerunissa.

Uskonsa vuoksi kärsiviä vainottuja kristittyjä tukeva kansainvälinen kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö Barnabas Fund kertoi, että "muslimit tunkeutuivat koteihin, tarttuivat naisiin ja retuuttivat heidät Yagouan piirin Gagalarin kaupungin laitamille, missä he leikkelivät yhden korvan jokaiselta uhrilta".

Islamilaista salafisti-ideologiaa julistava Boko Haram on terrorisoinut Nigerian kristillisiä yhteisöjä viimeisen vuosikymmenen ajan ja on nyt levittänyt väkivaltaista ideologiaansa Kameruniin, Tšadiin ja Nigeriin - ja vaikuttaa voimistuvan koko ajan, kuten Gatestone -instituutin arvostettu vanhempi tutkija ja turkkilainen toimittaja Uzay Bulut osoittaa 4.9.2019 päivätyssä Gatestone -instituutin artikkelissaan "Boko Haram: Veristä terrorismia, ei loppua näköpiirissä".

Tšad-järveä ympäröivällä alueella toimiva Boko Haram on tehostanut hyökkäyksiään pääasiassa kristittyjen asuttamissa Kamerunin pohjoispuolella sijaitsevissa kylissä.

Kristityt kylät ovat säännöllinen kohde Boko Haram -muslimiterroristien rynnäköille, kuten Grossin kylässä, jossa on tapahtunut ainakin kaksi hyökkäystä tänä vuonna, kun Boko Haram murhasi naisen ja 16-vuotiaan pojan kesäkuussa. Poika kaapattiin 1. kesäkuuta ja tapettiin myöhemmin - nainen murhattiin pensaikkoon, kun hän oli keräämässä ruohoa lampailleen 8. kesäkuuta.

Boko Haram, jonka nimi tarkoittaa "länsimainen koulutus on syntiä", on tunnettu raaoista hyökkäyksistä naisiin ja lapsiin. Surullisen kuuluisa tapaus lienee terroristiryhmän pääasiassa 276 kristityn koulutytön joukkosieppaus Koillis-Nigeriasta Chibokista huhtikuussa vuonna 2014. Vuonna 2018, kun noin 100 tyttöä pidettiin yhä vankeina, Boko Haramin johtaja kertoi, että he eivät pääse palaamaan kotiinsa.

Elokuussa tänä vuonna Kamerunissa Raamatun kääntäjä Angus Fung teurastettiin ja hänen vaimonsa käsivarsi katkaistiin.

Myös katolinen pappi David Tanko tapettiin elokuun lopulla Nigeriassa, ja hänen autonsa ja ruumiinsa tuikattiin tuleen. Lisäksi toinen nigerialainen pappi, Paul Offu, murhattiin ampumalla elokuun ensimmäisenä päivänä. Viime vuonna kaksi katolista pappia ja 13 seurakuntalaista oli uhrien joukossa yhdessä hyökkäyksessä Nigeriassa.

Neljä kristittyä teloitettiin Burkina Fasossa 27. kesäkuuta siksi, että heillä oli ristit kaulassaan.

Kun kylän asukkaat olivat kokoontuneet yhteen jakaamaan tarinoita ja päivän tapahtumia - kuten Länsi-Afrikan yhteisöt tekevät usein iltaisin - "muslimit saapuivat ja pakottivat kaikki painamaan kasvonsa maahan", kertoi piispa Laurent Birfuoré Dabiré Dorin hiippakunnasta.

"Sitten he tutkivat heidät. Neljällä oli risti kaulassaan, joten he tappoivat heidät, koska he olivat kristittyjä. Murhaamisen jälkeen muslimit varoittivat kaikkia muita kyläläisiä, että jos he eivät käänny islamiin, myös heidät tapettaisiin."

Sadat kristityt, mukaan lukien 433 lasta, "kohtaavat hyökkäyksiä tai pakenevat islamistien raivoa Malissa", missä esimerkiksi 10. kesäkuuta 100 miestä, naista ja lasta teurastettiin Sobame Dassa, joka on pääasiassa kristillinen kylä.

Hyökkäykseen todennäköisesti syyllistyneet olivat Fulani-muslimeja, joista on viime aikoina tullut Boko Haramiin verrattavissa oleva uhka kristityille.

Fulani-muslimit sytyttivät kylän palamaan ennen lähtöään ja useat surmatuista paloivat elävältä.

"Noin 50 raskaasti aseistettua miestä saapui moottoripyörillä ja lava-autoilla", eräs hengissä säilynyt muistelee. "He ensin ympäröivät kylän ja hyökkäsivät sitten - kaikki, jotka yrittivät paeta, tapettiin. Ketään ei säästetty - ei naisia, lapsia, eikä vanhuksia." Turvallisuuslähteet vahvistivat, että hyökkääjät tappoivat myös kotieläimiä. Kylä "käytännössä pyyhkäistiin pois".

"Miekka ja sapeli, Islamin ja lännen välisen sodan tuhat neljäsataa vuotta (1400 vuotta)" -kirjan kirjoittaja, Lähi-idän ja islamin asiantuntija ja Gatestone -instituutin arvostettu vanhempi tutkija Raymond Ibrahim kokoaa joka kuukausi katsauksen kristittyjen vainoista ja hänen viimeisin kartoitus avaa näkymän tällä kertaa kristittyihin kohdistuneista vainoista kesäkuulta 2019 ja on päivätty 25. elokuuta otsikolla "Tässä kaupungissa ei enää ole yhtään kristittyä".

Muslimien harjoittama kristittyjen vainoaminen lisääntyy hurjaa vauhtia, josta Oikea Media on kirjoittanut muun muassa artikkeleissa "Kristittyjen vainoaminen jo lähellä kansanmurhaa" 2. heinäkuuta ja 14. helmikuuta "Paavi ei välitä kristittyjen vainoista islamilaisissa maissa".

Raymond Ibrahimin kuukausittaisissa raporteissa todistetaan, että tällainen vaino ei ole satunnaista, vaan pikemminkin järjestelmällistä ja tapahtuu kielestä, etnisyydestä tai sijainnista riippumatta.

Kristittyjen vainoa seuraavan amerikkalaisen kansalaisjärjestön, Open Doorsin puheenjohtaja David Curry on määritellyt kristityt naiset "maailman vainotuimmaksi ryhmäksi".

Nigeriassa Boko Haramilla on edelleen hallussaan kidnapattu tyttö, Leah Sharibu.

Sharibu siepattiin helmikuussa 2018 yhdessä 109 muun tytön ja yhden pojan kanssa Dapchista Nigerian koillisosassa. Näistä tytöistä viisi kuoli vankeudessa ollessaan.

Hänet olisi voinut vapauttaa yhdessä koulukavereidensa kanssa, mutta Leah kieltäytyi luopumasta kristillisestä uskostaan.

Kristittyjä naisia ​​siepataan ja orjuutetaan myös Pakistanissa.

"Joka vuosi ainakin tuhat tyttöä kidnapataan, raiskataan ja pakotetaan kääntymään islamiin, jopa kiristetään menemään naimisiin kiduttajiensa kanssa", sanoo Tabassum Yousaf, italialaiseen kansalaisjärjestö St. Egidioon yhteydessä oleva katolinen asianajaja. Tällaista tapahtuu myös Egyptissä, missä kristityt naiset kohtaavat sieppauksia, raiskauksia, pahoinpitelyä ja kidutusta.

World Watch Monitor on haastatellut miestä, joka oli ollut itse aiemmin sieppajana. Hän selittää:

”Ryhmä sieppaajia tapaa moskeijassa keskustellakseen mahdollisista uhreista. He seuraavat tarkkaan kristittyjen taloja ja seuraavat kaikkea, mitä tapahtuu. Tältä pohjalta he kutovat hämähäkinverkkoa [tyttöjen] ympärille.”

”Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, tytöt pakotetaan myös avioliittoon ankaraa islamia noudattavan muslimin kanssa. Heidän aviomiehensä eivät rakasta heitä, he vain naivat heidät tehdäkseen hänestä muslimin. Häntä lyödään ja nöyryytetään. Ja jos hän yrittää paeta tai kääntyä takaisin alkuperäiseen uskontoonsa, hänet tapetaan."

Tunnetuin vainotuista kristityistä naisista lienee Asia Bibi, joka vietti lähes vuosikymmenen Pakistanin vankilassa "jumalanpilkasta" - allahinpilkka-syytöksistä. Suurimman osan tuosta ajasta hän oli kuolemaantuomittu, ennen kuin hänet vapautettiin. Toukokuussa hänet lennätettiin Kanadaan, missä hänen perheensä saatettiin taas yhteen.

Bibin mukaan:

"Kun tyttäreni kävivät katsomassa minua vankilassa, en koskaan itkenyt heidän nähden, mutta kun he lähtivät tapaamasta minua vankilasta, itkuni oli täynnä kipua ja surua. Ajattelin koko ajan heitä, miten he elävät."

Asia Bibi vetoaakin nyt oikeudenmukaisuuteen Pakistanin ankarien jumalanpilkkalakien uhrien puolesta paljastaessaan aikovansa muuttaa Eurooppaan lähikuukausina, tosin hänen määränpäänsä ei uskota olevan Iso-Britannia.

Italialainen kulttuurituottaja-kirjailija ja toimittaja Giulio Meotti on Uzay Bulutin ja Raymond Ibrahimin ohella niin ikään jälleen kiinnittänyt huomiota Gatestone -instituutin 8. syyskuuta päivätyssä artikkelissaan kristittyjen joukkomurhaamiseen, jolta "media ummistaa silmänsä".

Meotti viittaa Vatikaanin tiedonantoon, joka koskee valmisteluasiakirjaa Paavi Franciscuksen 15. lokakuuta 2017 antamasta julistuksesta kutsua Amazonin ulkopuolella olevien alueiden piispat 6.-27. lokakuuta 2019 Roomassa järjestettävään synodin erityiskokoukseen pohtimaan aihetta: "Amazonia: Uudet polut kirkolle ja integroidulle ekologialle".

Italialaisen La Stampan haastattelussa paavi Francis on todennut, että yksi Amazonin alueen suurimmista haasteista on "väestön ja alueen elämään kohdistuva uhka, joka johtuu yhteiskunnan hallitsevien sektoreiden taloudellisista ja poliittisista eduista".

Roomassa pidettävän Amazonin synodin ohjelmassa keskitytään muun muassa "uhanalaiseen elämään", "inkulturaatioon ja kulttuurienvälisyyteen" ja "alkuperäiskansoihin".

Meotti muistuttaakin, että on kuitenkin toinenkin ryhmä "alkuperäiskansoja", joiden elämä on "uhattuna" ja jotka elävät olemassa oloa koskevan fyysisen "tuhoutumisen" alaisena.

"He ovat vainotut kristityt, ja Vatikaanin tulisi omistaa seuraava kirkolliskokouksensa (synodi) heille", Meotti esittää ja huomauttaa, että NASA:n satelliittien havaitessa Amazonin tulipalot, se sai maailman johtajat lupaamaan suojelua sademetsille, mutta "kristittyjen polttamista, paloittelemista ja murhaamista satelliitit eivät seuraa, eikä heidän kärsimyksiään näy televisioissa ja sanomalehdissä".

"Itse asiassa lännessä näyttää siltä, ​​kuin kristittyjen vainoa ei edes olisi olemassa. Vatikaani, paavi Franciscus, muut papit ja tiedotusvälineet voivat valita: tuoda esiin nämä vainotut kristityt tai heitä tullaan syyttämään tahallisesta sokeudesta."


 

Tytti Salenius ma 09.09. 20:34

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

Klo 10:35.

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot