Kaikille lienee selvää, että suhdannekäänne on tapahtunut, Euroalueen BKT:n on ollut laskussa 2017 viimeisen neljänneksen jälkeen ja loppuvuonna kasvu voi hyvinkin jäädä alle yhden prosentin 1. kuva). Siksi on selvää, että työllisyyden kehitys ei loppuvuonna, ensi vuodesta puhumattakaan, tuota suurempaa ilon aihetta hallitukselle. Työttömyyden lasku on jo nyt selvästi pysähtynyt ja sen peilikuvana työllisyydenkin kasvu voi jäädä nollille tai peräti laskea. Kehityksestä saa viitteitä tarkastelemalla alkaneita ja päättyneitä työttömyysjaksoja. Kuvasta 2 käy ilmi, että pian Kataisen hallituksen aloitettua toimintansa työllisyyden virroissa tapahtui käänne huonompaan: alkaneet työttömyysjaksot ylittivät selvästi päättyneet jaksot, eli työttömyys alkoi kasvaa. Käänne parempaan tapahtui vasta 2017 keväällä, mutta tältä osin noususuhdanne näyttää jääneen lyhytaikaiseksi. Kuukausitasolla alkaneet työttömyysjaksot ovat taas ohittaneet päättyneet jaksot, joten on odotettavissa, että työttömyysluvutkin kääntyvät kohta nousuun.

Siksi puheet 75 prosentin työllisyysasteista lähitulevaisuudessa kuulostavat kovin utopistisilta, mikäli ainoa muuttuva tekijä on suhdannekehitys. Näillä näkymin se onkin ainoa, joka vaikuttaa työllisyyskehitykseen; hallituksen 25 kohdan ohjelmalla on korkeintaan promilletason vaikutus työllisyysasteisiin (eikä välttämättä edes positiivinen). Siksi tuntuu aika turhanaikaiselta toistella hallituksen työllisyystavoitteista: niiden aika meni jo.

Se, mikä työllisyysasteissa (kuva 3) ehkä eniten pistää silmään, on 15-75 -vuotiaiden työllisyysasteen kehitys. Ylensä päähuomio kiintyy 15-64-vuotiaiden tilanteeseen, mutta väestön ikääntymisen myötä ensin  mainittu ikäryhmä (ja nimenomaan 65-74 -vuotiaat) tulee kaiken aikaa tärkeämmäksi. Niin kuin oheisesta kuviosta ilmenee, ongelma on siinä, että 65-74 -vuotiaiden työllisyyskehitys jäi itse asiassa aika pahasti jälkeen nuorempien ikäluokkien kehityksestä 2011 jälkeen ja etenkin mini-korkeasuhdanteessa 2016-2019. Havainto on tärkeä ajatellen työvoiman ”riittävyyskeskustelua”: 65-74 -vuotiaissa on selvästi käyttämättömiä reservejä. Tuntuu siltä, että heidän työllistämisestään on jotenkin luovuttu ehkä kuvitellen, että se on liian vaikeaa. Mutta on paikallaan käyttää vertailukohtana tilannetta ennen 1990-luvun alun suurta lamaa. Silloin työllisyysasteiden ero oli vajaa seitsemän prosenttia, nyt ero on yli kymmenen.

Maahanmuuttajien työllisyysasteet ovat edelleenkin selvästi alempia kuin kantaväestöllä ja vastaavasti työttömyysasteet yli kaksinkertaiset (kuva 4). Jos työllisyys jälleen heikkenee, epäsuhta todennäköisesti vain kasvaa. Sama tilanne on tosin kaikissa maissa: maahanmuuttajien integroiminen työmarkkinoille onnistuu paremmin paperilla kuin käytännössä.

Selvästikin työllisyyskehitys on haasteellinen; olisi varmaan syytä jo nyt pohtia toimia, joilla työllisyyteen voidaan toden teolla vaikuttaa. Tarvittavien toimien sisällöstä vallitsee ekonomistikunnan keskuudessa itse asiassa melkoinen yksimielisyys. Ongelma on enemmänkin kiinni poliittisesta tahdosta. Ja ennen kaikkea se on kiinni siitä, tekeekö hallitus tarvittavat päätökset, vai ulkoistaako se ne muille asiasta kiinnostuneille.

Ikäryhmät 15-64 ja 15-74