Väkivalta seksuaalivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt Saksassa, mutta tekijäryhmästä vaietaan

Luemme usein homovihamielisestä väkivallasta islamilaisissa maissa, mutta silti Saksassa vaietaan, että väkivalta lähtee pääosin maahan muuttaneiden muslimien taholta

Ulkomaat pe 04.10.2019 00:25

"Väkivalta seksuaalivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt Saksassa, mutta tekijäryhmistä vaietaan"

Väkivalta lesboja, homoja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia vastaan on lisääntynyt rajusti Saksassa viime vuosina, selviää Saksan hallituksen vasemmistopuolue Linkelle antamasta vastauksesta. Kun rikospoliisi kirjasi vuonna 2013 vielä 50 väkivallantekoa, niin viime vuonna tekojen määrä oli 97. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla poliisin tietoon on tullut jo 58 tapausta.

Tichys Einblick-verkkolehdessä ihmetellään tässä yhteydessä, miksi hallitus, valtapuolueet ja valtamedia eivät kerro, mistä väkivalta tulee, ketkä seksuaalivähemmistöjen päälle tavallisimmin käyvät, mihin ennaltaehkäisevät ja valistustoimet olisi kohdistettava, keitä ja mitä homojen ja lesbojen olisi olisi varottava.

"Luemme raportin toisensa jälkeen homovihamielisestä väkivallasta islamilaisissa maissa, mutta silti Saksassa vaietaan, että väkivalta lähtee pääosin maahan muuttaneiden ja entisestään määräänsä lisäävien muslimien taholta", kirjoittaa Alxender Wallasch.

Homovihamieliset hyökkäykset alkavat usein jo vastaanottoasuntoloissa, joissa omat maanmiehet nöyryyttävät ja uhkaavat ja usein myös pahoinpitelevät niitä maanmiehiään, jotka ovat joutuneet pelkäämään kotimaassa kuolemaa homoutensa tai muun seksuaalisen suuntutumisensa takia.

"Maahantuotu antisemitismi ja homoviha tulevat entisestään lisääntymään, jos hallitus, ulkoparlamentaariset NGO-liikkeet, vasemmistolaiset, vihreät sekä jopa seksuaalivähemmistöjen omat edunvalvontajärjestöt kieltätyvät avoimesti tunnustamasta tosiaisoita."

"Jos ei haluta poliittisista syistä myöntää, että tällaisia hyökkäyksi on, ja ketkä ovat kasvavan väkivallan takana, silloin ei tilanne ei myöskään parane. Myös he, jotka kieltäytyvät estämästä väkivaltaa ja puolustamasta arvojärjestelmäämme ovat myötäsyyllisiä tilanteeseen", Alexander Wallasch toteaa artikkelissaan.

 

Asiasta uutisoi toimittaja Pertti Rönkkö Facebook-sivullaan.

Jukka Rahkonen pe 04.10. 00:25

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomalaisvastainen Yleisradio esittelee maahanmuuttopolitiikan hedelmiä

to 14.11. 14:09

Matti Viren

Miten korjata rapautuva hyvinvointivaltio?

ke 13.11. 23:58

Jukka Hankamäki

Totuus löytyy taksista

ke 13.11. 21:44

Timo Vihavainen

Saksassako jo heräillään?

ke 13.11. 21:41

Professorin Ajatuksia

Maahanmuuttokissa vaanii myös postissa

ke 13.11. 21:40

videot