Unkari hyväksyi tiistaina 15.6.2021 laajan lainsäädännön, joka kieltää sekä homoseksuaalisuuden että transsukupuolisuuden tuputtamisen alaikäisille ja puuttuu ankarammin pedofiliaan.
Asiasta uutisoivat muun muassa LifeSiteNews ja Breitbart.
Suomessa Yle, Helsingin Sanomat, MTV Uutiset, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ristiinaulitsivat jälleen kerran Unkarin ja räksyttivät, miten "Unkarille voi koitua taloudellisia sanktioita", kuinka laki "rajoittaa ankarasti sananvapautta sekä seksuaalivähemmistöjen ja lasten oikeuksia" ja että "elämisestä on tulossa yhä enemmän ja enemmän epämukavaa, ei pelkästään homoille, vaan käytännössä kaikille".
Unohtunut ei myöskään jankuttaa, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan "monet unkarilaiset torjuvat homofobian ja transfobian sekä hallituksen pyrkimykset levittää vihaa".
”Tämän kaltainen säälimätön ihmisiä sokaiseva propaganda on jokseenkin äärimmäistä. Ja homoseksuaalisuuden sekoittaminen seksuaalirikoksiin on kuvottavaa”, lakialoitetta vastustaneeseen mielenosoitukseen osallistuneen 23-vuotiaan Attila Kelemenin hehkutettiin vaahdonneen.
Iltalehti vertasi lakia "Venäjä-tyyliseen homopropagandalakiin", jollainen on ollut käytössä Venäjällä vuodesta 2013 alkaen.
Kansalaisjärjestöt arvioivat tiedotteessaan ennen lain hyväksymistä, että läpi mennessään ehdotetut lakimuutokset rajoittaisivat vakavasti ilmaisunvapautta ja lasten oikeuksia. Järjestöt syyttivät Unkaria eurooppalaisten arvojen vastaisten diktaattorimaisten mallien mukailemisesta.
On huomattava, että Unkarin uusi lainsäädäntö kieltää pornografisen materiaalin ja homoseksuaalisuutta tai transsukupuolisuutta kuvaavan sisällön näyttämisen alle 18-vuotiaille. Muita toimenpiteitä ovat seksuaalirikollisten rekisteröinti, seksuaalikasvatusta koskevat säännökset ja tiukemmat lapsipornografian vastaiset toimet.
Kiellot sisältyvät lainsäädäntöpakettiin, joka on suunnattu ensisijaisesti pedofiilejä vastaan, esimerkiksi luomalla hakukelpoinen valokuvarekisteri kaikista lasten hyväksikäyttäjistä maassa, rangaistuksia koventamalla ja estämällä heidät monista ammateista, jotka voivat saattaa heidät kosketuksiin lasten kanssa, kuten työpaikoissa urheilujoukkueissa, rannoilla ja eläintarhoissa.
Unkarin parlamentti hyväksyi lakiehdotuksen äänin 157 puolesta ja yksi vastaan. Valtaosa oppositiopuolueista kertoi etukäteen boikotoivansa äänestystä. Äänestystä boikotoineita vasemmistolaisparlamentaarikkoja on paljon vähemmän verrattuna Unkarin konservatiiviseen kahden kolmasosan määräenemmistöön.
Lain lähtökohtana on se, että seksuaalikasvatuksen "tavoitteena ei saa olla sukupuolen vaihtaminen tai homoseksuaalisuuden edistäminen", ja sukupuolivalistusta voivat harjoittaa vain uuden lain mukaiset hyväksytyt henkilöt ja organisaatiot, sanotaan Unkarin hallituspuolue Fideszin lehdistötiedotteessa. LGBT-ideologiaa koskevia rajoituksia sovelletaan myös televisioon ja mainoksiin.
Lain mukaan lasten oikeuksien suojelemisen turvaamiseksi, pornografiaa ja sisältöä, joka kuvaa seksuaalisuutta omien tarkoitusperiensä hyväksi tai edistää poikkeavuutta sukupuoli-identiteetistä, sekä markkinoi sukupuolenvaihdosta ja homoseksuaalisuutta, ei saa asettaa alle 18-vuotiaiden saataville.
Pedofilian vastainen lainsäädäntö on viimeisin toimi Unkarissa vuosia kestäneessä taistelussa suojella lapsia liberaalilta ideologialta ja säilyttää maan kristilliset arvot.
Vuodesta 2018 lähtien, vuodesta 2010 vallassa olleen pääministeri Viktor Orbánin johdolla Unkari on hankkiutunut eroon sukupuolentutkimuksen kursseista, kieltänyt samaa sukupuolta olevien parien adoptiot ja varjellut aitoa avioliittoa sisällyttämällä biologisen perheen kansalliseen perustuslakiin.
Joulukuussa 2020 Unkarin hallitus hyväksyi kansallisen perustuslain muutokset, jossa perhe määriteltiin ”miehen ja naisen väliseksi avioliitoksi ja vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen perustuvaksi”. Samalla vahvistettiin voimaan myös laki, joka kieltää samaa sukupuolta olevien parien adoptoinnin.
Tästä uutisoi tällöin myös Oikea Media.
Perheiden ja lasten suojelun vahvistamiseen tähtäävän perustuslain muuttamista koskevassa tekstissä todettiin:
"Unkari suojelee avioliittoa miehen ja naisen välisenä yhteytenä ja perhettä kansakunnan selviytymisen perustana. Perheen perusta on avioliitto ja vanhemman ja lapsen välinen suhde. Äiti on nainen, isä on mies.”
Mietinnössä huomautettiin, että muutoksen myötä Unkarista tulee "ensimmäinen maa Euroopan unionissa, joka määrittelee perheen käsitteen perustuslaillisella tasolla ja varmistaa lasten häiriintymättömän kehityksen".
Siinä korostettiin lisäksi:
"Unkari puolustaa lasten oikeutta identifioitua syntymäsukupuoleensa ja taata heidän kasvatuksensa, joka perustuu kansakuntamme perustuslailliseen identiteettiin ja kristillisen kulttuurimme arvoihin."
Perustellessaan muutosten taustalla olevaa syytä hallitus mainitsi, että "Lännen uusi ideologinen kehityskulku" teki välttämättömäksi muutokset "suojella lasta mahdolliselta ideologiselta tai biologiselta häirinnältä".
Näiden perustuslaillisten muutosten lisäksi hyväksyttiin lakiesitys, joka sulkee pois samaa sukupuolta olevat parit adoptoimasta lapsia. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta uusi laki rajoittaa adoption ainoastaan aviopareihin, ja tietyt poikkeukset liittyvät tapauskohtaisesti perheenjäseniin tai naimattomiin.
Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat kiellettyjä Unkarin perustuslain nojalla.
Oikeusministeri Judit Varga toi esiin lain pääsisällön: "Pääsääntö on, että vain avioparit voivat adoptoida lapsen eli mies ja nainen, jotka ovat naimisissa."
Kyseinen lakiesitys täydensi toukokuussa 2020 annettua lakia, jonka mukaan syntymä-, avioliitto- ja kuolintodistuksissa on esitettävä henkilön todellinen biologinen sukupuoli, siis "syntymäsukupuoli", itse keksityn ja omaan harhaiseen kokemukseen perustuvan "sukupuoli-identiteetin" sijaan.
Lainsäädäntöpaketti sisälsi säännön, joka kieltää henkilön syntymäsukupuolen vaihtamisen virallisissa hallituksen asiakirjoissa.
"Sukupuoli" korvataan ilmaisulla "syntymäsukupuoli", (birth sex) ja se määritetään henkilön kromosomien ja biologisten sukupuoliominaisuuksien perusteella. Se merkitsee sitä, että kerran syntymässä määritettyä sukupuoliluokkaa ei voida muuttaa.
Kyseinen lakimuutos sai valtamediat yhdessä vasemmiston ja LGBT-aktivistien kanssa arvatenkin raivon valtaan niin Unkarissa kuin muualla Euroopassa.
Maan äänestettyä sukupuolen määrittelyn biologiseen sukupuoleen perustuvaksi aktivistit ja valtamediat väittivät Unkarin vauhdittavan maataan "takaisin keskiaikaan".
Hyökkäyksessään Unkaria vastaan ne uskottelivat transsukupuolisten henkilöiden joutuvan pakenenemaan Unkarista tai muussa tapauksessa ajautuvan jopa itsemurhaan.
Luonnollisesti laki synnytti suuttumusta ja voimakasta kritiikkiä myös niin kutsutuissa "ihmisoikeuksia" ajavissa ryhmittymissä.
Lainsäädännöstä "huolestuneiden" joukossa olivat tietysti mukana myös Euroopan parlamentti, YK:n ihmisoikeusvaltuutettu, Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja Unkarin psykologinen seura.
Naton huippukokouksessa maanantaina 14.6.2021 esiintynyt Joe Bidenkin on aiemmin panettelevaan tapaansa mustamaalannut Unkarin ja sen naapurimaan Puolan demokraattisilla vaaleilla valittuja hallituksia "totalitaarisiksi hallinnoiksi".
Unkari on viime vuosina todella upeasti tehostanut pyrkimyksiään suojella enemmistöltään kristillisen maansa perinteisiä arvoja ja perintöä vasemmiston vaaralliselta LGBT-aktivismilta.
Aiemmin tänä vuonna Unkarin viranomaiset vaativat tiukkoja rajoituksia koskien lapsille suunnattuja LGBT-myönteisiä kirjoja.
Viime vuoden toukokuussa Unkarin pääministeri Viktor Orbán tuomitsi LGBT-ideologian iskostamisen lasten mieliin "rajaksi, jota ei pidä ylittää". "Mielipiteeni lyhykäisyydessään: jättäkää lapsemme rauhaan", hän ilmoitti painokkaasti.
Vuonna 2018 Unkari lisäksi poisti sukupuolentutkimuksen valtion ylläpitämissä yliopistoissa sen jälkeen, kun selvisi, ettei opetusohjelmilla ole tunnistettavissa olevaa tarkoitusta ja ne perustuvat "pikemminkin ideologiaan kuin tieteeseen".
Unkarin pistämästä stopista yliopistojen gender-tutkimusohjelmille uutisoi Oikea Media elokuussa 2018.
Unkarin terveen järjen käyttö ei rajoitu ainoastaan maahanmuuttoon, vaan se ymmärtää torjua myös poliittisen gender-ideologian hyökkäykset.
The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12. 10:35Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12