Terroristeille suojattu henkilöllisyys Ruotsissa -"Todella vaaralliset eivät ole tulleet vielä edes takaisin"

Kunnissa jonne palaajat asettautuvat, ei edes tiedetä, kuinka monta paluumuuttajaa heillä on alueellaan ja valtaosa heistä piilottelee ja välttelee tunnistetuksi joutumista

Ulkomaat ma 26.06.2017 23:43

Sadat muslimit ovat matkustaneet Ruotsista Syyriaan ja Irakiin taistelemaan Islamilaisen valtion puolesta. 150 heistä on palannut Ruotsiin. Sanomalehti Expressen on kartoittanut, mitä epäillyt terroristit tekevät tänään. Muun muassa heillä on vaikeuksia löytää töitä ja osalla on suojeltu identiteetti, kertoo Fria Tider.

Ruotsiin palaavat terroristit elävät usein yksinäistä ja pidättyväistä elämää, esimerkiksi ystävien tai vanhempien luona. Kaksi on jo osallistunut terroritekoihin Euroopassa palattuaan Islamilaisesta valtiosta, mutta valtaosa 150:stä Ruotsiin palanneesta piilottelee eri tavalla ja tekee kaikkensa välttääkseen tunnistamista.

Runsaat 150 "paluumuuttajaa" yrittää palata elämään Ruotsissa. SVT paljasti äskettäin, että kunnissa jonne palaajat asettautuvat, ei edes tiedetä, kuinka monta paluumuuttajaa heillä on alueellaan.

Yksi takaisin Ruotsiin tulleista on 27-vuotias Walad Ali Yousef Malmöstä. Hän liittyi terroristeihin kesällä 2014 ja oleskeli Syyrian Raqqahissa. Hänen peitenimensä IS:ssä on Abu Salah Al Deen Al Kurdi.

Irak-kurditaustainen Yousef lähetteli kuvia ympäriinsä ystäville kehottaen heitä liittymään Islamilaiseen valtioon. Yhdessä kuvassa hän poseeraa Kalashnikovin kanssa ja toisessa kuvassa näkyy, miten hän ampuu konekiväärillä.

Hän palasi Ruotsiin viime vuonna ja on yksi niistä, joka on saanut Ruotsin viranomaisilta suojatun henkilöllisyyden.

Aikaisemmin Yousef tunnettiin paikallisena rikollisena Malmössä muun muassa ryöstöistä ja rahan varastamisesta. Hän itse väittää, että hän vain auttoi Raqqahin uhreja.

Nyt hän valittaa, että ei saa töitä.

"Etsin monia työpaikkoja, mutta en saanut yhtäkään, sillä minun kuvani ovat siellä", hän sanoo Expressenille.

Toinen Ruotsiin palannut on 39-vuotias Bherlin Dequilla Gildo alias Abu Dhirar Filibbini Malmöstä. Hän oli yksi niistä ensimmäisistä, jotka matkustivat Syyriaan taistelemaan. Vuonna 2012 hän patsasteli kuvissa kuolleiden ihmisten kanssa ja kirjoitti, että "se on yksi Assadin koirista". Dequilla Gildo levitti väkivaltaa ja murhaa, mutta elää nyt Expressenin mukaan uudella nimellä Etelä-Ruotsin alueella.

Kaksi muuta niin sanottua paluumuuttajaa on 31-vuotias Sultan Al Amin ja 33-vuotias Al-Hassan Mandlawi Göteborgista. Kun Al Amin palasi Ruotsiin, hän sai ensin työpaikan kuorma-autonkuljettajana Göteborgin Volvolla. Molemmat on myöhemmin tuomittu elinkautiseen terroririkoksista, jotka liittyvät kaksoismurhaan Syyrian Aleppossa keväällä 2013. Teloitus saatiin filmille ja kuvat osoittavat, kuinka nämä kaksi miestä vetävät kurkut auki ja edessä on miehiä kannustamassa.

Maanpuolustuskorkeakoulu esitteli äskettäin kartoituksen 267 ihmisestä Ruotsista, jotka ovat liittyneet Islamilaiseen valtioon ja muihin militantti-islamistiryhmiin Syyriassa ja Irakissa. Sen mukaan 112 ihmistä on edelleen sota-alueella, joista 40 prosenttia on naisia ​​ja monella oletetaan olevan lapsia, jotka he ovat ottaneet mukaansa tai ne ovat syntyneet siellä.

"Kaikki luokitellaan turvallisuusriskeiksi, koska he ovat olleet yhteydessä Islamilaiseen valtioon. Todella vaaralliset eivät ole tulleet vielä edes takaisin", sanoo terrorismiasiantuntija Magnus Ranstorp.

"Ne voivat olla matkalla ja sitten turvallisuuspalvelu hoitelee heidät."

Hän antaa esimerkin Mohamed Belkaidista ja Osama Krayemista, jotka ovat osoittautuneet vaarallisiksi tähän mennessä palanneista.

Osama Krayem julkaisi tammikuussa 2015 kuvan itsestään pukeutuneena naamiointitakkiin, aseistettuna Kalashnikovilla Islamilaisen valtion lippu taustanaan. Hän liittyi sotaan Syyriassa ja palasi sitten Belgiaan, jossa häntä syytetään 32 ihmisen murhasta terrori-iskuissa.

Tänään hän on vangittuna epäiltynä terrori-iskusta Brysselissä.

"Valtaosa heistä ei tee mitään, mutta he ovat edelleen vaaraksi viranomaisille ja se on hoidettava", rauhoittelee terroritutkija Ranstorp.

Magnus Ranstorpin mielestä on tärkeää, että poliisi voisi priorisoida niin, että heistä ei tule yhteiskunnalle vaarallisia.

Tytti Salenius ma 26.06. 23:43

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot