Blogi: Jessica Vahtera, ke 23.08.2017 09:27

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

Viime perjantaina sekä kotikaupunkiini että kotimaahani hyökättiin. Edelleen minun on hyvin vaikea pukea sanoiksi sitä tunneskaalaa, jota olen kokenut perjantaista asti. Suru, ahdistus, viha, pelko. Surusta vihaan ja takaisin siten, että pelko on jatkuvasti läsnä.

 

Arvelin, että tämän surullisen näytöksen myös Suomi tulee kokemaan, mutta en kyennyt arvaamaan, että se tapahtuu juuri Turussa. Siitä asti, kun vuodenvaihteessa tulin töihin Helsinkiin, olen tuntenut oloni turvattomaksi. Välttelen rautatieaseman seutua kuin ruttoa enkä mielelläni matkusta junalla tai metrolla mihinkään. Mutta onko se edes ihme, sillä olenhan monessa mielessä sopiva uhri; vaalea, nuori, kristitty, nainen. Raiskauksia, ryöstöjä ja nyt vielä terrori-isku.

Iskun jälkeen alkoi rasistipallolla heittely. Minua on syytetty niin rasistiksi kuin että hyötyisin poliittisesti jotenkin iskusta. Me olemme varoittaneet jo vuosia tästä. Vuosia me maahanmuuttokriittiset olemme jo pelänneet, että näin tulee käymään. Ihminen, joka väittää jonkun nauttivan tästä, on päästään sekaisin. Minä en nauti siitä, että vilkuilen jatkuvasti olan yli tai siitä, että ystäväni kertoo valitsevansa kenkänsä sen perusteella, että pystyy juoksemaan, jos tarvitsee.

Kuulin, miten joku perusteli, että Turku ei muuttunut - onhan se 800 vuotta vanha ja kokenut valloituksia, sotaa ja paloja. Se ei pidä kuitenkaan paikkansa, sillä nuo asiat eivät kuulu enää tähän vuosikymmeneen. Turku muuttui minulle ja monille muillekin.

Tilanne on aivan absurdi. Tilanne on kuin kotiini olisi hyökätty juuri verisesti ja minua käskettäisiin olemaan pelkäämättä ja pitämään ovi sepposen selällään. Kun sanon, että en uskalla ja että haluan, että saamme olla turvassa, minua syytetään vihapuheesta.


Kyllä minä vihaankin. Vihaan niitä raukkoja, jotka käyvät yhteiskuntamme kimppuun. Terroristit ovat rottia, jotka hyökkäävät selän takaa itseään pienempien naisten kimppuun. Vihaan sitä, että pelkään osallistua suuriin yleisötapahtumiin ja sitä, että joudun miettimään ovatko läheiseni turvassa. Vihaan sitä, että jotkut tahot puolustavat terroristeja mielenvikaisina yhteiskunnan uhreina. Vihaan sitä, että tässä maassa on tehty huonoa maahanmuuttopolitiikkaa ja sen seurauksena pelkään kävellä yksin paitsi pimeällä, nyt myös päivisin eikä tilanteelle edes aiota tehdä mitään. Vihaan sitä, että en saisi pelätä.

Jessica Vahtera ke 23.08. 09:27

Jessica Vahtera

Kansallismielinen nuori, feminismin vastustaja, perussuomalainen aktiivi ja natiivi turkulainen.

tuoreimmat

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05. 17:17

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08. 16:17

Tapaus vihreä poliisi

to 15.08. 14:00

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06. 10:45

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05. 15:56

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04. 19:27

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04. 12:59

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11. 09:55

Me too - valkoinen huora

pe 20.10. 11:19

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08. 09:27

blogit

Vieraskynä

Lukijamme kirje 14.4.2021 poliittisille päättäjille sekä Husin ja THL:n johdolle

su 25.04.2021 21:19

Juha Ahvio

Bidenin USA radikaalin kumouksen kourissa

la 19.06.2021 09:03

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jonkinlainen huimaus meitä vaivaa, kun emme itsenäisyyttä puolusta

ke 16.06.2021 18:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Terveyskeskuskokemuksia Espoossa ja lääkärituonti ulkomailta

to 10.06.2021 13:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista vastaan vaaditaan USA:ssa pakotteita monien Itä-Euroopan johtajien tapaan

ma 31.05.2021 08:52

Heikki Porkka

Kantaväestön korvautuminen ei ole salaliittoteoria vaan tilastollinen fakta

la 29.05.2021 12:50

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Työperäistä maahanmuuttoa?

la 19.06.2021 22:39

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Muuan tragedia

to 13.05.2021 20:28

Matti Viren

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05.2021 20:26