Miksi lääkäri tekee leikkauksen, kun se ei tee potilasta onnelliseksi, eikä sillä saavuteta aiottua tavoitetta, se ei paranna taustalla olevaa tilaa, vaan saattaa pahentaa sitä ja voi jopa lisätä itsemurhan todennäköisyyttä?

Näin kysyy filosofian tohtori ja Public Discourse -sivuston perustaja ja päätoimittaja Ryan T. Anderson. Hän on myös vanhempi tutkija The Heritage Foundationissa ja kirjoittanut kirjat "Kun Harrystä tuli Sally", "Kumottu totuus: Avioliiton ja uskonnonvapauden tulevaisuus", "Mikä on avioliitto? Mies ja nainen: Puolustus" sekä "Keskustelu uskonnonvapaudesta ja syrjinnästä".

Ryan T. Anderson viittaa kysymyksellään viime sunnuntaina New York Timesissa ilmestyneeseen artikkeliin "Uusi vaginani ei tee minua onnelliseksi", jonka on kirjoittanut Andrea Long Chu, esseisti ja kriitikko.

Tekstissään Andrea Long Chu kuvailee tuskallista elämäänsä sukupuolidysforisena ja paljastaa vilpittömiä sekä sydäntäsärkeviä ajatuksia, joita transsukupuoliset pohtivat.

Artikkeli ilmentää syvimmillään niitä LGBT-lobbauksen aiheuttamia sisäisiä ristiriitoja, joista yhä useammalle seksuaalisesti kieroutuneelle on tullut painajainen.

Ryan T. Andersonin mukaan Chu mielipidekirjoituksellaan "epähuomiossa tuo ilmi lähes täsmälleen päinvastaisia perusteluja", vaikka tarkoitus oli ilmiselvästi puolustaa hänen itsensä ja muiden transsukupuolisten epänormaalia ja poikkeavaa ajatusmaailmaa.

Chu kertoo, että hänellä on edessään vaginoplastia-leikkaus (sukupuolenvaihdos). Tai, kuten Chu itse sanoo: "Ensi torstaina saan vaginan. Toimenpide kestää noin kuusi tuntia, ja toipuminen kestää vähintään kolme kuukautta."

Hän myöntää, että kuolemaansa saakka hänen "kehonsa tulee suhtautumaan vaginaan vammana" - mutta jonka kokeminen (leikkaus) on välttämätöntä eikä mikään määrä kipua estä häntä perääntymästä sukupuolenvaihdoksesta.

"Tämä on sitä, mitä haluan, mutta mitään takeita ei ole siitä, että se tekisi minusta onnellisemman. Itse asiassa en edes odota sitä, mutta tämän ei pitäisi estää minua saamasta sitä."

Chu haluaa kertoa, että transseksuaalisuus on toiseksi pahin asia, mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

"Pahinta on se, että synnyin pojaksi", hän alleviivaa ja toteaa, että dysforiaa on vaikeaa kuvata niille, jotka eivät ole kokeneet sitä.

Chu vertaa sitä makuaistiin, jota on hankala pukea sanoiksi. Hän väittää, että sukupuolidysforian "virallisessa määritelmässä ei juurikaan haluta ymmärtää oikein tunteita" - ja nimittää tätä pahan olon tunnetta ahdistukseksi, mitä transsukupuoliset ihmiset tuntevat ristiriidassaan heidän ilmaisemansa sukupuolen ja sen sukupuolen välillä, johon heidät "on yhteiskunnallisesti määrätty".

Chu purkautuu syvän tuskan, ahdistuneisuuden ja vieraantumisen tunteista, joita hän kokee suhteessa "ruumiilliseen sukupuoleensa".

Chu selittää, että hänen kokemuksensa mukaan dysforia tuntuu samalta kuin tilanne, jossa ihminen ei pysty pitämään itseään lämpimänä, vaikka kuinka paljon lisäisi vaatteita.

"Se on nälkää ilman ruokahalua. Se on tunne, kun pääset lentokoneeseen lentääksesi kotiin, vain huomataksesi kesken lennon, että tuletkin viettämään loput elämästäsi lentokoneessa", hän luonnehtii tätä "syvää surun kokemista", psykologista tilaa, jossa sukupuolidysforinen kokee biologisen sukupuolensa ja oman kokemuksensa sukupuolesta epäselväksi.

Chu myöntää myös, että sukupuolenvaihdos ei voi parantaa asioita - vaan jopa pahentaa niitä. Hän kertoo kamppailevansa itsemurha-ajatusten kanssa.

Chu kirjoittaa: "Tunnen kiistattomasti oloni huonommaksi, kun aloitin hormonit. En ollut itsemurhaan taipuvainen ennen hormoneja. Nykyään olen usein."

Ryan T. Anderson kehottaa ihmisiä kiinnittämään huomiota siihen, miten media käsittelee näitä tapauksia.

Hän painottaa, että transsukupuolisten oikeat elämäntarinat ja leikkausten tulokset ovat traagisia - täysin ristiriidassa mediassa esitettyjen "kaikkein suosituimpien kertomusten kanssa":

"Joten kun media tyrkyttää ja mainostaa tutkimuksia, joissa seurataan vain muutaman vuoden tuloksia ja väittää, että 'sukupuolenkorjaus' on mahtava menestys, on olemassa hyvät syyt epäilyksille."

Chu mainitsee New York Timesin artikkelissaan myös ne "monet konservatiivit", jotka "tuomitsevat tämän hulluudeksi".

"Oikeistolainen kerronta pitää sukupuolidysforiaa kliinisenä harhakuvitelmana; ja näin ollen näiden vainoharhojen sekä hormonien ja leikkausten syöttäminen loukkaa lääketieteellistä etiikkaa", Chu muotoilee ja vihjaa voimakkaasti Heritage Foundationin Ryan T. Andersoniin - jonka kirja "Kun Harrystä tuli Sally" perustuu hyvin suurelta osin psykiatri Paul McHughin työhön, jonka avulla suljettiin sukupuoli-identiteettiklinikka Johns Hopkinsin yliopistossa vuonna 1979 - sen perusteella, että transseksuaalisuutta vahvistava hoito tarkoitti "yhteistyötä mielisairauksien kanssa", Chu selittää.

Ryan T. Anderson huomauttaa, että vaikka kauttaaltaan hän kirjassaan osoittaa transsukupuoliseksi itsensä identifioituneiden ihmisten tunteiden olevan todellisia, ei hän koskaan kutsu ketään hulluksi.

"He todella tuntevat irtaantumisensa ruumiillisesta sukupuolestaan - mutta vahvistan myös sen, että nuo tunteet eivät muuta ruumiillista todellisuutta. Tajuan sen todellisen tuskan, jonka sukupuolidysforia voi aiheuttaa."

Anderson muistuttaa, että sukupuolidysforia on vakava sairaus - sukupuoli-identiteettiristiriidoissa eläviä ihmisiä tulisi kohdella kunnioituksella ja myötätunnolla, ja olisi löydettävä parempia, inhimillisempiä ja tehokkaampia vastauksia dysforiasta kärsiville ihmisille.

Andersonin mukaan sukupuoli-identiteetistä ja parhaista lähestymistavoista hoitaa sukupuolidysforiaa ollaan laajasti eri mieltä. Hänen "Kun Harrystä tuli Sally" -kirjansa väitetään sisältävän "runsaasti roskatiedettä", mutta mitään erityistä ei ole voitu osoittaa, missä hän olisi väärässä, Andersson oikaisee.

Anderson tarkentaa, että "aktivistien väitteistä poiketen" sukupuoli on ruumiillinen todellisuus - tosiasia, miten järjestelmällinen elimistö on suhteessa seksuaaliseen lisääntymiseen.

"Sukupuolenvaihdos on aivan kirjaimellisesti mahdotonta."

Tätä todellisuutta ei "määritetä" vasta syntymähetkellä tai milloin tahansa sen jälkeen. Sukupuoli -miehekkyys tai naiseus - määräytyy lapsen hedelmöityksessä ja se voidaan varmistaa ihmisen kehityksen alkuvaiheessa hyvin ennen syntymää ultraäänikuvauksella, Anderson perustelee.

"Muovausleikkaukset ja vastakkaisen sukupuolen hormonit eivät muuta biologista todellisuutta."

Sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäyvistä ihmisistä ei tule vastakkaista sukupuolta - he vain "tekevät miesmäiseksi tai naismaiseksi" heidän ulkoisen olemuksensa, Anderson selvittää.

Chu inttää, että pelkkä potilaan tahto pitäisi riittää pääsyksi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Mitkään huomiot terveyteen ja hyvinvointiin tai huoli huonoista tuloksista ovat toissijaisia eivätkä saisi estää hänen mukaansa lääkäriä tekemästä leikkausta, jos potilas sitä haluaa.

Chu selittää: "Mikään määrä kipua, ennakoitu tai jatkuva, ei oikeuta siitä kieltäytymistä."

Chu kirjoittaa, että "leikkauksen ainoa edellytys olisi oltava yksinkertainen toiveen ilmaus" siitä.

Anderson tarttuu lääketieteen keskeiseen ytimeen. Hän muistuttaa, että lääketieteen tarkoitus on parantaa ja päättelee Chun haluavan tehdä lääkäristä vain "erittäin pätevän palkatun ruiskun" - Chicagon yliopiston emeritusprofessori Leon Kassin sanoin.

Valitettavasti Chu ei ole yksin, sillä monet asiantuntijatkin näkevät tänä päivänä niin terveydenhuollon kuin mielenterveyshoidon ensisijaisesti välineenä täyttää potilaiden toiveet riippumatta siitä, mitä he haluavat, Anderson kuittaa.

Opettajien tulisi omistautua opettamiseen, lakimiesten noudattaa oikeutta lainsäädännön mukaisesti ja lääkärien "parantaa sairaita, kunnioittaa terveyttä ja eheyttä", eikä olla "palveluntarjoajia", Anderson korostaa.

Andersonin mielestä Chun näkemys lääketieteestä tekee lääkäristä "jonkun, joka vain täyttää mitkä tahansa toiveet", välittämättä onko se hyväksi potilaalle.

Chu kirjoittaa:

"Haluan yhä tämän kaiken. Haluan kyyneleitä, haluan tuskan. Sukupuolenvaihdoksen ei tarvitse tehdä minua onnelliseksi. Omin voimin ihmiset harvoin pyrkivät siihen, mikä tuntuu heistä hyvältä pitkällä aikavälillä. Halu ja onni ovat riippumattomia tekijöitä."

Laajasti bioetiikkaan ja poliittiseen filosofiaan perehtynyt Ryan T. Anderson peräänkuuluttaa, että terveessä ja järkevässä lääketieteessä ei ole kyse halusta, vaan parantamisesta. Parasta mahdollista hoitoa tarjoamalla potilaan lääketieteelliset edut edellyttävät ihmisen kokonaisuuden ja hyvinvoinnin ymmärtämistä.

"Aivot ja aistimme on suunniteltu kosketuksiin todellisuuden kanssa, joka yhdistää meidät ulkomaailmaan ja itsemme todellisuuteen. Ajatukset ja tunteet, jotka peittävät tai vääristävät todellisuuden, ovat harhaanjohdettuja", Andersson kiteyttää.

Anderson arvioi Chun tekstin olevan rakennettu "jyrkkien johtopäätösten" varaan ja siinä tämä transnainen tulee paljastaneeksi tahtomattaan monia ei-dokumentoituja totuuksia transsukupuolisten elämästä - joihin kaiken lisäksi meidän kaikkien muiden olisi vielä otettava osaa.

Vaikka Chu nimittää artikkelissaan Andersonia "myötätunnon lietsojaksi", joka "kauppaa kiihkoilua ymmärtäväisen huolen varjolla", Anderson vastaa asiallisesti:

"Nyt ei ole aikaa henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja nimittelyihin, vaan vakavamieliseen ja kunnioittavaan totuuden kertomiseen.

Chu saattaa pitää minua ahdasmielisenä, mutta minä näen Chun lähimmäisenä, joka on luotu Jumalan kuvan kaltaiseksi, joka kamppailee tuskallisen ja vaarallisen olotilansa kanssa.

Chu ansaitsee sellaista hoitoa ja tukea, joka tervehdyttää ja eheyttää - ei sellaisten 'palvelujen' tarjoamista, jotka jopa Chu itse tunnustaa, etteivät ne todennäköisesti paranna elämää ja saattavat tehdä siitä paljon pahemman."

Hyvin kuvaava todiste biologisen sukupuolen voimakkaasta olemassaolosta transseksuaalien elämässä, ajatuksissa ja tunteissa on se, mitä Andrea Long Chu toteaa oman artikkelinsa lopussa avautuen ikään kuin hyväksymään sen totuuden, että sukupuolenvaihdos ei todellakaan voi "korjata" sukupuolta ja on itsessään tuhoon tuomittu ja mahdoton:

"Mikään, ei edes leikkaus vakuuta minua siitä, että olen aina ollut nainen. Minä elän tämän kanssa, tai sitten en. Sukupuolenvaihdoksista ei ole hyviä tuloksia. On vain ihmisiä, jotka kerjäävät että heidät otetaan vakavasti."