Miksi suvaitsevaisto raivostui Oikean Median artikkelista syksyllä?

Osuiko prof. Puolimatkan kirjoitus syksyllä oikeaan, nostaessaan jo silloin esille Kokkolassa nyt esitetyn elokuvan "Call me by your name" todellisen tarkoituksen.

Kotimaa su 27.01.2019 21:58

Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori vaati kaikkia oppilaita katsomaan homoeroottisen elokuvan ”Call me by your name”, jonka lukio oli hankkinut Kokkolan elokuvateatteriin kaupungin "tasa-arvo"-ryhmän aloitteesta. Koulun mukaan kyse oli suvaitsevaisuuskasvatuksesta, jossa yritettiin kehittää nuorissa suvaitsevaisuutta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Oikean Median artikkelissaan 27.7. 2018 "Kampanja pedofilian laillistamiseksi" Tapio Puolimatka siteerasi Doug Mainwaringin analyysia, jonka mukaan kyseinen elokuva on osa mediakampanjaa, jonka tarkoituksena on lasten ja aikuisten välisten seksuaalisuhteiden normalisoiminen.

”Ensin pederastia normalisoidaan ja sitten pedofilia. Ja se toteutuu samalla tavalla kuin meidän elämämme aikana on saavutettu täydellinen hyväksyntä homoseksuaalisuudelle. Siitä puhutaan taukoamatta mediassa ja sitä kuvataan toistuvasti elokuvissa ja TV:ssä hyvänä asiana niin, että siitä ei tule pelkästään tavanomaista vaan pitkästyttävää.” Kun siitä on tullut harmitonta ja pitkästyttävää, sen laillistaminen tulee mahdolliseksi.

Esimerkkinä tämän strategian ensivaiheesta Mainwaring mainitsee juuri Kokkolan lukion pakolliseen opetusohjelmaan sisällytetyn elokuvan ”Call Me by Your Name”, joka käsittelee aikuisen miehen seksuaalisuhdetta 17-vuotiaan pojan kanssa eli pederastiaa. Elokuvassa ei kuvata tavallista tilannetta, jossa aikuinen mies pyrkii viettelemään nuoremman pojan. Sen sijaan elokuva kuvaa pojan etsivän seksuaalisuhdetta aikuiseen mieheen.

Elokuvassa 17-vuotiaan Elion isä ilmaisee hyväksyvänsä poikansa seksuaalisuhteen aikuisen miehen kanssa. Hän valittaa sitä, ettei hänellä ollut samanlaisia mahdollisuuksia silloin, kun hän oli poikansa ikäinen. Tällä tavalla elokuva viestii nuorille, että vapaamielinen nykyaika tarjoaa heille mahdollisuuden ja etuoikeuden seksuaalisiin kokeiluihin aikuisten kanssa.

Mikä sitten oli suvaitsevaiston Puolimatkan artikkelia vastaan kohdistetun raivon syynä? Oliko kyseistä elokuvaa tarkoitus käyttää laajemminkin nuorten seksualisoimisessa ja pederastian hyväksyttävyyden markkinoimisessa?

Artikkelia vastaan käynnistettiin koko valtakunnan laajuinen mediakampanja, jonka kärjessä oli Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomat piti loppuun saakka kiinni valheellisesta väitteestä, että Puolimatka olisi samaistanut homoseksuaalisuuden ja pedofilian (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005783192.html). Lisäksi Helsingin Sanomat kieltäytyi julkaisemasta Puolimatkan vastinetta.

Kampanjan aloitteentekijöinä olivat vihreät poliitikot. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta antoi artikkelia tuomitsevan lausunnon, jota Jyväskylän yliopiston rehtori asettui tukemaan, Sen jälkeen artikkelia vastaan ottivat kantaa professoriliiton varapuheenjohtaja ja Jyväskylän osaston johto, Suomen tiedeakatemian johto, Sexpo, Seta ja jotkut väestöliiton edustajat.

Sikäli kuin kouluissa aletaan valtakunnan eliitin tuella muokkaamaan nuorten asenteita suotuisiksi aikuisten ja teinien välisille seksuaalisuhteille, on syytä pelätä nuorten seksuaalisen hyväksikäytön lisääntyvän. Yhä nuoremmat altistuvat systemaattiselle groomaukselle seksikauppaa varten, kuten Englannissa on jo parin vuosikymmenen aikana tapahtunut tuhansille varhaisnuorille. Viranomaiset eivät puuttuneet asiaan, koska he pitivät aikuisten ja nuorten välisiä seksuaalisuhteita osana normaalia nuoruuden kypsymisprosessia.

 

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa
 

Jukka Rahkonen su 27.01. 21:58

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot