Huolimatta siitä, että Hillaryn Clintonin vaalitiimi syytti Comeytä Hillaryn häviöstä, he nyt pitävätkin Comeyn puolia.
“Tämä on kuin kauhuelokuvaa. Olin yhtä pettynyt ja turhautunut kuin muutkin siitä miten sähköpostiskandaalin tutkiminen hoidettiin, mutta tästä olen kauhuissani”, kirjoitti Clintonin kampanjan johtaja Robby Mook Twitterissä.
Obaman avustajat myös syyttivät, että Trump yrittää peitellä Venäjä-tutkimuksia.
“Tätä ei saa kuorruttaa sokerilla. Comeyn erottaminen on yksi pelottavimmista asioista joita Trump on tehnyt”, kirjoitti entisen Obaman hallinnon Valkoisen talon viestintäjohtaja Jen Psaki Twitterissä.
Entinen Obaman kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Ben Rhodes oli myös pöyristynyt.
“Tämä ei ole normaalia. Tämä ei ole tervettä demokratialle. Kymmenen vuoden kiinteä kausi FBI:n johtajalle on juuri tällaisen estämistä varten”, hän kirjoitti.
Senaatin demokraatit parveilivat myös Twitterissä jakamassa tunnelmiaan ja syyttämässä Trumppia tutkimusten estämisestä.
Trumpin kannattajat kommentoivat keskusteluissa: "Katsokaa kun dominot kaatuvat. En ole todellakaan kyllästynyt voittoihin, herra presidentti. Drain the swamp some more!"
"Samaa mieltä. Kun ensin on tuhlattu miljoonia dollareita kuuden kuukauden mittaiseen noitavainoon, joka on tuottanut tasan nolla todistetta epäilyjen puolesta ja joka on tuhonnut koko julkisen luottamuksen FBI:n toimintaan, oli jo korkea aikakin Coneyn lähteä", jatkaa toinen kommentoija.
"Covid-rokotteet ovat olleet täysi fiasko!"
Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
Klo 12:02.Rakas kielemme
ke 31.05. 22:23Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05. 12:08Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05. 14:00WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05. 19:39