Yhdysvaltojen 45. presidentti Donald Trump antoi kiitospäivän julkilausuman amerikkalaisille torstaiaamuna 25. marraskuuta 2021 kehottaen heitä olemaan murehtimatta Amerikan tulevaisuudesta ja vihjasi mahdolliseen paluuseensa vuonna 2024.
"Elämme erittäin mielenkiintoista aikaa maassamme, mutta älkää olko huolissanne, meistä tulee jälleen mahtavia - ja teemme sen kaikki yhdessä", Donald Trump totesi lausunnossaan.
”Amerikka ei petä koskaan, emmekä ikinä salli sen kulkea väärään suuntaan. Niin monet suuruuden sukupolvet luottavat meihin. Nauti kiitospäivästäsi tietäen, että edessä päin on upea tulevaisuus!” hän innosti lausunnollaan, jonka hänen tiedottajansa Liz Harrington jakoi Twitterissä.
Trumpin kiitospäiväviestistä ovat uutisoineet muun muassa Breitbart, New York Post, Fox News ja Newsweek.
Trumpin Amerikan parempaa tulevaisuutta lupaavan twiitin kerrotaan olevan "tähän mennessä vahvin merkki" hänen mahdollisesta asettumisestaan jälleen ehdolle vuonna 2024.
Tuoreiden mielipidemittausten mukaan hän olisi luonnollisesti vahvin ehdokas.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi aiemmin tällä viikolla, että Biden aikoo asettua ehdolle myös vuonna 2024 huolimatta hänen kannatuksensa syöksymisestä alas, ja niin poliittisissa asiantuntijoissa kuin äänestäjissäkin heränneistä tyytymättömyyden tunteista ja epäilyistä Bidenin kykyihin toimia presidenttinä sekä laajalle levinneistä arvioista, että hänen terveytensä on heikkenemässä.
Joe Biden on seuraaviin presidentinvaaleihin mennessä 81-vuotias ja 82-vuotias toisen kautensa alussa, jos hänet valittaisiin uudelleen.
Keskiviikkona 24. marraskuuta 2021 julkaistu Rasmussen-kysely osoitti, että Trump voittaisi presidentti Joe Bidenin 13 prosenttiyksiköllä vuonna 2024.
Vaikka Trump jätti tehtävänsä suhteellisen alhaisella kannatusprosentilla Capitol-mellakan jälkeen, josta edustajainhuoneen demokraatit nostivat hänet syytteeseen toisen kerran, hänen kannatuksensa on nousussa ja Bidenin suosio romahtamassa.
Viime kuukausina alettiin myös spekuloida, että Biden voisi siirtyä syrjään ja olla pyrkimättä toiselle kaudelle vuonna 2024.
Vaikka joidenkin mielestä varapresidentti Kamala Harris voisi asettua ehdolle, jos Biden väistyisi, Harrisin suosio on vielä huonompi kuin Bidenin. Viimeisin FiveThirtyEightin laatima kysely paljasti, että vain noin 37,9 prosenttia amerikkalaisista hyväksyy Harrisin – noin 4,6 prosenttiyksikköä alle Bidenin ja 3,6 prosenttiyksikköä alle Trumpin.
Viimeaikaiset mielipidemittaukset osoittavat, että useimmat äänestäjät paheksuvat Bidenin suoriutumista tehtävistään eivätkä luota hänen terveydentilaansa kriisien keskellä, joita ovat muun muassa korkein inflaatio 31 vuoteen, kaikkein suurin laiton maahanmuutto sitten 1980-luvun, USA:n täysin epäonnistunut poistuminen Afganistanista ja Covid-19 -tapausten uusiutuminen.
Jouduttuaan vaalivilpin eli Joe Bidenin hyväksi varastettujen vaalien takia jättämään presidentin virkansa tammikuussa, Donald Trump on toistuvasti julkisesti leikitellyt uusintaottelulla Bideniä vastaan ja pysynyt aktiivisena politiikassa, antanut tasaisena virtana haastatteluja, lausuntoja ja kannanottoja.
Aiemmin tällä viikolla Trump tapasi vapauttavan tuomion saaneen Kyle Rittenhousen ja hänen perheensä Mar-a-Lagossa.
Valamiehistö vapautti viime viikolla Rittenhousen kaikista syytteistä: murhasta, murhan yrityksestä ja vahingon tuottamisesta sen jälkeen, kun hän ampui itsepuolustukseksi tappavasti kaksi miestä ja haavoitti kolmatta Kenoshassa, Wisconsinissa elokuussa 2020.
Hänen ei olisi koskaan pitänyt joutua kärsimään tätä, Trump alleviivasi tiistai-iltana viitaten Rittenhousen oikeudenkäyntiin. "Se oli syyttäjän virkavirhe."
The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
Klo 10:35.Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12