Helsingin Sanomien ja Yleisradion muutamien viime vuosien päälinjasta voi tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan Suomesta ei löydy ihmisryhmää, joka olisi parempi, rehellisempi ja viattomampi kuin turvapaikanhakijat.
HS:n ja Ylen viime vuosien linjauksista voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan Suomi on parin viime vuoden aikana vastaanottanut Irakin, Somalian ja Afganistanin ahkerimmat, koulutetuimmat ja lahjakkaimmat persoonat. Uutena älytuonnin lahjana suomalaiset ovat saaneet vastaanottaa eritrealaisia, joiden panosta yhteiskunnan rakentajina sekä afrikkalaisen keskustelukulttuurin ja sovittelutaidon välittäjinä odotellaan innokkaasti.
Turvapaikanhakijoiden rinnalle yhteiskunnan positiivisen kehityksen edistäjinä voidaan nostaa Ylen ja HS:n vakiintuneen linjan perusteella feministit ja muunsukupuoliset, joiden yhteiskunnan eri tahoja kokoava voima on havaittu toden teolla vasta uudessa feministipuolueessa. Jos kaikki suomalaiset ymmärtäisivät millainen rikkaus ja voimavara piilevät feministeissä, muunsukupuolisissa ja turvapaikanhakijoissa, poistuisivat taivaanrannassa pilkottavat ikävät näkymät horisontista.
Suomi on vastaanottanut erityisen paljon paperit alkuperäiseen kotimaahansa unohtaneita tai muuttomatkalla hukanneita koneinsinöörejä ja muita korkeasti tai lähes korkeasti koulutettuja, jotka ovat tuota pikaa valmiita suomalaisen työelämän vaativiin tehtäviin.
Olisiko aika pyytää anteeksi virkaurallaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden avulla edenneeltä Johanna Suurpäältä, joka näki jo 90-luvun alussa todellisuuden toisin kuin maahanmuuttokriittiset, joiden kitinä on perustunut ksenofobiaan ja islamofobiaan?
Suurpää muistetaan erityisesti legendaariseksi nousseesta ja hänelle kaukokatseisen selvänäkijän tittelin antavasta lausahduksesta ”kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”
Samalla täytyy esittää anteeksipyyntö Ritva Viljasella, Eva Biaudet’lle, Tarja Haloselle, Jyrki Kataiselle, Alexander Stubbille, Antti Rinteelle, Astrid Thorsille, Ville Niinistölle, Anni Sinnemäelle ja kaikille vihreille, sosialidemokraateille ja vasemmistoliittolaisille sekä uussosialidemokraattisille kokoomuslaisille.
Ei pidä unohtaa myöskään rkp:n edustajien pyyteettömyyteen perustuvaa panosta, jonka he ovat edustajiensa voimalla antaneet puolustaessaan Suomen taloutta ja turvallisuutta viime vuodet edistänyttä maahanmuuttopolitiikkaa. Rkp ennakoi maahanmuuttajien menetystarinaa esitellessään Kasnäsissa rkp:n tulevaisuuskonferenssissa 10.10.2009 manifestin, jonka kahdeksannessa kohdassa todetaan, että ” RKP on uussuomalaisten puolue ja se houkuttelee ja integroi maahanmuuttajat puoluetoimintaan, myös johtotehtäviin, ja vaikuttaa niin, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.”
Rkp:n Kasnäs-manifesti päättyy tulevaisuuteen katsoviin sanoihin: ”Kasnäs oli vasta toiminnan alku. TODELLINEN TYÖ ALKAA NYT!”
Rkp on poistanut nettisivuiltaan aiemmin siellä olleen manifestin, joten suomalaiset eivät pääse enää tutustumaan kultamunien aktiiviseen tuottamiseen tähdänneeseen ohjelmaan. Jotta en saa päälleni rasisti-fasistin viittaa, on kerrottava, että kultamuna-nimikkeen antoi maahanmuuttajille työministeriö jakamassaan esitteessä, jossa kansalaisia valistettiin tulijoiden hyödyllisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle.
Kaikkien yllä mainittujen henkilöiden ja puolueiden sinnikäs toiminta monikulttuurisuuden (islamin) rantautumisen edistämisessä on saamassa arvoisensa palkinnon, kun Helsingin suurmoskeija vihitään käyttöön tulevaisuudessa.
Suurmoskeijan ja johtavien poliitikkojen toimin suomalaisille valkenee tulevina vuosina myös se, että islamilainen laki, sharia, hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin.
Kriitikkojen väitteet sharian julmuudesta sekä homoseksuaaleja ja naisia sortavasta luonteesta tullaan osoittamaan virheellisiksi. Sharia puhdistaa yhteiskunnan länsimaisen elämänmuodon tuottamasta moraalittomuudesta ja rappiosta, joten matka kohti hyvää alkaa välittömästi, kun eduskunta saattaa sen voimaan tulevina vuosina.
Syvä kumarrus tulee tehdä myös Petteri Orpon ja Juha Sipilän edessä, sillä he mahdollistivat tuhansien lainkuuliaisten sekä taloutta ja turvallisuutta edistävien nuorten miesten tulon Suomeen uskomalla tulijoiden satumaisiin tarinoihin toisin kuin teräväkieliset maahanmuuttokriittiset, joiden ennustukset kaatuvat yksi kerrallaan.
Tilastot ja elävä elämä kertovat suomalaisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan loistavasta menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, joten kriitikkojen kirjoitukset ja puheet ovat osoittautumassa trumppilaiseksi mölinäksi.
Lopuksi täytyy esittää kaunis kiitos uudelle sisäministerille, joka on tietoisesti hidastanut turvapaikanhakijoiden ehtymättömän virran esteeksi suunniteltujen toimenpiteiden etenemistä ja osoittanut valtavaa päättäväisyyttä suunnatessaan rankaisutoimenpiteitä kriitikoille ja netin vihakirjoittajille.
Työmnisteriön kultamunista kertova esite löytyy tästä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09. 14:28Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23