Palkittu yhdysvaltalainen freelance-toimittaja Tim Pool on kiertänyt noin viikon ajan Ruotsin pahamaineisissa lähiöissä Malmössä ja Tukholmassa selvittämässä, miltä todellisuus siellä näyttää. Keskiviikkona Pool vieraili Tukholman moniongelmaisessa maahanmuuttajalähiöissä Rinkebyssä.
Vierailu tapahtui keskellä päivää ja seurassaan Poolilla oli kameramiehen lisäksi ruotsalainen vaihtoehtomedian toimittaja Chang Frick, joka raportoi pääasiassa ongelmalähiöiden rikollisuudesta ja väkivaltaisuuksista.
Pian saavuttuaan Rinkebyn keskusaukiolle paikalle saapui myös poliisauto. Poolin mukaan poliisit neuvoivat Poolia poistumaan alueelta nopeasti, sillä paikallinen nuoriso oli huomannut hänet ja alkanut peittämään kasvojaan.
Pool kertoo poliisin sanoneen, että tilanne voi muuttua nopeasti arvaamattomaksi ja että paikalle voi saapua lyhyessä ajassa jopa 50 ihmistä. Pool lähti seurueineen kävelemään pois paikalta poliisiauton seuratessa heidän takanaan. Poliisit seurasivat kuvausryhmää heidän autolleen ja odottivat, että nämä ajoivat pois paikalta.
Poliisin edustaja Frida Nordlöf kuitenkin kieltää Poolin kuvauksen tapahtuneesta. Hänen mukaansa Poolia ei saatettu pois paikalta vaikka Poolin kuvaamassa videossa näkyy, kuinka poliisiauto seuraa kuvausryhmää heidän autolleen.
“Kun hän otti kameran esiin ja alkoi kuvaamaan nuorisojoukkoa vetivät nämä huput päähän ja peittivät kasonsa. Poliisi sanoi Tim Poolille, ettei kukaan halua joutua kuvatuksi ilman lupaa”, Fridlöf kertoo SVT:n paikallisuutisille.
“Poliisi kertoi hänelle, että hän saa kuvata niin paljon kuin haluaa, mutta että poliisi ei ole hänen henkivartijansa ja että hän saa oleskella siellä niin kuin kuka tahansa muu.”
Pool ihmettelee poliisin edustajan kommentteja. Hän on kuitenkin tyytyväinen ruotsalaismedian raportointiin vaikka olisi pitänyt parempana haastatella paikalla olleita poliiseja Frida Nordlöfin sijaan.
“Kun poliisit sanovat, että meidän olisi parempi poistua ja että heidän kannattaa saattaa meidät autollemme koska ihmiset ovat alkaneet naamioitumaan, sanon sitä saattueeksi,” Pool sanoo tapauksesta kertovalla videollaan.
Poolin kuvausryhmä ei ole ensimmäinen ulkomaalainen toimittajaryhmä, joka on kohdannut väkivaltaa ja tai väkivallan uhkaa. Tuoreessa muistissa on amerikkalaistoimittaja Ami Horowitzin käynti Rinkebyssä, joka päättyi väkivaltaisesti. Myös australialainen 60 minuuttia -ohjelman kuvausryhmä kohtasi väkivaltaa Rinkebyssä viime syksynä.
Katso myös Ami Horowitzin “Stockholm Syndrome”:
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09. 14:28Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23